tiistai 3. toukokuuta 2016

Kierroksilla käyty vappu

Matkaamme kohti kesää, sillä eletään jo toukokuuta. Kevät sekä kesä ovat ihmisen ja biiglein parasta aikaa, sanon minä. Tätä on odotettu koko talvi; luonnon heräämistä, Puulan sulamista, muita kesään kuuluvia retkiä ja mökkireissuja sekä auringon valoa. Jippii!

Vappuaattoa vietimme hilpeissä tunnelmissa yhdessä isännän vanhempien kanssa. Hippu sekosi anoppini ja appiukkoni kyläilystä niin, että pissi kahdelle matolle sekä vielä lattialle muutamaan otteeseen. Vaikka juoksutimme sitä illan aikana lukemattomia kertoja ulos. Kierroksilla käytiin ja lujaa... Helatorstaina ohjelmassamme on siis mattojen pesua. Sekä hirvimakkaralla herkuttelua, sillä vappuvieraamme toivat näitä maistuvia makupaloja meidän kaksikolle ja isosta paketista riittää syötävää tällekin viikolle.

"Syököön nyt vielä hetken tuota keppiä, sitten se
on minun."

Ennen kuin vieraat saapuivat, kävimme pitkästä aikaa Rajasaaressa. Sinnekään ei talvella uskallettu mennä, koska meren jäätilanteesta ei ollut varmuutta. Pienen piipahduksen teimme saarelle alkuvuodesta mutta se visiitti jäi vartin mittaiseksi. Typy lähti viipottamaan heikolle jäälle, joten läksimme pois ja teimme lenkin Hietaniemeä kierrellen. Mutta nyt retkellämme oli eri sävel; nautimme kauniista päivästä, Hippi juoksi muiden koirien kanssa sydämensä kyllyydestä ja Typsy haisteli ja tutki rantoja. Uimaan Tyyperi ei vielä astellut mutta ehkä jo ensi kerralla.

8 kommenttia:

  1. Kyllä se nyt jo kesältä ruppee näättämmään :)Nyt on justiisa parasta aekoo ku ee tiälä oo vielä herännä pörrijjäeset. Kohtahan niitä riittää.
    Muutama koeran ilopissi matolla ee oo vappunakkaa haetaks :) Ku uattelloo mittee on tuola mualimalla immeeset työntännä pitkin kavuvvarsija vapunaekaan.
    Mukavata uuvven viikon jatkoo sinne teelle ja tytöelle mekamuiskut! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kimalaisia on jo nähty sekä jonkinsorttinen koppakuoriainen käveli vastaan eilisellä iltalenkillä. Hyttysiä ei vielä ole ollut, onneksi. Jostain luin, että punkit olisivat jo tulleet. Yäks!

      Kyllä täällä kaupungissa etenkin keskustoissa on yleensä ihan mahdoton siivo vapun jäljiltä. Joten biiglen pissit on siihen nähden helppo siivota.

      Aurinkoista loppuviikkoa sinne ja reippaita pallopelejä! Isokorvilta mekamuiskauksia takaisinpäin.

      Typyn ja Hipun emäntä

      Poista
  2. Tuisku: Eipä hätiä mitiä, Hippunen, mullekin käy noin, ku liikaa ilostun, ja täytän jo sentäs neljä vuatta.

    Ilosta menoo ja hauskoja retkiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tuo tosiaan maailmaa kaada vaikka pissi joskus lirahtaa. Hippu oli niiiin onnellisen iloinen, kun näki taas haagalaisia pitkästä aikaa.

      Mukavaa viikon jatkoa teille toivottee Typy, Hippu ja emäntä

      Poista
  3. Voi Hippuli, sattuu niitä vahinkoja muillekin. Sitäpaitsi sehän oli oiva tapa ilmoittaa mattojen pesutarpeesta.
    Hirvimakkaraa, ounou. Kyllä olisi kelvannut meillekin.

    Kesä on erityisen kiva juuri nyt, kun suurin osa ötököistä on vielä talviunilla. Vaikka eilen kuulin jo hyttysen ininää, ikävä kyllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu.. kyseiset matot olivat vastapestyt. Siksi tuo niille pissiminen oli vähän tylsää. Hirvenlihamakkara on tytöistä hyvää. Anoppini ostaa sitä Tallinnasta ja itsekin tuon sitä koirimuksille, kun käyn siellä.

      Terkkuja sinulle ja Jirille Typyltä ja Hipulta!

      Typyn ja Hipun emäntä

      Poista
  4. Ilopissa lirahtaa multakin vielä silloin tällöin, vaikka mittarissa on syyskuussa jo 7v. Mitä noista pienistä!
    Täällä pörrää ampiaiset jo ihan kesäisesti - ja Palvelijatar stressaa, kuten käärmeidenkin kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eilen sanottiin telkkarissa, että kyyt ovat jo heräilleet. Hui! Jos liikkuu aurinkoisilla kallioilla, kannattaa olla tarkkana. Sitruunaperhosia on jo nähty, perhosista tulee aina kesäinen olo.

      Onneksi pissit on helppo putsata ja matotkin kuivuvat näillä ilmoilla nopeaan. Hipulla meni niin kovin lujaa, kun iloitsi meidän vieraista.

      Isot terkut sinulle Párek Typsyltä ja Hippulilta. Mukavaa loppuviikkoa!

      Typyn ja Hipun emäntä

      Poista

Kiva, kun kommentoit!
Hippu, Myttö ja emäntä kiittävät.