perjantai 13. toukokuuta 2016

Pikkuinen tyttö Puulassa

Repoveden reissusta jäi hienoja muistoja ja kepeä mieli. Tiistai-iltana olimme Keravalla lapsenhoitohommissa. Jälleennäkemisen onni loimusi kaikkien osapuolten sydämissä. Edellisestä kerrasta olikin vierähtänyt jo tovi. Poikakolmikko, Typy ja Hippu touhusivat yhdessä pitkin iltaa. Ninjaseikkailuissa riitti vauhtia ja yksi pojista oli keksinyt Typsykästä laulun nimeltä "Pikkuinen tyttö". Poikien ja isokorvien yhdessäoloa on ilo seurata.

Lokakuussa oli haikea mieli, kun pistimme mökin oven säppiin ja tiesimme, että edessä on pitkä (tai ainakin pitkältä tuntuva) talvi. Mietimme, voisiko mökkikautta vielä pitkittää, sillä talven tulo saattaisi kestää. Päädyimme kuitenkin siihen, että syyslomalla möksä laitetaan talviteloille. Jos sataisi lunta, emme pääsisi perille tai mökiltä pois. Järven heikko jää on painajainen emännälle ja pimeys, joka saapuu jo iltapäivällä, luo omat haasteensa sähköttömälle ja valaisemattomalle mökkeilylle.

Tänään pakkaamme kapsäkit autoon ja matka nelostietä pitkin kohti Kangasniemeä alkaa. Talvi on selätetty ja uusi mökkikausi edessä! Eniten odotan tältä kevään ekalta reissulta koirimuksien riemua, kun ne hoksaavat, minne pitkän tauon jälkeen taas saavutaan. Vai muistaako Hippu mökkiä ollenkaan? Typy muistaa varmasti ja suuntaa todennäköisesti ensimmäisenä Puulaan.

4 kommenttia:

  1. Huippumukavata mökkireessuva teelle! Uimamaesterj piäsöö varmaan jo kunnon uinnille ja tiijjä vaekka Hippulihhii uskaltaatus mukkaan :) Näen sevuan talavi hurahti ja mökki-ilot oottaa :)

    VastaaPoista
  2. Hauskaa mökkiviikonloppua! Typy, älä hanki vesihäntää kylmässä (brr) vedessä uidessasi!

    VastaaPoista
  3. Isokorvilla tiedossa loistava aika mökillä. Nauttikaa ja pitäkää hauskaa!

    VastaaPoista

Kiva, kun kommentoit!
Hippu, Myttö ja emäntä kiittävät.