keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

Suuri vastuu

Viikonloppuna tunnelma oli suurelta osin iloinen. Lauantaina herkuttelimme synttärikakulla ja Typy sai odotetusti tuliaisiksi herkkuja. Siinä ei kauaa ehtinyt siankorva vanheta, kun Typsykkä pisteli sen antaumuksella poskeensa. Loput herkut pistin talteen odottamaan seuraavia makusteluhetkiä.

Juuri ja juuri jalat pitivät pystyssä pientä beagletyttöä, jonka sunnuntaina tapasimme Räntäsään kennelissä. Ylpeä Milo-äiti katseli rauhallisesti vieressä, kun nostin pennun syliini ja silitin sitä. Oli valtaisan mukava nähdä pentu viimeinkin. Toivon, että voimme olla sille paras mahdollinen koti ja isäntäväki yhdessä Typyn kanssa. Tunsin jo tuosta sylihetkestä alkaen vastuuta siitä, että pystyisimme kasvattamaan pennusta onnellisen ja reippaan tyttösen. Se on päämäärä, johon kaikin keinoin tulemme pyrkimään. 

Tällä viikolla kävimme lukukoirailemassa ja työkeikka sujui mukavissa merkeissä. Kevään aikana on riittänyt hienosti lukijoita ja meillä on vielä yksi kuuntelukerta edessä ennen kesätaukoa. Mikäli kirjaston väki sallii, jatkamme lukukoirailua taas syksylläkin. Tämä on ollut antoisaa hommaa. 

"Kyllä kuuntelen."


Ja se itku; en itkenyt pennun tavattuani. Mutta silmät kostuivat uutisesta, että samassa kennelissä asustellut Typyn äiti Lysti lähti vihreämmille metsämaille pääsiäismaanantaina 12,5 vuoden ikäisenä. Lystin kohtaloksi koitui iso kasvain, joka sitten pääsiäismaanantaina päätti revetä. Harmitti kovasti, että emme ehtineet tavata Lystiä. Lupasin Typylle sunnuntaina kotoa lähtiessämme, että kerron sen äidille kovasti terveisiä ja kehun, miten ihastuttavan tytön se lokakuussa 2009 synnytti. Mutta uskon, että tuolla jossakin Pimu nyt kertoo Lystille, miten hieno kaveri Typy sille oli ja meille on sitä edelleen.


Ps. Lupasin pennusta kuvan tänne blogiin. Mutta koska en tajunnut kennelin rouvalta kysyä lupaa kuvien julkaisuun, toivon että jaksatte odotella vauvakuvaa siihen saakka, kun haemme tytön helatorstain tienoilla kotiin.  

9 kommenttia:

  1. Párekin Palvelijatar16. huhtikuuta 2015 klo 10.11

    Voi miten surullista, että Lystille kävi niin. Mutta varmasti taakse jäi onnellinen elämä ja nyt Lysti kirmailee sateenkaarisillalla Pimun kanssa.
    Ihan varmasti pikkubeagle tulee saamaan parhaan mahdollisen kodin teidän luonanne! Mikäs sen mukavampaa, että uudessa kodissa on odottamassa 'isosisko'.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lystin elämän alku oli melkoisen kurjaa mutta nelivuotiaana se pelastettiin hyviin oloihin ja elämässä loisti taas aurinko. Räntäsäässä Lystissä pidettiin hyvä huoli.

      Uskon, että Typystä tulee pikkupennulle yhtä hyvä isosisko kuin Pimu oli sitä Typsylle.

      Mukavaa loppuviikkoa teille toivottelee Typy ja emäntä

      Poista
  2. Tiedoksi kaikille blogikamuille ja lukijoille, että pentueesta löytyy kuva Räntäsään kennelin sivuilta, johon on linkki tuolla "Linkkivinkit"-osiossa. Äiti siis Milo ja isä on Osmo.

    Typyn emäntä

    VastaaPoista
  3. Onse varmaa ollunna nätti ja sulonen se pikkutyttö <3
    Ja varmasti suapi teejjän luona parraan mahollisen kotj´paekan :) Näkkööhän tuon Typystähhii että seon onnellinen koera.
    Harmi ku ee sitä kuvvoo nähty. Pittää koettoo vuan meejjän jaksoo ootella siihe asti ku tulloo pikkutyttö kottiin :)
    Mukavata päevee sinne ja monta pusuva Typylle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Iivari mieltä lämmittävistä sanoistasi!

      En tosiaan kehtaa kuvia tänne laittaa vaikka kauppakirjakin on tehty. Mutta loppumaksu maksetaan lähempänä luovutusajankohtaa, joten sitten uskallan sanoa pentua ihan meidän ikiomaksi. Koko porukasta löytyy kuva Räntäsään kennelin sivuilta.

      Typy kiittää muiskuista, on aivan hurmiossa koska sillä on nyt se juoksu... Leppoisaa loppuviikkoa teille äetin kanssa!

      Typyn emäntä

      Poista
  4. Aatun sihteeri: Käväisin Räntäsään sivulla. Voi, kun Lysti oli niin samannäköinen kuin meidän Miska. Mukavia muistoja tuli mieleen, myös Miskan pennuista.

    Kyllä sieltä varmasti tulee Typylle mukava ja nätti pikkusisko. Nyt pitää vain jaksaa odottaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lystissä on jonkin verran samaa näköä kuin meidän Pimussa. Ja kyllä Typykin osittain äitiään muistuttaa. Olen iloinen, että alkuvuosien kurjuuden jälkeen Lystin elämä oli hyvin onnellista.

      Iso kiitos teille blogissanne olleesta Puulan jäätilannetiedotuksesta! Vappuun on vajaa kaksi viikkoa aikaa, toivotaan että kelit nyt lämpenee että viimeisetkin jäät ja lumet lähtevät.

      Typyn emäntä

      Poista
  5. Onnea tulevalle laumanjäsenelle, on varmaan suloinen otus! Ja toivotaan, että lukukoirahommat jatkuvat syksylläkin, luulisi että kirjasto on innokas jatkamaan, kun teillä on mennyt niin hyvin. Meillä on vielä monta keikkaa luvassa ennen kesälomaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se pieni beagle on hyvin suloinen tapaus.

      Kevään aikana on ollut mukavasti lukijoita, joten uskon että lukukoiratoiminta jatkuu. Kirjastossa ollaan välillä mietitty, kannattaako sitä jatkaa jos ei ole lukijoita. Koiraporukasta on myös tippunut pari koiraa pois ja meitä on ringissä nyt neljä koirakkoa. Joten eiköhän me taas syksyllä saada lukukoirailla.

      Hauskoja loppukevään työkeikkoja teille ja mukavaa viikon jatkoa toivottelee Typy ja emäntä

      Poista

Kiva, kun kommentoit!
Hippu, Myttö ja emäntä kiittävät.