sunnuntai 16. tammikuuta 2022

Hyvin kulkee vaikka liukasta onkin

Meidän päivät ovat kulkeneet nopeasti. Iltaisin olen ollut melkoisen väsynyt johtuen uudesta työstä, jossa riittää paljon opittavaa. On ihanaa töiden ja lenkkireissun jälkeen heittäytyä sohvalle huilaamaan yhdessä Hilpusen ja Myttösen kanssa 💗. Yleensä Hippu asettuu syliini tai kainalooni pötköttelemään. Myttö löytää paikkansa jaloistani. Sinne se vetää itsensä pieneen kääröön ja tuhisee tyytyväisenä. 

Olen päässyt mukavasti uuteen työhön sisään. Katson tulevaisuuteen positiivisin mielin 😊. Kaikista aiemmista työpaikoistani olen aina oppinut jotain. Myös edellisestä. Ja sieltä matkaani lähti ainakin kokemus siitä, että on asioita, joihin en halua työelämässä enää törmätä. Toki hyviäkin juttuja reppuuni jäi ja niitä lämmöllä muistelen. Mutta tällä lyhyellä kokemuksella minulla on olo, että tässä uudessa pestissä tulen voimaan paremmin kuin ennen. Ja minua myös kohdellaan hyvin.

Paluun vanhaan arkeen: lenkit
tehdään taas pääosin illan jo hämärtyessä.
Pitkät päivälenkit eivät arkisin ole enää
joka päivä mahdollisia. 

Kävimme isännän kanssa ottamassa kolmannet rokotukset. Lähipiirissä on putkahtanut esiin koronaan sairastumisia. Onneksi kukaan ei ole saanut taudin vakavaa muotoa. Eipä tässä mieli tee minnekään matkustaa tai lähteä pyörimään vaikkapa kauppakeskuksiin. Toivottavasti tautitilanne muuttuisi hyväksi, kun kevät koittaa. Kävin äsken verkko-ostoksilla ja nyt meillä isännän kanssa on konserttiliput huhtikuiselle Nightwishin keikalle Helsinkiin 🎼. Konsertti osuu sopivasti synttäripäiväni tienoille, joten siinäpä onkin lahjaa kerrakseen. Toivottavasti konsertti huhtikuussa toteutuu, kovin monta kertaa sitä on jouduttu siirtämään.

Lumi väheni alkuviikon plussakelien myötä. Hiihtoladut näyttävät olevan silkkaa jäätä. Hipan ja Myttöskän kanssa ulkoillessa on nastakengät oltava jalassa. Lisäksi on katsottava, mihin suuntaan viitsii lähteä käppäilemään, sillä koiratkin liukastelevat. Koirapuistossa emme ole kuluneella viikolla käyneet kertaakaan, sillä se on luistinrata. Toivon runsasta lumikerrosta tuon jään päälle tai reilua plussakeliä, jotta jäät sulaisivat kokonaan pois. Luulen, että meidän likat ottaisivat mieluummin sen lumen. Niin paljon riemua ne valkoisesta maasta saavat ⛄.

6 kommenttia:

  1. Ompa mukava että työhommat luistaa hyvästi. Työmuan pitässii olla kuulema semmonen että on mukavata joka uamu männä töehin :) Näen oon kuullunna immeesten sanovan.
    Kyllä tuo taati juutas on villiynnä ihan kerrassaan :( Näenköön nämä meejjännii immeeset siltä siästyy.
    Toevotaan aenahhii. Mihinkää ee kyllä uskalla lähtee immeesten ilimoelle.
    Toevottavasti saesitta vielä oekeeta lunta sinne ni oes mukavampoo. Kyllä on lumj tassuin alla parempata ku asvaltti ja kuratie :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin sen tulisi olla, että töihin olisi kiva aina lähteä. Ihan näin ei omalla kohdallani ole aina ollut. Mutta kaikesta oppii ja nyt on taas viisaampi siitä, millainen työpaikka on minulle se paras.

      Saatiin tänne lunta mutta plussalla näyttää tuo lämpötila olevan. Loskaa siis tiedossa. Mutta kunhan ei liukasta ole, se on tärkeintä.

      Mukavaa kohta alkavaa viikkoa, ihana Iivari!

      Hipun ja Mytön emäntä

      Poista
  2. Joo, onpa vallan ihanaa, et teijän Emäntä viihtyy tyässään, Tytöt. Ilosta menoo teille kaikille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iso helpotus, että uusi työ tuntuu mielekkäältä ja mukavalta. Paljon sitä jännitin ja mietin. Hyvin tässä talvi siis etenee!

      Hipun ja Mytön emäntä

      Poista
  3. Onnea ja hyvää jatkoa uudessa työssä. Totta on, että töihin pitäisi aina voida mennä hyvillä mielin.
    Hienoa, että karvakuonot ovat sopeutuneet uuteen päivärytmiin. Olkaahan varovaisia jäisillä teillä ja pysykää terveinä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, kivasti on uusi homma alkanut. Uskallan nyt jo huokaista helpotuksesta. Murehtija ja vähän pelkuri kun olen, mietin paljon sitä, että mitenhän tuossa hommassa pärjään ja millainen on ilmapiiri yms.

      Lunta tuprutteli tänään aamun ja aamupäivän ajan. Se hautasi salakavalasti alleen jään. Aika kovasti nuo säät keikkuu pakkaselta plussalle, jäästä lumisiin polkuihin. Koitetaan tosiaan pysyä pystyssä ja terveinä myös! Párekille muiskuja meidän tyttösiltä.

      Hipun ja Mytön emäntä

      Poista

Kiva, kun kommentoit!
Hippu, Myttö ja emäntä kiittävät.