perjantai 20. toukokuuta 2016

Vieraisilla naapurissa

Reissasimme tällä viikolla naapurilähiöön, sillä meidät Typyn kanssa oli kutsuttu sinne lukukoirailemaan. Tiesin, että voin luottaa Typsyn ammattitaitoon kuunteluhommissa enkä osannut jännittää uutta "työpaikkaamme". Eikä yllätyksiä tullut eteen; Typy hoiti työnsä eri hienosti!

Saimme kirjastossa ystävällisen vastaanoton ja lukijoitakin ilmaantui paikalle, joskin harva joukko. Kevät ja hienot kelit tekevät sen, että lapset viihtyvät ulkona paremmin kuin sisätiloissa. Ja niin se kuuluu mielestäni ollakin. Mutta Typyä ei haitannut pienempi lukijakunta ja se kuunteli rentoutuneesti tarinoita aaveista ja kakkua rakastavasta koirasta. Tuo kakkukirja olisi voinut kertoa Typsykästä itsestään...

Tälle kuuntelukeikalle matkasimme linja-autolla. Ja hienostihan
reissu sujui, Typsy on kokenut bussimatkustaja.

Kevään lukukeikat olivat nyt tässä ja lukukoira Typy siirtyy nauttimaan lomalaitumista. Syksyllä jatkamme tutussa, omassa kotikirjastossamme. Meidät toivotettiin tervetulleiksi uudestaan myös tuonne naapurikirjastoon. Ilolla otin kutsun vastaan ja katsotaan, josko laajennamme reviiriämme myös sinne. Joka tapauksessa pysymme uskollisina asemapaikallemme tuossa naapurissa. 

Viikonloppua vietämme Puulalla. Suurimmat kevätaskareet tehtiin jo viikko sitten, joten toivon, että tällä reissulla minäkin ehdin tarttua kirjaan. Flavia de Luce on jo hyvin lähellä murhamysteerin ratkaisussa... Leppoisaa viikonvaihdetta myös teille, plokimme ystävät!



8 kommenttia:

  1. Hauskaa viikonloppua sinne Puulan toiseen päähän! Lauantaiksi on luvassa ves'paistetta, joten kirja onkin ihan tarpeellinen.

    Hyvää lomaa lukukoirakollegalle! Minä poika se olen vielä niin innokas, että kun koulu loppuu, kokeilemme iltalukuja kerran kesäkuussa ja kerran elokuussa, eli lomaa on heinäkuu, kun kirjasto on kiinni. Koululaisten kanssa aloitetaan taas syyskuussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin, iloista viikonloppua teidän laumalle myös! Ja kivoja kesälukukeikkoja. Typy tosiaan lomailee elokuulle saakka. Sitten taas jatketaan kirjastokoirailuja.

      Typyn ja Hipun emäntä

      Poista
  2. Párek ja Palvelijatar20. toukokuuta 2016 klo 14.09

    Typy on kesälomansa ansainnut. Aurinkoista mökkeilyä teille kaikille ja lämpöisiä uimavesiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä lukukoirankin on hyvä välillä huilata. Jaksaa taas syksyllä jatkaa. Aurinkoisia päiviä myös teille toivottaa Typy, Hippu ja emäntä

      Poista
  3. Mukavata viikolloppuva sielä mökin sylleilyssä :)Toevottavasti on aarinkoo ja Typyllä lämmintä vettä käävvä pulahtamassa Puulassa.
    Lukukoera on takkuulla lomasa ansaenna. Niinku Párek kamu jo tuossa sanohhii.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Typy kävi uimassa monta kertaa. Itsekin melkein uskalsin... Mutta jäi nyt ensi kertaan. Typy nauttii nyt tosiaan lukukoirattomasta kesästä ja elokuussa taas jatketaan.

      Mukavaa loppuviikkoa teille toivottelee uimamaisteri, sen sisko ja emäntä

      Poista
  4. Mukavaa kesälomaa ahkeralle kollegalle! Syksyllä taas innokkaasti hommiin uusien lukijoiden kanssa, hienoa kun kysyntää riittää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sylvi! Leppoisaa, rentoa ja mukavaa kesää myös sinulle toivottaa kollegasi ja sen kotiväki. Syksyllä hommat taas jatkuvat. Se on kiva juttu.

      Typyn ja Hipun emäntä

      Poista

Kiva, kun kommentoit!
Typy, Hippu ja emäntä kiittävät.