perjantai 10. huhtikuuta 2015

On taas aika ojien

Kun sää on keväisen lämmin, on miltei mahdotonta pitää Typy pois kahluuhommista. Uimaan se ei ole vielä ryhtynyt, sillä siihen on yhä turhan kylmät vedet. Mutta eilen Typsykkä avasi päivälenkillä lotrauskauden tallustelemalla pitkin ojanpohjaa. Jouduin pesemään sen koivet kotiin päästyämme, sillä ne olivat melkoisen mutaiset.


Tyyperin tutkiessa mutalääryä, keskityin itse seuraamaan ketun touhuja pellon reunalla. Siellä se repolainen tiiraili pellolla istuskelevaa rusakkoa. Rusakko jökötti paikoillaan täysin liikkumatta ja aikansa pitkäkorvaa seurailtuaan kettu päätti luovuttaa ja lampsi takaisin metsään. Ja olisiko se edes saanut kiinni rusakkoa... ne ovat nopeita veijareita. 

Sunnuntaina menemme katsomaan Typyn pikkusiskoa. Odotan innolla ja jännityksellä. Toivottavasti en ala itkemään, liikutuksesta. Sitä ennen otamme varaslähdön merkkipäiväni juhlinnassa ja saamme huomenna vieraaksi lähisukua. Nautimme kakkua, kahvia ja kuohuvaa. Typyä tietenkään unohtamatta, sillä se saa varmasti yhtä paljon lahjoja kuin itse päivänsankari. Ellei enemmänkin.

8 kommenttia:

  1. Meillä Eka ei juurikaan käppäile ojissa eikä lammikoissa, mutta juo kyllä jokaisesta kohdalle osuvasta. Ja etutassut on kyllä sitten aina ravassa.
    Ekalla on tänään synttärit: 4 vuotta tulee täyteen, joten meilläkin juhlitaan illalla töiden jälkeen.
    Mukavaa matkaa pikkusiskoa katsomaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Typykin juo ojista, puroista, järvestä ja joskus jopa merestä. Tuntuu, että niissä on parempaa vettä kuin kotona...

      Isot onnittelut Ekalle, hip hurraa synttärisankari!!!

      Toivottaa Typy ja emäntä

      Poista
  2. Typy kulukoo kaekki vesjputrakot ja meekäläenen männöö loekalla ylj ku semmonen kohalle tulloo :)
    Ottakee ies yks pikkukuva siitä uuvvesta tulokkaasta näätiks meelle kaekille...ku oes nii mukava nähä semmonen koeravaavva :) Eekä haettoo jos itköö, onne nii sulosija. Sano äet. Sehhii vetistellöö jo kuvija kahtoessa :)
    Onnee paljo merkkipäevästä jo etukätteen!
    Ja tietennii Typylle muiskuja <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen miettinyt, että minulla tulee varmaan Pimu mieleen, kun tapaan pennun ensi kertaa. En kyllä osaa sanoa, että miksi. Siksi tulee ihan varmasti itkukin.

      Kiitos onnitteluista, vuosia vaan kertyy.... virallinen päivä on vasta loppukuusta mutta juhlimme siis nyt jo etukäteen.

      Typy kiittää muiskuista ja lähettää samanmoisia takaisin päin. Sillä hormoonit nyt hyrrää, kun on juoksu, joten ottaa erittäin mieluusti vastaan ihailua pojilta!

      Typyn emäntä

      Poista
  3. Párek ja Palvelijatar10. huhtikuuta 2015 klo 9.09

    Sylintäydeltä onnea sankarittarelle ja iloisia juhlia!
    Voi hurja miten jännittävää kuulla (ja nähdä kuva?) Typyn pikkusiskosta sunnuntaivierailultanne.
    Typylle pusuja Párekilta ja aurinkoista loppuviikkoa kaikille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämpimät kiitokset onnitteluista!

      Kyllä minulla on tarkoitus räpsiä vauvasta kuvia ja lupaan laittaa tänne blogiin yhden otoksen näytille. Jännittävää kyllä on...

      Leppoisaa viikonloppua teille ja Typy kiittää muiskuista. Kuten jo Iivarille vastailinkin, Typy on nyt aivan hurmiossa poikien huomiosta.

      Toivottavasti hammasoperaation jäljiltä on jo parempi olo, pikaista toipumista Palvelijattarelle!

      Typyn emäntä

      Poista
  4. Typy, sä oot meijän ikullioma Uimamaisteri. Muiskeloita sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Typy kiittää muiskeloista ja lähettää takaisin teille molemmille isot muiskaukset!

      Typyn emäntä

      Poista

Kiva, kun kommentoit!
Hippu, Myttö ja emäntä kiittävät.