torstai 1. syyskuuta 2016

Ihan parasta!

Kangasniemellä oli valtava myräkkä viikonloppuna. Reilun vuorokauden ajan myrskytuuli vihmoi ja vinkui pitkin nurkkia. Koska ilma oli kuitenkin aurinkoinen ja lämmin, läksimme lauantaina metsään. Nyt on tämän syksyn kanttarellisaalis poimittu. Mustatorvisieniäkin löytyi edelleen ja nyt sitten odotellaan suppilovahverosadon valmistumista. Typsykkä kävi heittämässä reilun viiden tunnin reissun. Kyllä, joo, huolestuin jo hiukkasen. Hippuli sentään reissasi vain parisen tuntia ja senkin ihan lähimaastossa. Uimaan ei tehnyt mieli vaikka vesi oli 18-asteista. Typy toki pulahti Puulaan, kuten tapana on.

Kaunottaret Kangasniemellä.

Tällä viikolla aloitimme taas lukukoirailut ja Typystä otettiin pr-kuvia kirjaston käyttöön. Lukijoita oli näin syksyn ensimmäisellä lukukoiran vastaanotolla vähänlaisesti mutta varmasti seuraavalla keikalla on jo vilkkaampaa. Typsyhän kuuntelee sujuvasti kieltä kuin kieltä ja nyt kuulimme ensimmäistä kertaa tarinan venäjäksi.

Työn äärellä lukijoita odotellen.

Elokuu mennä hujahti ja sukelsimme syyskuuhun. Alkanut syksy on käynnistynyt kiireisenä. Mutta nautin suuresti, kun kotiovella on vastassa kaksi karvaista kaveria, joiden hännät heiluvat aina. Oli päivä millainen hyvänsä, keli mikä tahansa, emännän väsymyksen aste vauhdikkaan työpäivän jälkeen mitä vaan. Pyyteetöntä, varauksetonta iloa ja jälleennäkemisen riemua. Ihan parhautta elämässäni on omistaa koira ja meidän tapauksessa vieläpä kaksi.  


10 kommenttia:

  1. Lukukoirahommat alkavat taas siellä sun täällä, hieno homma. Ja kyllä niitä lukijoita riittää sitten, kun ekaluokkalaiset pääsevät lukemisessa alkuun. Työn iloa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä se syksyn työmaa käynnistyy. Varmasti lukijoita ilmaantuu enemmän, kun koululaiset pääsevät opintien alkuun. Kollegasi toivottaa sinulle myös työn iloa ja mukavaa alkaneen syyskuun jatkoa!

      Typyn ja Hipun emäntä

      Poista
  2. Ooh! Kyä oottekin oikeita ja auitoja Kangasniemen Kaunottaria. Mukavia lukuhetkiä Typy, ja molemille muiskusii.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tytöt kiittävät kauniista kehuista ja lähettävät komeille Tuulisille pojille megamuiskusia takaisinpäin!

      Typyn ja Hipun emäntä

      Poista
  3. Nuin se sano äettii. Että on nii mukava kottiin tulla ku on ilonen kaverj vastassa. Vaekka ee oes ku roskapussin käännä pikaseen viemässä :)
    Työnilloo Typylle. Takkuulla siltä onnistuu nuo lukukoera hommat vaekka millä kielellä luvettas. Ilosta syyskuun alakuva ja viikolloppuva koko sakille! :)Paljo muiskuja kaaniille tytöelle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Iivari, täältä lähetetään sinulle isot muiskut sekä Hipulta että Typyltä.

      Kyllä te nelijalkaiset tuotte paljon iloa elämään. Ja pakotatte mm. ulos ja lenkille, joka ilman teitä jäisi ainakin meikäläiseltä minimiin.

      Toivottavasti saamme aurinkoisen viikonvaihteen sekä sinne teille että Puulalle. Suuntaamme taas tänään mökille.

      Typyn ja Hipun emäntä

      Poista
  4. No on siinä ollut Typy reissussa. Onneksi osasi tulla takaisin. Noita sienisaaliita käy ihan kateeksi, kun meilläpäin ei ole juuri löytöjä tullut.
    Olen tuosta niin samaa mieltä, että työpäivän jälkeen mikään ei piristä niin hyvin kuin koiran hännän heilutus! Mukavaa viikonloppua kaikille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Typy osaa tulla takaisin ja Hippukin on jo pikkuhiljaa oppinut. Onneksi Hippu on kuitenkin niin fiksu, että kun se on aikansa yrittänyt pysyä Typyn perässä siinä onnistumatta, se kääntyy takaisin mökille. Muuten se saattaisi eksyä.

      Viime syksynä emme saaneet sienen sientä pakastimeen. Nyt niitä riittää. Joten näköjään sato aina vuosittain vaihtelee.

      Leppoisaa alkanutta viikko teille ihanan Ekan kanssa!

      Typyn ja Hipun emäntä

      Poista
  5. Hieno kuva kaunottarista!
    Mukavia lukuhetkiä ja hauskaa viikonloppua kaikille teille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, lukukoirailut on nyt käynnistetty ja sehän sujuu Typyltä jo vanhalla rutiinilla.

      Aurinkoisia lenkkejä teille, näyttäisi tulevan hieno loppukesän viikko (tai syksyä tämä kai jo on..).

      Typyn ja Hipun emäntä

      Poista

Kiva, kun kommentoit!
Typy, Hippu ja emäntä kiittävät.