keskiviikko 3. elokuuta 2011

Yksi vahtii, toinen nauttii

Vahtikoira
Olemme jo elokuun puolella. Helteinen heinäkuu on takana mutta lomaa on vielä mukavasti jäljellä. Päädyimme viime viikolla Kangasniemelle ja saimme seuraksemme myös isännän. Etelään jäi hienosti ja melkein valmiiksi remontoitu kotimme ja nyt on koko jengi koossa Puulan rannalla. Kivaa!!!

Pimu on nautiskellut auringosta ja levännyt sammalmättään päällä tai mökin kuistin pöydän alla. Se kuuluisa punkkipanta on historiaa, sillä eilen poistimme ikäneidon turkista peräti kuusi punkkia! Pimulin loman kohokohta on tainnut tähän mennessä olla voissa paistetut muikut, joiden makuun se pääsi viime viikolla. Oli myös iloinen yllätys, kun isännän mukana mökille saapui viikonlopun viettoon anoppini ja appiukkoni. Voi sitä jälleennäkemisen riemua! Teimme myös Haukivuoren mökillä tämän vuoden ensimmäisen kanttarelliretken, jonka saalis oli varsin kiitettävä. Ja niistähän Pimu myös tykkää kovasti, metsäretkistä.

Typy on pitänyt kunnon vahtikoiran lailla huolta siitä, ettei kukaan roisto pääse yllättämään meitä. Pikkuakka jaksaa vahtia, se juoksee pitkin mökkitonttia ja sen liepeellä olevaa metsikköä ja haukkuu sydämensä kyllyydestä. Kaksi kertaa neiti on tehnyt karkaustempun, ekalla kerralla syynä oli Haukivuoren mökin pihalle ilmestynyt jänis ja toisen karkumatkan Typsy teki täällä Kangasniemellä haistaessaan silloinkin jonkin mielenkiintoisen hajun. Molemmilla kerroilla Typy kyllä palasi reissultansa mutta myönnän, että minuun iski pienoinen paniikki ja odotin kauhunsekaisin tuntein palaako karkulainen takaisin ollenkaan. Ajovietti on ajovietti, minkäs sille mahtaa. Ja se uiminen; monta kertaa päivässä!


Nautiskelija
Kuikkapariskunta vahtii ainoata poikastaan ja ruokkii sitä ahkerasti. Suruvaippa ja neitoperhonen lentävät kilpaa sudenkorentojen kanssa rantaheinikossa. Heinäsirkka soitteli aamulla säveliä mökin kuistilla, jossa joimme aamukahvit. Huussi on jo kerran tyhjennetty ja se homma on toistettava loman lopulla. Puusavotta on aloitettu, kanttarelleja aiotaan etsiä Kangasniemenkin metsistä ja muikkuja on ehdottomasti saatava lisää! Aika on kuin pysähtynyt ja mieli lepää välkehtivää järveä katsellessa. Tätä se on, ihana loma!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva, kun kommentoit!
Hippu, Myttö ja emäntä kiittävät.