Tullessani eilen töistä kotiin, olivat nelijalkaiset kaverimme tehneet jo päivälenkin. Yleensä lenkille lähdetään, kun jompi kumpi meistä omistajista tulee iltapäivällä kotiin. Eilinen oli siis poikkeus, sillä karvakorvat olivat ulkoilleet jo päivällä eikä niitä heti töistä tultuani tarvinnut lähteä viemään ulos. Ja luultavasti osa energiasta oli jäänyt ulkoilmassa purkamatta, sillä kuulin jo oven taakse haukkumista ja erilaisia kiljahduksia...
Saadessani ulko-oven auki, oli vastaanotto melko epätyypillinen. Koirat kävivät pikaisesti tervehtimässä minua, kauppakassin sisältö nuuhkaistiin hätäisesti ja sitten mentiin! Tavallisesti Pimu vaatii kotiin palatessamme pitkät rapsutussessiot joko sohvalla tai sängyllä maaten. Nyt oli vanhuksella toinen ääni kellossa. Olin selvästi tullut keskeyttämään koirien painimatsin, joka jatkui välittömästi pikaisen moikkauksen jälkeen. Meteli oli melkoinen, kun Pimu ja Typy peräkanaa juoksivat pitkin huushollia, välillä purtiin korvasta, Typy ratsasti Pimun selässä, Pimu ulvoi ja haukkui... Mietin, oliko tämä esitys kestänyt kauankin ja säälin naapureitamme...
Olin tosiaan hiukan hämmästynyt, että leikki oli temmannut jopa vanhuksen niin pauloihinsa. Rapsutuksetkin vastaanotettiin vasta sen jälkeen, kun riehuminen oli tunnin päästä kotiinpaluustani laantunut. Mutta hauskahan temmellystä oli seurata ja todeta, että kaksin on aina kivempaa. Uskon, että Pimulla on mukavammat päivät nyt, kun Typy tuli taloon ja Pimu sai siitä kaverin työpäiviemme ratoksi. Joten rapsutukset saavat jatkossakin jäädä minun puolestani leikin varjoon, ehtiihän sitä myöhemminkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiva, kun kommentoit!
Hippu, Myttö ja emäntä kiittävät.