tiistai 31. tammikuuta 2017

Käsitelty kaija

Syksyllä näytti vielä lupaavalta. Ikeasta ostetut pehmolelut kestivät Hilpurin käsittelyssä yllättävän hyvin. Paljon paremmin kuin lemmikkitarvikepuodista ostetut, huomattavasti hinnakkaammat lelut. Hipun kasvaessa sille on tullut lisää voimia. Annoin riiviölle aamulla papukaijan. Linnun jalat näyttivät olevan erityisen vahvaa tekoa. Kaija käsiteltiin alkutekijöihinsä noin kolmessa minuutissa. Se siitä ilosta.

Olemme aloittaneet Typsyn kanssa myös naapurilähiön kirjastossa tämän vuoden lukukoirailut. Matkat taitamme kahdella bussilla ja mikäpä Typyn kanssa on kulkiessa. Se on rauhallisen tyyni ja on tottunut bussimatkustamiseen. Olen tyytyväinen, että jo aikoinaan Pimun kanssa reissasimme mm. junalla ja bussilla. Auto ei aina ole käytettävissä, joten on hyvä, että Typyn ja Hipun kanssa pystyy sujuvasti liikkumaan julkisilla kulkuneuvoilla. Itse lukukoirakeikka sujui mukavasti. Meitä oli jo odotettu ja Typsykkä sai taas paljon ihastelua osakseen.

Käännämme kalenterissa sivua, sillä tammikuu on ihan kohta mennyttä. Ilmojen suhteen alkuvuosi ei ole ollut loistelias mutta jospa se kunnon talvi tulisi vielä tänne eteläänkin. Toivotamme Typyn ja Hipun kanssa hilpeää helmikuuta teille kaikille!

8 kommenttia:

  1. Leikkisää helmikuuta koko teijän laumalle, muiskuja kans.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos pojat ja huippua helmikuuta teille muiskauksien kera!

      Typy, Hippu ja emäntä

      Poista
  2. Mukavaa helmikuuta myös teille tytöt! Olipas kaija heikkoa tekoa vaikka aina meilläkin puhutaan Ikean lelujen puolesta. Kyllähän nekin tietysti rikki saa, mutta paremmin ne mulla ovat kestäneet, kuin muut lelut. t. Eka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntuu, että Hilpurin käsittelyssä ei kestä mikään lelu. Isot luutkin se jyrsii sellaisella vauhdilla, että Typy jää auttamatta kakkoseksi. Kova on neidillä purukalusto!

      Ihanalle Ekalle paljon terkkuja meidän likoilta ja mukavaa loppuviikkoa!

      Typyn ja Hipun emäntä

      Poista
  3. Niivvuan tulj kaejjasta entinen. Hyvä Hippuli! :) Minnäe saen jo reejjän sen Velj Pontevan kylykeen. Vuan ihan tulj vahingossa ku innostuin sille liikoo kyytijä antammaan. Ilosta helemikuuta koko sakille sinne ja tytöelle helemikuun alakumuiskut! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hipsu taisi tuumailla, että annetaan linnulle kunnon möyhennys heti ensialkuun, ettei ala nokalla koputtelemaan. No, selvää tuli kaijasta...

      Letkeää loppuviikkoa sinulle Iivari ja muiskusia meidän kaksikolta!

      Typyn ja Hipun emäntä

      Poista
  4. Parempaa talvea meille kaikille!
    Kiva, kun Typylle on löytynyt uusikin keikkapaikka. On se lukukoirailu vaan niin kivaa. Meillä täällä Mikkelissä on nyt niin paljon kyselyjä, että emme ehdi mitenkään kaikkia halukkaita kuuntelemaan. Toivomme kovasti, että saisimme uusia kollegoja. Jirille äippä suunnittelee myös lukukoirailu. Ans kattoo ny,mitenkä pikkuveli oppii homman. Äippäkin menee koulutukseen, kun Kennelliitto kerran järjestää sellaisen täällä Mikkelissä. Koulutuksia tulee myöhemmin muuallekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, keväällä käytiin tuolla naapurikirjastossa katsomassa, millainen siellä on meininki. Syksy kuljettiinkin lukukoirailemassa myös siellä ja homma jatkuu nyt keväällä. Lukukoirailu on kivaa! Kaksi kirjastoa riittää meille hyvin, jotta tämä hauska harrastus ei käy sekä minulle että Typsylle liian raskaaksi. Minulla kun on tämä ihan normaali päivätyökin, joka on hoidettava. Jos tulee lottovoitto, siirrytään Typsykän kanssa kokopäiväisiksi lukukoirailijoiksi ja paimennetaan Hippu remmiin mukaan!

      Mukavia lukukeikkoja sinulle ja paljon terkkuja teille molemmille meidän tyttösiltä!

      Typyn ja Hipun emäntä

      Poista

Kiva, kun kommentoit!
Hippu, Myttö ja emäntä kiittävät.