lauantai 6. toukokuuta 2017

Toipilasvuorossa Hippu

Pieni potilaamme Hippu leikattiin eilen puolilta päivin ja kotiin lähdettiin toipumaan myöhäisenä iltapäivänä. Leikkaus oli sujunut hyvin. Nyt ei Hipsulla ole sitten munasarjoja eikä kohtua. Sekä ulkoista haavaa että sisuskaluja pitävät kiinni itsesulavat tikit. Puseroa, bodya tai kauluria on käytettävä seuraavat kymmenen päivää. Ja otettava rauhallisesti, joten painit ja muut riehumiset saavat nyt odottaa.

Mennyt yö sujui levottomissa tunnelmissa. Hippu oli kipeä, ei tykkää kaulurista ja oli muutenkin rauhaton. Ei auttanut vaikka nukuin sen vieressä lattialla. Aamun valjettua Hipsuli on kuitenkin virkeämpi ja hyvävointisempi, joten yö teki levottomuudesta riippumatta tehtävänsä ja Hipun olo kohentui. Typystä on erikoista, kun pikkusisko on niin rauhallinen. Ja pientä mustasukkaisuutta on ilmassa, koska Typyn mielestä sitä pitää vähintäänkin yhtä paljon paapoa kuin toipilasta. Joten tämä viikonloppu menee isokorvia rapsutellessa ja helliessä. Molempia tasapuolisesti.

Iso kiitos kaikille hengessä mukana olleille, meidän blokikamuille palveluskuntineen. Kaikki sujui taas hienosti ja toivotaan, että meidän poppoon lähitulevaisuuden lääkärikäynnit olivat nyt tässä. Aurinkoista viikonvaihdetta!




8 kommenttia:

  1. Hengessä on matkassa oltu :) Hieno homma että nyt on sehhii rumelj ohi ja kaekki mänj hyvästi! Ja takkuulla männöö toepuminennii sammaan hyvvään malliin. Paranemismuiskuja! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Iivari! Lähettämäsi paranemismuiskut ovat kyllä tehonneet. Hippu on tuttu vauhdikas itsensä taas.

      Typyn ja Hipun emäntä

      Poista
  2. Hyvä uutinen! Vielä kun Hippu jaksaa ottaa muutaman päivän rauhallisesti.
    Sihteeri: käytiin eilen Jyväskylässä, ja Kangasniemen kohdalla Puula oli vapaa lukuunottamatta varjoisia lahdenpohjia. Tämän päivän navakassa tuulessa nekin ovat varmaan vapautuneet. Eli mökille sieltä heti, kun säät ja toipuminen sallivat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tilannetiedotuksesta. Meidän mökki on lahdenpohjassa mutta eiköhän sieltäkin ole jää jo lähteneet. Ainakin ensi viikkoon mennessä, jolloin on tarkoitus lähteä Puulalle.

      Typyn ja Hipun emäntä

      Poista
  3. Siinä saattaa olla vähän haastetta pitää eläväinen Hippu rauhallisena kymmenen päivää. Ihanaa, että operaatiot ovat kaunottarilta nyt onnellisesti ohitse ja paraneminen vauhdissa.
    Muiskuja kummallekin neidolle tasapuolisesti Párekilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh... kyllä tässä on ollut haastetta pitää tuo kaveri aisoissa. Eikä se täydellisesti ole onnistunut. Mutta toipuminen on tapahtunut hienosti!

      Muiskuterkut meidän tytöiltä ihanalle Párekille!

      Typyn ja Hipun emäntä

      Poista
  4. Äkkiä se 10 päivää menee ja tärkeintä on, että Hipun leikkaus meni hyvin. Vointeja ja muiskusia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on, leikkaus sujui onnistuneesti ja se on pääasia. Toipuminenkin on hyvässä vauhdissa kuten myös Hippukin...

      Typyn ja Hipun emäntä

      Poista

Kiva, kun kommentoit!
Typy, Hippu ja emäntä kiittävät.