Tullessani eilen töistä kotiin, olivat nelijalkaiset kaverimme tehneet jo päivälenkin. Yleensä lenkille lähdetään, kun jompi kumpi meistä omistajista tulee iltapäivällä kotiin. Eilinen oli siis poikkeus, sillä karvakorvat olivat ulkoilleet jo päivällä eikä niitä heti töistä tultuani tarvinnut lähteä viemään ulos. Ja luultavasti osa energiasta oli jäänyt ulkoilmassa purkamatta, sillä kuulin jo oven taakse haukkumista ja erilaisia kiljahduksia...
Saadessani ulko-oven auki, oli vastaanotto melko epätyypillinen. Koirat kävivät pikaisesti tervehtimässä minua, kauppakassin sisältö nuuhkaistiin hätäisesti ja sitten mentiin! Tavallisesti Pimu vaatii kotiin palatessamme pitkät rapsutussessiot joko sohvalla tai sängyllä maaten. Nyt oli vanhuksella toinen ääni kellossa. Olin selvästi tullut keskeyttämään koirien painimatsin, joka jatkui välittömästi pikaisen moikkauksen jälkeen. Meteli oli melkoinen, kun Pimu ja Typy peräkanaa juoksivat pitkin huushollia, välillä purtiin korvasta, Typy ratsasti Pimun selässä, Pimu ulvoi ja haukkui... Mietin, oliko tämä esitys kestänyt kauankin ja säälin naapureitamme...
Olin tosiaan hiukan hämmästynyt, että leikki oli temmannut jopa vanhuksen niin pauloihinsa. Rapsutuksetkin vastaanotettiin vasta sen jälkeen, kun riehuminen oli tunnin päästä kotiinpaluustani laantunut. Mutta hauskahan temmellystä oli seurata ja todeta, että kaksin on aina kivempaa. Uskon, että Pimulla on mukavammat päivät nyt, kun Typy tuli taloon ja Pimu sai siitä kaverin työpäiviemme ratoksi. Joten rapsutukset saavat jatkossakin jäädä minun puolestani leikin varjoon, ehtiihän sitä myöhemminkin.
Alkujaan toukokuussa 2009 Pimu-nimiselle beaglelle, joka oli kooltaan pieni mutta luonteeltaan Suuri, omistettu blogi. Sivurooliin astui loppuvuodesta 2009 Typy-beagle, joka otti pääroolin tammikuussa 2014. Sivurooli miehitettiin uudelleen toukokuussa 2015 Hipulla, beagle sekin. Lokakuusta 2018 lähtien blogi on jatkanut kulkuaan Hipun johdolla. Sivuroolissa on elokuusta 2019 alkaen tassutellut Myttö. Tervetuloa mukaan lukemaan Hipun ja Mytön elämästä sekä seikkailuista!
tiistai 30. maaliskuuta 2010
perjantai 26. maaliskuuta 2010
Jauhava suu ei sammaloidu
Meidän perheessä jauhaa jomman kumman koiran suu koko ajan. Typy pistää kaiken mahdollisen poskeensa sekä ulkona että sisällä. Sisällä sille kelpaa kaikki, jonka saa hampailla hajalle ja josta saa kivoja paloja irti. Aikaisemmin olen jo maininnut paperinenäliinat ja tuikkukynttilät. Tähän voidaan lisätä myös mm. sukat, alusvaatteet, kotiavaimeni (siinä roikkuu pieni nalle), leikkokukat ja viherkasvit sekä aikakauslehdet. Ulkona kelpaa mm. kävyt, risut, karkkipaperit jne. Pimu taas on erikoistunut vähemmän miellyttäviin biologisiin tuotteisiin eli se mättää ulkona suuhunsa pa...kaa sen minkä ehtii. Ja kyse ei ole vitamiinien tai hivenaineiden puutoksesta, väärästä ruokavaliosta tms. Kyse on puhtaasti siitä, että se tekee tuota iljettävää touhua ihan piruuttaan. Pimu tietää, että sonnansyönti kuuluu niihin asioihin, joista sitä kielletään heti ja kovalla sanalla. Ja koska se haluaa uhitella ja olla mahdollisimman jääräpäinen, se hyökkää meheviin kasoihin heti, kun sellainen eteen osuu. On hauskaa juosta omistajia karkuun kökkäre suussa, koska vielä ainakin emäntää nopeampi se on!
Koska tuntuu, että tällä hetkellä meillä komennetaan koiria koko ajan irrottamaan ote jostain ei-syötävästä ("irti siitä!", "et syö sitä!"), tuli nämä syömisasiat minulle viime yönä jo uniinkin. Heräsin painajaiseen, jossa Pimu omassa pedissään söi lasinpaloja sen minkä ehti ja minä yritin epätoivoisesti huutaa sille, että niitä ei saa syödä. Unessa katselin kauhistuneena, kuinka isot lasinpalaset katosivat vanhuksen suupieliin ja huusin vieressä, että "ne repivät sinulta sisuskalut!". Rouskutus vaan kuului... Onneksi se oli vain unta ja herättyäni huokaisin helpottuneena, että eivät koiramme sentään noin ahmatteja ole. Kaiken, mitä tähän mennessä suuhun on mätetty, on mahahapot sulattaneet. Taidan silti nostaa lasimaljakot hyllyssämme ylemmälle tasolle, ihan varmuuden vuoksi...
Koska tuntuu, että tällä hetkellä meillä komennetaan koiria koko ajan irrottamaan ote jostain ei-syötävästä ("irti siitä!", "et syö sitä!"), tuli nämä syömisasiat minulle viime yönä jo uniinkin. Heräsin painajaiseen, jossa Pimu omassa pedissään söi lasinpaloja sen minkä ehti ja minä yritin epätoivoisesti huutaa sille, että niitä ei saa syödä. Unessa katselin kauhistuneena, kuinka isot lasinpalaset katosivat vanhuksen suupieliin ja huusin vieressä, että "ne repivät sinulta sisuskalut!". Rouskutus vaan kuului... Onneksi se oli vain unta ja herättyäni huokaisin helpottuneena, että eivät koiramme sentään noin ahmatteja ole. Kaiken, mitä tähän mennessä suuhun on mätetty, on mahahapot sulattaneet. Taidan silti nostaa lasimaljakot hyllyssämme ylemmälle tasolle, ihan varmuuden vuoksi...
tiistai 23. maaliskuuta 2010
Vappu-uinti
Vihdoinkin kevätaurinko lämmittää ja lumikasat alkavat hitaasti mutta varmasti katoamaan. On siis kevät ja kohti kesää mennään!
Meidän perheelle nämä kevään merkit tarkoittavat lähestyvää mökkikauden alkamista. Tänä vuonna se korkataan auki helatorstain tienoolla. Muistissa on vielä erinomaisesti viimekeväinen eka reissu mökille vapun viettoon, jolloin Pimu molskahti jäihin. Vaikka vanhaa jäärää kiellettiin tuhansia kertoja menemästä järvenjäälle, se uppiniskaisena tepasteli vapunpäivänä sinne ja seurauksena oli jään pettäminen... Hätä iski sekä Pimuun että meihin omistajiin. Ja tästä oli seurauksena se, että isäntä syöksyi jäiden sekaan ja veti Pimun rantaan. Tämä oli välttämättömyys, sillä näimme rannalta, kuinka Pimun voimat alkoivat hyytyä sen taistellessa jäiden seassa itseään rantaan päin. Eikä koiraparka osaa tarttua köyteen tai laudanpätkään, ihmisapu oli siis tarpeen. Huh, vieläkin iskee kauhunomainen tunne, kun muistelen tätä tapahtumaa.
Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin. Eikä Pimu enää järvikeikan jälkeen jäälle mennyt. Isäntä sai muistoksi kylmän uintireissun (sillä voi jopa kehuskella; "uin vappuna jäiden seassa!") sekä jäiden raapimat haavat käsiinsä. Pääasia kuitenkin, että molemmat pääsivät hengissä takaisin rantaan. Kuitenkin näistä tapahtumista viisastuneena jatkossa mökkikausi avataan vasta sitten, kun järvessä ei ole enää jäästä tietoakaan. Varokaa siis heikkoja jäitä ja pidetään tämän ihmetalven jälkeen peukkuja, että helatorstaina järvi siintää sulana!
Meidän perheelle nämä kevään merkit tarkoittavat lähestyvää mökkikauden alkamista. Tänä vuonna se korkataan auki helatorstain tienoolla. Muistissa on vielä erinomaisesti viimekeväinen eka reissu mökille vapun viettoon, jolloin Pimu molskahti jäihin. Vaikka vanhaa jäärää kiellettiin tuhansia kertoja menemästä järvenjäälle, se uppiniskaisena tepasteli vapunpäivänä sinne ja seurauksena oli jään pettäminen... Hätä iski sekä Pimuun että meihin omistajiin. Ja tästä oli seurauksena se, että isäntä syöksyi jäiden sekaan ja veti Pimun rantaan. Tämä oli välttämättömyys, sillä näimme rannalta, kuinka Pimun voimat alkoivat hyytyä sen taistellessa jäiden seassa itseään rantaan päin. Eikä koiraparka osaa tarttua köyteen tai laudanpätkään, ihmisapu oli siis tarpeen. Huh, vieläkin iskee kauhunomainen tunne, kun muistelen tätä tapahtumaa.
Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin. Eikä Pimu enää järvikeikan jälkeen jäälle mennyt. Isäntä sai muistoksi kylmän uintireissun (sillä voi jopa kehuskella; "uin vappuna jäiden seassa!") sekä jäiden raapimat haavat käsiinsä. Pääasia kuitenkin, että molemmat pääsivät hengissä takaisin rantaan. Kuitenkin näistä tapahtumista viisastuneena jatkossa mökkikausi avataan vasta sitten, kun järvessä ei ole enää jäästä tietoakaan. Varokaa siis heikkoja jäitä ja pidetään tämän ihmetalven jälkeen peukkuja, että helatorstaina järvi siintää sulana!
tiistai 16. maaliskuuta 2010
Juosten kustu
Pimu nostaa takajalkaansa, kun se pissii. Melko huvittava tapa narttukoiralla, uroksethan kinttujaan nostelee. Pimu kaveerasi pentuna kovasti muutaman uroskoiran kanssa, joten olemme päätelleen sen oppineen tämän omituisen tavan näiltä kavereilta. Pitihän sitä mallia ottaa ja perässä tehdä, eihän pikku-Pimu voinut tietää vaikka kyse olisi ollut elintärkeästä liikkeestä, joka kannatti ilman muuta opetella.
Kuten Pimu silloin ennen vanhaan, nyt matkii Typy Pimua kaikessa. Ja ottaahan se mallia myös tässä jalannostossakin. Pitkän huiskea koipi nousee yläasentoon, kun hätä iskee. Välillä elohiirellä on niin kova vauhti, että se ei malta edes pysähtyä tekemään hätäänsä ja helpotus haetaan lennossa. Aika taitava suoritus! Harva meistä ihmisistä pystyy juoksun lomassa ruikkaamaan tien varteen ilman, että koko vaatekerta ei olisi keltaisessa nesteessä... En edes kehota kokeilemaan, monestakin syystä.
Kuten Pimu silloin ennen vanhaan, nyt matkii Typy Pimua kaikessa. Ja ottaahan se mallia myös tässä jalannostossakin. Pitkän huiskea koipi nousee yläasentoon, kun hätä iskee. Välillä elohiirellä on niin kova vauhti, että se ei malta edes pysähtyä tekemään hätäänsä ja helpotus haetaan lennossa. Aika taitava suoritus! Harva meistä ihmisistä pystyy juoksun lomassa ruikkaamaan tien varteen ilman, että koko vaatekerta ei olisi keltaisessa nesteessä... En edes kehota kokeilemaan, monestakin syystä.
maanantai 15. maaliskuuta 2010
Palleroinen ja Tylleröinen
Matami, Rötikkä, Pimu Palleroinen, Vanha patu, Pimatsu, Pimuli, Beagle, Rötsäys, Pumpula, Madamoiselle, Piiperöinen...
Tyyperi, Monsteri, Typy Tylleröinen, Tyyperöinen, Blue Eye Mickey, Typsykkä, Little Monster, Typykkä, Typsy...
Rakkailla koirilla on monta nimeä - keksittekö te, hyvät lukijat, lisää?
Tyyperi, Monsteri, Typy Tylleröinen, Tyyperöinen, Blue Eye Mickey, Typsykkä, Little Monster, Typykkä, Typsy...
Rakkailla koirilla on monta nimeä - keksittekö te, hyvät lukijat, lisää?
keskiviikko 10. maaliskuuta 2010
Kotiinpaluu
Pieni lomareissu on taakse jätettyä elämää ja palasimme koko konkkaronkka
maanantai-iltana kotiin. Me isäntäväki nautimme pitkistä yöunista ja notkuvista ruokapöydistä. Teimme myös ostoksia, jotka sisälsivät tietysti runsaasti tuliaisia beagleneideille. Ja kyllä makkarapaketti tekikin kauppansa! Toki osa tuliaisista on vielä säästössä myöhempiä herkutteluhetkiä varten.
Pimu oli varmasti oloonsa hyvin tyytyväinen tutussa hoitopaikassa ollessaan. Sai nukkua rauhassa, syödä itse kaikki makupalat ja rapsutuksia taisi sadella. Typy oli pois areenalta, joten estradi oli siis Pimun. Ikävä ei tainnut vanhaa patua vaivata vaikka häntä heiluen se meidät ottikin vastaan, kun haimme sen kotiin.
Ps. Sain eilen iloisia uutisia koskien adoptiotytärtäni Sogo-Sogoa. Sogo on kasvanut hurjasti ja oppinut elämässä selviytymisen taitoja. Siispä on koittanut aika päästää se kuntoutuskeskuksen hoivista tutustumaan suureen maailmaan. Uskon, että tyttö pärjää mainiosti ja jään odottamaan uutisia sen sopeutumisesta takaisin luontoon, Sogon kotiin.
maanantai-iltana kotiin. Me isäntäväki nautimme pitkistä yöunista ja notkuvista ruokapöydistä. Teimme myös ostoksia, jotka sisälsivät tietysti runsaasti tuliaisia beagleneideille. Ja kyllä makkarapaketti tekikin kauppansa! Toki osa tuliaisista on vielä säästössä myöhempiä herkutteluhetkiä varten.
Pimu oli varmasti oloonsa hyvin tyytyväinen tutussa hoitopaikassa ollessaan. Sai nukkua rauhassa, syödä itse kaikki makupalat ja rapsutuksia taisi sadella. Typy oli pois areenalta, joten estradi oli siis Pimun. Ikävä ei tainnut vanhaa patua vaivata vaikka häntä heiluen se meidät ottikin vastaan, kun haimme sen kotiin.
Typyn hoitosuunnittelmiin tuli viime hetken muutos, josta emäntä ei kyllä suuremmissa määrin ollut iloinen (= sain raivarit). Mutta koska vaihtoehtoja ei juuri ollut, oli tyydyttävä hoitopaikan vaihtumiseen. Hyvin Typsykkä oli pärjännyt vaikka ympäristö olikin täysin vieras. Lisäksi hoitopaikassa oli toinen koira. Mutta leikit oli saatu pystyyn ja Typy palasi kotiin uupuneena kaikesta riehumisesta. Aistin kyllä, että Typy oli hieman säikähtäneen ja alakuloisen oloinen. Ensimmäinen hoitoreissu ei siis tainnut olla kiva kokemus, vaikka koira olikin saanut hyvää hoitoa. Mutta kyllä me pikkuhiljaa toivumme tästä kokemuksesta, sekä Typy että minä.
Ps. Sain eilen iloisia uutisia koskien adoptiotytärtäni Sogo-Sogoa. Sogo on kasvanut hurjasti ja oppinut elämässä selviytymisen taitoja. Siispä on koittanut aika päästää se kuntoutuskeskuksen hoivista tutustumaan suureen maailmaan. Uskon, että tyttö pärjää mainiosti ja jään odottamaan uutisia sen sopeutumisesta takaisin luontoon, Sogon kotiin.
perjantai 5. maaliskuuta 2010
Beaglesirkuksessa väliaika
Lähipäivinä on Pimulla ja Typyllä tiedossa jännittäviä hetkiä. Isäntäväki päätti lähteä pienelle virkistysmatkalle ja koirimukset jätetään tylysti rannalle ruikuttamaan, kirjaimellisesti. Mielenkiintoisen tästä reissusta tekee se, että Typy joutuu/pääsee elämänsä ekaa kertaa yökylään ja vieläpä ilman Pimua. Eikä Pimukaan ole hoidossa ollut Typyn tulon jälkeen. Luulen, että Pimulle tämä hoitoreissu on lomaa siinä missä meille omistajillekin. Kerrankin saa kaiken huomion itselleen, voi nukkua rauhassa, herkkuja ei tarvitse jakaa ja ulkonakin voi painimisen sijaan keskittyä lumikasojen haisteluun. Mitä elämää!
Itse odotan innolla pientä hengähdystaukoa tästä koirashowsta, joka meillä on pyörinyt täysillä joulukuun 18. päivästä alkaen. Kuten Pimukin hoitopaikassaan, mekin saamme syödä rauhassa, nukkua niin pitkään kuin haluamme ja pissilätäköiden siivoamisen hoitaa parin päivän ajan joku muu. Ja tämän pienen hengähdystauon jälkeen jaksaa taas paremmin pyörittää beaglesirkusta.
Tuleeko emännälle ihan karsea ikävä vanhaa höppänää sekä pientä monsteria? Miten Pimu pärjäsi hoidossa, tuliko uni silmään ilman Typyä? Söikö Typy hoitopaikassa tuikkukynttilöitä, kuten kotona? Näistä ensi kerralla...
Itse odotan innolla pientä hengähdystaukoa tästä koirashowsta, joka meillä on pyörinyt täysillä joulukuun 18. päivästä alkaen. Kuten Pimukin hoitopaikassaan, mekin saamme syödä rauhassa, nukkua niin pitkään kuin haluamme ja pissilätäköiden siivoamisen hoitaa parin päivän ajan joku muu. Ja tämän pienen hengähdystauon jälkeen jaksaa taas paremmin pyörittää beaglesirkusta.
Tuleeko emännälle ihan karsea ikävä vanhaa höppänää sekä pientä monsteria? Miten Pimu pärjäsi hoidossa, tuliko uni silmään ilman Typyä? Söikö Typy hoitopaikassa tuikkukynttilöitä, kuten kotona? Näistä ensi kerralla...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)