Taas veneiltiin ja sienestettiin

Kauniin värikästä ja aurinkoista lokakuuta! Luonto kylpee väriloistossa ja ilmassa on syksyn kosteutta ja kirpeyttä. Tähän mennessä olemme saaneet nauttia vähistä sadepäivistä ja toivon, että näin mennään jatkossakin. Viimeistään joulukuussa saisi tulla jo lunta. 

Vietimme viikonlopun Kangasniemellä. Lauantaina veneilimme vakiosaareemme, koska järvi oli liki tyyni ja aurinko paistoi. Sää oli hyvin lämmin syyskuun lopun ilmoiksi. Tällä kertaa veneeseen pakattiin mukaan mm. halkoja, jotta pystyimme paistamaan retkimakkarat. Hipalle varasin välipalaksi peurankorvan ja Myttöskä sai nautiskella lampaankorvasta.

Saaressa vierähti useampi tunti kirjojen ääressä ja eväitä syödessä. Hippunen ja Myttönen juoksivat pitkin poikin saarta. Ja mikäs siellä juostessa, autiolla saarella, joka ei kuitenkaan kooltaan ole ihan pieni. On tilaa mennä viilettää. Kävin itsekin kiertelemässä rantoja sieniä etsien. Muutama kantarelli löytyi. 

Hippu otti torkut isännän jaloissa.

Sunnuntaina läksin vielä uudelle sieniretkelle mökkimetsään. Kaveriksi sain Hipun ja Mytön. Sienisaalis oli tälläkin reissulla melko tynkä mutta on meillä nyt pakastimessa muutamaan kantarellikastikkeeseen ainekset. Hirvikärpäsiä oli harvinaisen vähän, punkkeja sitäkin enemmän. Onneksi ne löytyivät isokorvista helposti ja saatiin pois. Minuun niitä ei tarttunut. Punkit ovat viheliäisiä elukoita.  

Sienestäjät, jotka nauttivat välipalaksi puolukoita.

Meidän syysloma kolkuttelee kohta ovella. Vielä pitää tovi malttaa, että pääsemme taas Puulalle. Se onkin tämän vuoden viimeinen möksäreissu. Ensi kesälle on suunniteltu jo pari hommaa. Ja syyslomalla mittailemme ja suunnittelemme aitaa, joka saadaan kesällä ainakin jonkinlaiseen malliin. En ole jaksanut enää ikävistä naapurinnaapureista välittää. Kiukkuni on laantunut ja pistän tuollaiset ihmiset täysin omaan arvoonsa. Mutta aita aiotaan tehdä, ettei tarvitse tuntea hätää ja pelkoa koirien puolesta.

Tiistaina tuli kuluneeksi kaksi vuotta
Typyn kuolemasta.

Kun lauantaina läksimme veneellä saaresta takaisin mökille, nousi matkalla kyyneleet silmiini. En mahtanut sille mitään, että iski kova ikävä Typyä. Voi, miten se rakasti mökkiä ja Puulaa. Veneilyä ja uimista. Kuistilla tarkkailua ja makkaramakupaloja. Typyn, Pimun ja Nupin (chinchillani) haudalla paloi kynttilät läpi viikonvaihteen ja siellä ne tuikkivat yhä sunnuntai-iltana, kun suuntasimme kohti etelää. Siitä olen niin valtavan onnellinen, että Typsykkä sai viimeisen lepopaikkansa mökiltä, Puulan rannalta. Sen lempipaikasta.