torstai 31. lokakuuta 2013

Pakko se on hyväksyä

Ei löytynyt Pimulta Cushingin oireyhtymää. Olin hiukan pettynyt vaikka onkin kamalaa sanoa näin. Mutta Cushing-diagnoosi olisi selittänyt monet Pimun vaivat ja oireet ja olisimme saaneet ikäneidolle lääkityksen tautiin. Nyt emme tiedä, mistä pissivaivat, hurjat maksa-arvot yms. johtuvat. Odotamme vielä uuden virtsanäytteen tuloksia ja sen jälkeen tiedämme, onko Pimulla edessä verenpainelääkitys, joka saattaa auttaa maksa-arvoihin, munuaisiin ja pissivaivaan.

Kuten aiemmin kerroinkin, mietimme ankarasti isännän kanssa viikonloppuna Pimpulan tilannetta. Itku silmässä oli myönnettävä, että Pimu on vanha ja sillä on vanhan vaivat. Isännän aloitteesta päädyimme siihen, että sydänultraan emme Pimua vie. Lääkärinkin mukaan kun ei ole varmaa, onko Pimulla läppävika, kun mitään oireita sivuäänen lisäksi ei vanhuksella ole. Se ei hengästy, ei yski, ei röhise eikä läähätä. Päätimme, että Pimun kohdalta isommat hoidot ovat ohi. Pääasia on, ettei se tunne kipua ja kolotusta. Niihin meillä on olemassa lääkkeitä ja tohtorin mukaan Pimu vaikuttaa eläväiseltä ja pirteältä eikä näytä mitenkään kärsivältä.

Pimulla on nyt niin monenlaista vaivaa ja häikkää kropassa, että on selvää, ettei tilanne tästä enää paremmaksi tule muuttumaan. Päinvastoin. Menemme siis päivä kerrallaan ja tarkkailemme vanhan vointia ja sen touhuja. Uusia elimiä sille ei saa eikä koiraa muutenkaan enää uudeksi tehdä. Elinpäivät ovat jo kortilla ja ja tämän antoi eläinlääkärikin ymmärtää vaikka kovasti tsemppaakin, ettei tilanne ole vielä katastrofi. Me yritämme nyt surkutteluviikon jälkeen keskittyä mukaviin ja iloisiin asioihin. Toivomme, että Pimuli jaksaa pysyä reissussamme mukana vielä pitkän matkaa.

Typy pääsi maanantaina lääkäriin ja sai rokotukset. Tai nykyään rabies ja nelosrokotus ovat kaikki samassa, joten piikkejä tuli vain yksi. Typy on lääkärissä aivan eri maata kuin Pimu eikä viis veisannut rokotuksesta. Pitkäsääri vain nautiskeli, kun tohtoritäti tutki sitä. Ainut, mikä ei sujunut kovin kiitttävästi, oli muiden koirien kohtaaminen odotushuoneessa. Kaikille kun pitää murista ja haukkua... Onneksi isännän napakat käskyt saivat Typsyn hiljenemään ja tutkimushuoneessa se oli itse ihastuttavuus. Niin erilaisia vaikka kuitenkin niin samanlaisia, nuo meidän isokorvat.

6 kommenttia:

  1. Ihana! Mullakin on beagle (nimeltä Jose)

    VastaaPoista
  2. Moikka Inkku!

    Beaglet on tosiaan aivan ihania. Lihapullanmakuiset terveiset Joselle!

    Pimun ja Typyn emäntä

    VastaaPoista
  3. Ja muuten, tulee ihan itku silmään kun lukee tota postausta. Mulla oli nimittäin ennen nykyistä koiraa leikattu beagle narttu, jonka nimi oli myös Pimu. Se oli jokin niin ihana koira♡. Tosin se lopetettiin 12 vuotiaana.

    VastaaPoista
  4. Ompa IHANAT koirat sulla munkin äidin kaverilla on beagle. Ja muuten käy lukemassa mun omaa blogia joka kertoo kolmesta koirasta Os: koiruuksienelama.blogspot.com

    VastaaPoista
  5. Tiedän tuon luopumisentunteen, on niin vaikea tehdä päätöstä ja päästä irti.

    Nauttikaa Pimusta ja Pimun kanssa, niin kuin olette tehneet tähänkin saakka. Päivä kerrallaan. Yrittäkää surra vasta sitten, kun on sen aika.

    Tuulisilta Pojilta muiskut kumpaisellekin Tytölle!

    VastaaPoista
  6. Inkulle: Ihanaa, Pimulla on ollut kaima! Taitaa olla melko yleinenkin nimi tuo Pimu mutta Pimu-nimisistä beagleista en ole vielä kuullutkaan. Kyllä tässä ollaan itketty mutta nyt yritetään katsoa valoisasti tulevaan.

    Heippa Emmi-Lotta! Mukava blogi sinulla ja ihania koiria omistat. Tervetuloa meidän blogin mukaan!

    Nettimartta: Niin, teilläkin Pyry on jo vehreämmillä lenkkipoluilla. Kiitos myötätunnosta. Pikkuhiljaa olemme hyväksyneet tosiasiat ja nyt tosiaan nautitaan siitä, mitä vielä on. Pusuja teidän ihanille pojille meidän tyttösiltä!

    Pimun ja Typyn emäntä

    VastaaPoista

Kiva, kun kommentoit!
Hippu, Myttö ja emäntä kiittävät.