Tuoksuva kotiinkutsu

Tapasimme sunnuntaina Rajasaaressa 15-vuotiaan biigleherran. Se oli jo harmaakuonoinen ja liikkuminen oli hiukan epävakaata. Herralla kuulemma selkä vähän reistailee. Mutta iloisena se häntä heiluen morjesti meitä ja ensisijaisesti tietysti Typpyrää ja Hippaa. Isäntä sanoi, että taisin tulla vähän surulliseksi tämän vanhuksen tavattuani. Ja kyllä, niin tulin. Mieleeni nousi taas Pimun viimeinen syksy, sen harmaa kuono ja se suunnaton suru sekä ikävä, kun jouduimme päästämään sen paremmille mökkimaille. En pysty vieläkään kirjoittamaan Pimusta ilman itkua ja niin nytkin.

Ensi viikolla meillä on Typyn kanssa taas lukukoiratöitä. On mukavaa, että meillä on kuluvana syksynä aikaisempaa enemmän kirjastokeikkoja. Mutta ennen kuunteluhommia vietetään leppoisa viikonloppu Puulalla. Ohjelmassa on suppilovahveroiden etsintää ja taidan aloittaa syyshommia ainakin kesäkukkien poisraivaamisella. Hämmästyn, jos Typsy vielä tarkenee pulahtaa järveen. Eiköhän vesi ole jo melko kylmää. Hippusella on niin valtavat energiat, että toivon sen tuhlaavan niitä viipottamalla pitkin mökkimaita. Ja kun haluamme, että kaksikko palaa takaisin pihamaalle, pistämme grillin päälle ja ryhdymme paistamaan makkaraa. Sen tuoksu kun saattaa keskeyttää jopa peuran ajamisen.