torstai 30. tammikuuta 2020

Vilkaisu vielä vanhaan

Tässä kirjoitelmassa palaan vielä menneeseen vuoteen, kun tätä uutta on kohta kuukausi eletty.

Viime vuoden mieleenpainuvin juttu meidän perheessä oli Mytön saapuminen osaksi laumaamme. Pennun hankkimista mietittiin ja kypsyteltiin alkuvuosi. Välillä kauhistuttikin ajatus ottaa toinen koira, kun Typyn kuolemasta oli kuitenkin vasta vain vähän aikaa. Mutta päätös siitä, että Hippu saa kaverin, oli viime vuoden ehdottomasti paras päätös. Myttö on tuonut suurta iloa ja onnea meille kaikille. Iso hymy levisi kasvoilleni, kun sain Räntäsään kennelistä 1. heinäkuuta viestin, että Muru on synnyttänyt seitsemän tyttöpentua. Meille tulisi siis toinen koira, olimmehan varanneet  tyttöpennun (tietysti sillä varauksella, että tyttöjä syntyy). 

Alkuvuosi oli mukavan luminen ja talvinen. Hipusta tehtiin tammikuussa iso juttu paikallislehteen. Se oli oivaa mainosta lukukoiratoiminnalle. Teimme kirjastokeikkoja koko vuoden. Kotikirjastomme lastenosasto oli syksyn ajan remontissa, joten kesäloman jälkeen suuntasimme Hippulin kanssa vain naapurikirjastoon. Kirjastoreissuista on jäänyt kivoja muistoja; paljon lukijoita, rapsuttelijoita ja onnellisia kasvoja. Alkukeväästä osallistuimme Hipsun kanssa koirahierontakurssille. Sekin oli hauska kokemus vaikka Hippua kiinnostikin hierontaa enemmän muiden osallistujien herkkupussit.

Helmikuussa veimme Hipun eläinlääkäriin. Päätimme isännän kanssa, että Hippua pitkään aika ajoin vaivanneet vatsaongelmat piti selvittää perusteellisesti. Tutkimusten lopputulos oli se, että Hipulla todettiin ruoka-aineallergiaa ja hyvin todennäköisesti myös suolistosairautta. Alkoi ruoka-ainekokeilut ja niiden seurauksena Hippulin ruokavalio muuttui täysin. Hippu sopeutui uuteen ruokasysteemiin hienosti ja vatsavaivat ovat vähentyneet miltei minimiin. Olen hyvin iloinen, että Hipalle löytyi sopiva ruokavalio ja sen vointi on hyvä.

Maaliskuussa Hippu vietti 4-vuotissynttäreitään. Keväämmällä edessä oli mökkikauden avaus, joka tällä kertaa hiukan takkuili. Kun suuntasimme ensimmäistä kertaa kohti Kangasniemeä, teki automme tenän Lahdessa ja jouduimme kääntymään takaisin kotiin. Harmitti ja paljon! Kaara saatiin kuitenkin korjattua ja möksäkausi avatuksi. Auto vaihtui kesäkuussa uuteen. Mutta uskomatonta oli, että myös mökkikauden päätöskään lokakuussa ei sujunut ilman auto-ongelmia. Pääsimme onneksi kotiin, kiitos isännän nokkeluuden. Ja upouusi auto vietiin korjaamolle...

Mökkilaiturilla meille tärkeimmässä
paikassa, Puulan rannalla. 

Toukokuussa juhlimme vappua isännän vanhempien luona. Piipahdimme Haukivuoressa mökkeilemässä ja Pieni Suuri Beagle täytti 10 vuotta! Enpä olisi blogia aloittaessani uskonut, että kirjoittelen tätä edelleen. Kesäkuussa isäntä mökkeili Hippusen kanssa Puulalla minun paiskiessa töitä. Oli ihanaa päästä viikonloppuisin kaksikon luokse mökille. Mikkelin junan tuodessa minut sunnuntai-iltaisin takaisin etelään, oli haikea ja tylsä fiilis. Juhannus vietettiin perinteiseen tapaan mökkeilemällä saaressa Kotkassa eikä silloin synkistelty. Saarijuhannukset ovat parhautta!

Yhteinen kesäloma meidän poppoolle koitti heinäkuussa. Matkustimme isännän kanssa lyhyelle lomareissulle Berliiniin. Tuon matkan huippuhetki oli Berliinin eläintarha ja siellä asustavat orangit. Kyynel silmässä seurasin näiden ihastuttavien apinoiden touhuja. Reissun jälkeen suuntasimme kohti Kangasniemeä. Kesälomalla piipahdimme mökkeilemässä myös Savonrannassa sekä Haukivuorella. Puulalla tehtiin polttopuita, luettiin, kuunneltiin radiota, saunottiin, uitiin, ihasteltiin luonnon ihmeitä, käveltiin metsässä, otettiin päiväunia, nikkaroitiin ja grillattiin. Hilpuri nautti kovasti mökkielämästä. Typyn ja Pimun haudalla paloi kynttilät koko lomamme ajan. Halusin näin muistaa meille niin rakkaita poismenneitä. Mökkivieraitakin saatiin Keravalta ja upeita ystäviäni saapui elokuun alkupuolella viettämään perinteistä tyttöjen mökkiviikonloppua isännän reissatessa Naantaliin.

Ja mitäpä kesäloman jälkeen? Läksin elokuussa vielä minilomalle Varsovaan ystävieni kanssa. Reissu oli todellinen piristysruiske ja toi valtavan hyvän olon pitkälle syksyyn. Meillä oli todella onnistunut matka. Kävimme isännän kanssa ennen matkaani katsomassa Myttöä. Miten pieni ja suloinen pikkubiigeli se olikaan! Tämä tyyppi tulisi meille kotiin muutaman viikon päästä. Se tuntui aika uskomattomalta.

Niinhän se Myttö sitten haettiin elokuun lopulla kotiin. Hippu otti pikkusiskon erinomaisen hienosti vastaan. Myttö kotiutui loistavasti eikä näyttänyt ikävöivän entiseen. Syyskuussa Myttönen pääsi elämänsä ensimmäistä kertaa mökille ja lokakuussa vietimme Puulan rannalla viikon syyslomaillen. Sillä reissulla oli myös aika laittaa möksä talviteloille odottamaan taas seuraavaa kevättä ja kesää.

Loppuvuosi sujui pentuarkea eläen Hipsun toimiessa loistavana roolimallina pikkusiskolle. Pikkujoulua juhlittiin ystäviemme kanssa. Vietimme rauhallisen kotijoulun, kuten jo useana vuotena aiemminkin. Nautimme leppoisasta ja kiireettömästä yhdessäolosta. Tämä alkanut vuosi otettiin vastaan perinteisellä kaavalla kotonamme juhlien, hilpeän vierasjoukon saapuessa seuraamme.

Niin, meidän vuosi 2019 sisälsi sekä arkista ahertamista että juhlamaljoja. Paljon lenkkejä isokorvien kanssa. Mieleenpainuvia hetkiä Kangasniemellä, kivoja mökki-iltoja Haukivuorella. Joskus myös stressipuuskia, väsymystä, itkua sekä harmitusta. Typyn kuolema varjosti erityisesti vielä alkuvuotta. Se on ollut asia, josta minulla on kestänyt toipua. Siihen on varmasti vaikuttanut myös raskas tilanne työpaikallani. Ei se ainakaan helpommaksi surutyötäni tehnyt. Mutta vuoden aikana oli myös paljon naurua ja hauskoja hetkiä. Niistä kuuluu kiitos niin meidän ystävillemme kuin muille tärkeille ihmisille elämässämme. Sekä tietysti Hippuselle ja meidän elämäämme elokuussa tassutelleelle, jo kovin rakkaaksi tulleelle Mytölle.

torstai 23. tammikuuta 2020

Ikävä kirjastossa kävijää

Hippusella jatkui työt naapurikirjastossa, jonne tiistaina joulutauon jälkeen suuntasimme. Lukijoita oli mukavasti ja rapsuttelijoita sitäkin enemmän. Pari tuntia hujahti kuin siivillä.



Myttö oli ikionnellinen, kun palasimme kotiin. Isäntä kertoi, että se oli istua tököttänyt eteisessä Hippulia odotellen. Kaksikko oli käynyt ulkona ja koirapuistossakin. Siellä pikkuriiviö oli sentään hiukan innostunut leikkimään, kun isännän veli oli saapunut puistoon omien koiriensa Escon ja Risun kanssa. Mutta pääosin Myttönen oli ollut ikävissään meidän kirjastokeikan ajan ja odottanut isosiskoa kovasti kotiin. Hiukan tuota ikäväpuuskaa ihmettelin, koska onhan Myttö ollut kotona ilman Hippua ja ihan yksinkin, kun olemme käyneet kirjastossa. Mutta nyt taisi tiistai olla sellainen ikävöimisilta.


Tänään päivälenkillä huomattiin, että lähioja on jäässä. Sen verran täällä etelässäkin sää on pakkasen puolelle vetänyt. Isokorvat halusivat mennä rantaan käppäilemään ja kävivät testaamassa myös jään kestävyyttä. Meidän likat ovat kevyitä, joten jää kesti hyvin. En olisi rantaa pidemmälle niiden antanut mennäkään. Myttö oli hyvin kiinnostunut rantakasvillisuuden hajuista. Hippukin tonki kuonollaan ja tassullaan jäistä heinikkoa ja oksistoa. Mutta ei tämä voittoa vienyt talitiaisen raadosta, joka on jokaisen aamulenkin pakollinen haistelukohde. Pahoin pelkään, että Myttisestä tulee muiden biiglejen tavoin raadoissa kierijä. Niin kovasti sitä linnunraato ja myös löytämämme rusakon runko ovat kiinnostaneet. Taitaa mökillä ensi kesänä koirashampoota kulua...

torstai 16. tammikuuta 2020

Lomalta palannut lukukoira

Tammikuu on talvea mutta ei se täällä etelässä juuri näy. Vettä viskoo harvasa päivä ja lämpötila on reilusti plussan puolella. Ottaisin mieluusti pienen määrän pakkasta ja lunta, pian. Sillä maaliskuussa en enää niitä kaipaile vaan annan keväälle luvan tehdä tuloaan.

Tällä viikolla Hippulin joululoma päättyi ja suuntasimme kohti kotikirjastoa. Reilun puolen vuoden jälkeen, sillä kirjaston lasten- ja nuortenosasto oli remontissa eikä siellä syksyllä lukukoirailtu. Remontin jälki oli hienoa ja osasto näytti hyvin viihtyisältä. Remontissa oli toteutettu meriaiheista teemaa mm. kalusteiden ja tilojen väreissä sekä tilojen nimeämisessä. Lukukoiralle varattu tila oli saanut nimekseen Lukutila Laguuni.



Hipulla riitti asiakkaita. Joukossa oli vanhoja tuttuja lukijoita mutta myös uusia kasvoja. Oli kiva palata tauon jälkeen kotikirjastoon ja Hippukin tiesi heti, missä ollaan vaikka remontti olikin laittanut paikkoja uuteen uskoon. Tästä on hienoa aloittaa lukukoirailujen kevätlukukausi, joka jatkuu jo ensi viikolla naapurikirjastossa.

Ja mitäpä meidän Myttöskäinen... pikkuriiviöllä riittää vauhtia ja energiaa. Kotikoirapuistossa se juosta viipottaa kamujen sekä Hipun kanssa. Kotona se taitaa välillä tylsistyä leluista, leikistä ja luiden järsimisestä huolimatta. Olohuoneen pöydälle jääneet lehdet "luetaan" ja onpa se yhden kaukosäätimenkin ehtinyt joululoman jälkeen käsittelemään. Isännän eteiseen rakentama portti on tällä hetkellä turha kapistus. Myttö nimittäin loikkaa portin yli. Kunhan isäntä tällä viikolla alkaneilta kiivastahtisilta työpäiviltään ehtii, hän tekee porttiin korotuksen. Eipä porttia rakentaessa tullut mieleenkään, että se olisi liian matala. Mutta Myttönen on kasvanut huimaa vauhtia ja on jo varsin pitkäkoipinen likka. Vielä kun se saa lihaksia ja hiukan aikuisuutta kroppaansa, se taitaa mennä koossa Hilpusen ohi.

tiistai 7. tammikuuta 2020

Taivallamme tammikuussa kevättä jo odottaen

Pyhät on juhlittu ja astelimme taas arkeen. Vuosi 2020 on alkanut mukavissa merkeissä. Jalkani on kävelykuntoinen ja toivottavasti pysyykin tällaisena. Lomalla vietimme leppoisaa ja kivaa yhdessäolon aikaa. Oli suuri ilo olla kotosalla isokorvien kanssa. Hieman kyllä harmittaa, että työt kutsuvat taas ja omalta osaltani tilanne on melkoisen sekava työnantajan vaihduttua. Ei muuta kuin lottoja taas viikonloppuna vetämään ja työpaikkailmoituksia selailemaan...


Vuotemme vaihtui juhlavissa tunnelmissa hyvän ruuan, kuplajuoman ja iloisten vieraidemme seurassa. Myttö ei ollut moksiskaan rakettien räiskeestä ja paukkeesta. Tyynesti se otti pieniä torkkuja pitkin iltaa, aina kun hössöttämiseltään ehti. Hippu nautti kovasti tuttujen kasvojen jälleentapaamisesta. Rapsutuksia riitti ja niistä sai tietysti Myttönenkin osansa. Oli hienoa havaita, ettei Myttökään ole paukkuherkkä. Meillä on ollut onni matkassa etteivät Pimu, Typy ja Hippu ole välittäneet rakettimetelistä. Myttö jatkaa samalla linjalla ja se helpottaa kovasti, sillä kaupungissa rakettimeteliltä on vaikea välttyä. 


Joululomalla kävimme muutamaan otteeseen Rajasaaressa. Hippuli ja Myttö mennä viipottivat melkoisella vauhdilla pitkin saarta. Leikki- ja juoksukavereita riitti. Monen kokoista ja näköistä, isoja ja pieniä karvakuonoja. Normaalilla remmilenkillämme ei voi tuollaista liikuntamäärää saada kuin mitä Rajasaaressa kirmailu antaa. Myttöskä saa purkaa energiaansa eikä Hippukaan paikallaan seisoskele. Maasto on vaihtelevaa ja on tilaa kirmailla. Helsingin kaupunki palvelee mainiosti koiranomistajia, kun on jättänyt Rajasaaren koirien ja niiden omistajien virkistyskäyttöön. 

Pistimme joulukuusen vuoden vaihduttua pois. Samalla pakkasin joulukoristeet laatikkoon. Muutaman valon jätin ilahduttamaan talven ajaksi. Joululauluja olen vielä kuunnellut mutta vaihdoin klassisemmat esitykset raskaampaan jouluun. Minulle rakkain juhla-aika on takana ja se tuntuu haikealta. Mutta nyt ryhdymme odottelemaan kevättä, tuota vähintäänkin yhtä hienoa aikaa. Sillä silloin suuntaamme taas Kangasniemelle ja uusi mökkikausi on edessä.