Tasajako

Vielä muutama kuukausi sitten tuntui siltä, ettei kesä tule koskaan. Ja nyt toukokuu on jo maaliviivalla ja kesäkuu ottaa viestikapulan vastaan. Näin kesä jatkaa siis kulkuaan. Kuten olen usein täällä Pienessä Suuressa Beaglessakin todennut, kesä on mielestäni yksi ihmisen parhaista ajoista. Ainakin minusta. Tällä viikolla saimme aurinkoisten päivien keskelle valitettavasti myös murheellisia uutisia. Hyvän ystäväni jackrusseli Diiva poistui paremmille grillipaikoille. Diivallakin oli jo ikää mutta aina tuollainen tieto surettaa. Onneksi jää mukavat muistot, joita mainion persoonallinen Diiva jätti jälkeensä.

Koska isäntä palasi kotiin reissultansa, olen aloitellut työpäiviäni jo kukonlaulun aikaan. Jaksan aina vaan ihmetellä Pimun aamukeksirutiinia. Sieltä se vanhus nousee ylös sohvalta, kun matelen anivarhain puoliunessa makuuhuoneesta keittiöön kahvinkeittoon. Pimu seuraa perässä ja istuu odottamaan jääkaapin eteen, jotta herkku annetaan. Jos erehdyn herättyäni menemään ensin kylpyhuoneeseen, seuraa ikäneito minua sinne. Oven suussa nököttäen se odottaa, että siirtyisin keittiöön ja keksipurkille. Ja kun keksi on syöty, voi ryhtyä odottelemaan ulospääsyä. Typy ei aamukeksiä saavu hakemaan kuin harvoin. Mutta vien keksin myös Typsylle sen maatessa silmät puoliavoimina odottelen makupalaa saapuvaksi. Isännän mielestä tämä on liikaa passaamista mutta haluan olla tasapuolinen meidän tytöille. Lapsena mekin siskoni kanssa jaoimme saamamme herkut tasapuolisesti kahteen pekkaan.

Kohta on aika pakata auto ja suunnistaa kohti Haukivuorta. Ja kun siellä on vietetty muutama kesäpäivä, suuntaa isäntä matkansa kohti Kangasniemeä karvakorvat mukanaan. Itse joudun palaamaan sorvin ääreen tänne kaupunkiin ja viikon verran huushollimme on täysin minun. Olen kehitellyt itselleni ohjelmaa mm. pyykinpesun muodossa sillä Typyn juoksun jäljiltä veristä peittoa ja täkkiä riittää. Aika ei siis tule työpäivänkään jälkeen pitkäksi. Mutta mitenhän sopeudun aamuihin, kun kukaan ei noudakaan aamukeksiä...