torstai 26. toukokuuta 2016

Seitsemänvuotias

Kangasniemelle oli povattu lauantaiksi kurjaa säätä. Mutta ei tuo jaksanut kuin ripauttaa ehtoolla vettä. Muuten paistoi aurinko ja oli leppoisan lämmintä alkukesän keliä. Ilmatieteenlaitoksen havaintoasema, josta säätiedotukset mm. puhelimeeni tulevat, sijaitsee Joutsassa. Joskus ennuste annetaan myös Mikkelin lentoasemalta. Nuo paikat eivät ole kovin lähellä meidän rantoja, molemmat noin 60 kilometrin päässä. Joten täysin tosissaan emme ennustuksia otakaan.

Pieni Suuri Beagle viettää tänään synttäreitä. Ensimmäisen kirjoitelman kirjoitin seitsemän vuotta sitten, toukokuun 26. päivä vuonna 2009. Pistin tämän blogin pystyyn aikoinaan sillä ajatuksella, että kirjoittelen tänne meidän ihanaisen Pimun kuulumisia ja kerron sen seikkailuista. Oheen liitän myös tarinointia meidän koko sakin touhuista sekä arjessa että juhlassa. Vuodet ovat vierineet, mukaan matkaan ilmestyi Typy ja sittemmin Hippu. Pimu, jolle ploki alkujaan pyhitettiin, katselee nyt meitä tuolla vihreämmillä mökkimailla herkkupatojen ääressä.



Blogimaailma on ihmeellisen hurmaava. Olemme saaneet hienoja blogikavereita. Niiden palveluskunnat ovat ahkerasti jaksaneet kommentoida juttujani. Sekä ilon että surun hetkellä olette kanssakulkeneet meidän rinnalla tällä blogitiellä. PSB:n kautta on saatu myös yhteys sukulaisiin, Hipun velipoikaan. Meidän kaksijalkaisten vanhemmat, sisaruksemme sekä ystävämme käyvät kuulemma lukemassa poppoomme kuulumisia täältä vaikka muutenkin olemme tiiviisti yhteyksissä.


Iso kiitos teille kaikille, että olette seuranneet Pimun, Typyn ja Hipun taivalta. Olen suunnattoman iloinen, että meidän seikkailut kiinnostavat ja olemme keränneet ympärillemme uskollisen lukijakunnan. Matkaattehan mukanamme jatkossakin!

12 kommenttia:

  1. Täällä ollaan, mukana hengessä! Viimeisestä vierailusta olikin vierähtänyt jo kuukausi, niin nyt sain tankata kaikki tapahtumat kerralla.
    Oikein hyvää kesän alkua teidän koko laumalle toivottelee täältä Räntäsään karvakuonot palveluskuntineen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päivi! Toivotamme täältä koko meidän sakki leppoisaa alkukesää teille sinne Räntäsäähän. Milolle paljon terveisiä, ihan ihanan hienon tytön se putkautti maailmaan!

      Typyn ja Hipun emäntä

      Poista
  2. Párek ja Palvelijatar26. toukokuuta 2016 klo 14.45

    Sydämelliset onnittelut seitsenvuotiaalle! Itsestään selvää on, että suurella mielenkiinnolla seuraamme jatkossakin teidän blogianne ja toivomme teille kaikkea hyvää jatkossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos teille uskollisille plokikavereillemme!

      Typyn ja Hipun emäntä

      Poista
  3. Pimulle hännänhuiskaukset ja rapsutukset sinne tuonilmasiin. Liekö tutustunut siellä meidän edesmenneisiin beagletyttöihimme Miskaan ja Miinaan?
    Säätiedotukset lupaavat sadetta Puulan rannoille useammin kuin siellä sataa. Meillä voi kotona sataa taivaan täydeltä, mutta kun mennään mökille, siellä on poutaa tai korkeintaan pientä tihkua. Ja matkaa on linnuntietä alle 20 km.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitäpä ei tiedä vaikka Pimu, Miska ja Miina siellä herkuttelisivat lihapatojen ääressä.

      Säätiedot ei useinkaan pidä Puulalla paikkaansa. Kirkonkylällä saattaa tulla vettä ja siitä 18 kilometrin päässä meidän mökillä taas helottaa aurinko.

      Toivotaan lämmintä ja hyvin poutaista jatkoa tälle alkaneelle kesälle, sekä Puulalle että muualle Suomeen.

      Iloista viikonloppua teille toivottelee Typy, Hippu ja emäntä

      Poista
  4. Hirveesti onnee seitenvuotijjaalle! Ja paljo vuosija lissee. Mahottoman mukavija juttuja on suatu lukkee ja lissee ootellaan :) Varmasti pysytään mukana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suuret kiitokset teille hyville ja uskollisille blokikavereillemme. Reippaita pallopelejä viikonlopulle, Iivari!

      Typyn ja Hipun emäntä

      Poista
  5. Onnittelut ahkeralle bloggaajalle seitsemästä vuodesta :)
    Eihän hyvää kirjaakaan malta kesken jättää! Aivan varmasti täälläkin jatketaan teidän seikkailujen seuraamista :)
    Ihanaa mökkeilykesää koko porukalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Isot kiitokset Mai ja Arttu! Kiva kuulla, että pysytte matkassamme mukana. Mukavan leppoisaa alkukesän jatkoa teille toivottelee Typy, Hippu ja emäntä

      Poista
  6. Onnea ja terkkuja, niin Pimulle kuin teille kaikille. Mukana pysytään, tiukasti, ja uusia juttuja ootellaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos teille tuulisille pojille ja äipällenne!

      Typyn ja Hipun emäntä

      Poista

Kiva, kun kommentoit!
Hippu, Myttö ja emäntä kiittävät.