Se on valmis! Nimittäin remontti. Isäntä laittoi eilen viimeisenä hommana lattian vaatehuoneeseen ja nyt työmaa on saatu päätökseen. En voi kuin ihailla isännän kärsivällisyyttä ja näppäryyttä. Minun pinnani kun ei kestä kovin pitkään, kun on kyse maalaamisesta, ruuvaamisesta, sahaamisesta tai naulojen paukuttelusta.
Isokorvista ei myöskään ole ollut merkittävää apua remonttihommissa. Pimu pelkää poran ääntä, Typy tallusteli tapettiliisterissä ja tuhosi laminaattilattian alle laitettavaa vaahtomuovia. Yksi rulla päätyikin suoraan roskapönttöön, kiitos Typpiksen. Ja tämä uutuuttaan kiiltävä lattia on aiheuttanut Pimulle merkittävän hankaluuden; koska lattia on liukas, ei neiti pääse hyppäämään sohvalle entiseen malliin. Tassut kun tuppaavat luistamaan ja sutimaan lattialla eikä mistään saa pitoa jalkojen alle, jotta ponnistaminen sohvalle olisi helpompaa. Typykin liukastelee lattialla kuin luistinradalla mutta se johtuu pääosin riiviön kovasta vauhdista. Onpa se kerran jos toisenkin liukunut peräti kyljellään pitkin olohuonetta.
Meillä siis sutii ja sutii. Ja koirien kynnet rapisevat mukavasti lattiaa vasten. Tähän ääneen on vielä itselläänkin totuttelemista, sillä aiemmin moisia ääniä ei kuulunut, kun lattioita peitti muovimatto. Mutta sutimisongelmaan ja rahinaan on tulossa kyllä ratkaisu, kun teemme tänään suursiivouksen ja saamme matot lattialle. Sitten on Pimulinkin helpompi taas ponnistaa sohvalle torkuille tai sänkyyn emännän viereen huilaamaan siivousurakan jälkeen.
Huomenna, kun remontti on nyt valmis ja siivouksetkin tehty, on aika nostaa malja isännälle. Heinäkuisen syntymäpäivän kunniaksi mutta myös sille, että suuri urakka on takanapäin ja isäntä uhrasi lukuisia vapaapäiviään sen hoitamiseen. Olen ylpeä ja kiitollinen. Ja toivon, että Typy jättää uudet jalkalistat ja tapetit rauhaan.
Ps. Laumamme etäjäsen on kuulemma uimamaisteri kuten Typy! Saamani uutiskirjeen mukaan Sen rakastaa vettä. Eli lotraaja hänkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiva, kun kommentoit!
Hippu, Myttö ja emäntä kiittävät.