Lomaseikkailumme jatkuivat viime viikolla Savonrannassa. Ohjelma sisälsi veneilyä, metsämansikoiden syöntiä, uimista ja toki myös makkaranpaistoa. Vietimme leppoisia lomapäiviä hienoissa maisemissa uutta mökkiä ihastellen ja koirimukset nauttivat olostaan. Olihan paikka tuttu ja paikan omistajat (eli siskoni miehensä kera) Pimun ja Typyn suosikkikavereihin kuuluvia. Oli siis hauska nähdä taas! Torstaina juhlistimme isännän synttäripäivää hieman etukäteen funkkaamalla itsemme hiestä märiksi Princen tahtiin. Niin, vihdoinkin musiikin pikkunero saapui Suomeen ja kiitos vaan herralle aivan loistavasta keikasta!
Eilen jätimme isännän remonttipuuhien keskelle ja suuntasin auton kohti Haukivuorta. Koskapa Typy oli pentuna (ja on välillä edelleenkin) aikamoinen veijari tihutöiden suhteen, kaipaa asuntomme pientä remonttia. Maalia ja tapettia siis seiniin, uutta lattialistaa ja hieno laminaattilattia muovimattojen tilalle. Kyllä meidän sitten syksyllä kelpaa! Oman panokseni annoin repimällä vanhoja tapetteja pois. Kiitos myös Typylle, joka oli jo viime syksynä omalta osaltaan aloittanut tämän työn. Ja kun oli aika siirtyä rempan vaativampiin osuuksiin, päätin että minun ja nelijalkaisten on väistyttävä tieltä. Niinpä paistattelemme nyt päivää Kyyveden äärellä.
Loma jatkuu loppuviikosta Kangasniemellä ja sinne saapuu myös isäntä, kun työ- ja remonttikiireet hellittävät. On siis aika koko perheen yhteisen loman. Sitä odotellessa pulahdan Typyn uintiseuraksi mukavan lämpimään veteen ja jätän Pimun vartioimaan grilliä.
Alkujaan toukokuussa 2009 Pimu-nimiselle beaglelle, joka oli kooltaan pieni mutta luonteeltaan Suuri, omistettu blogi. Sivurooliin astui loppuvuodesta 2009 Typy-beagle, joka otti pääroolin tammikuussa 2014. Sivurooli miehitettiin uudelleen toukokuussa 2015 Hipulla, beagle sekin. Lokakuusta 2018 lähtien blogi on jatkanut kulkuaan Hipun johdolla. Sivuroolissa on elokuusta 2019 alkaen tassutellut Myttö. Tervetuloa mukaan lukemaan Hipun ja Mytön elämästä sekä seikkailuista!
maanantai 25. heinäkuuta 2011
lauantai 16. heinäkuuta 2011
Kuinkas sitten kävikään...
Nelijalkaiset ystävämme jaksavat aina vaan yllättää. Niin tapahtui nytkin, kun kaverukset vietiin Nummelan maisemiin koirahoitolaan. Olimme varautuneet siihen, että vanha neiti pistää äläkän pystyyn eikä suostu vapaaehtoisesti jäämään hoitopaikkaan. Siinä väännettäisiin tassua kerran jos toisenkin. Ja Tyyperi säntäilisi uteliaana pitkin hoitolaa ja ei olisi moksiskaan.
Pimu oli viihtynyt hoitolassa hyvin. Ruoka oli maittanut ja päivät oli vietetty omassa pienessä ulkotarhassa, joka sijaitsi tyttöjen oman yksiön yhteydessä. Ikäneito oli iloisesti tervehtinyt hoitotätiä aina tämän saapuessa yksiöön. Olihan hän se, joka antaa ruokaa ja makupaloja. Päivittäiset lenkitykset olivat valitettavasti jääneet väliin, joten ulkoilu oli tapahtunut vain omassa tarhassa. Ja miksi...
Siksi, että Typy ei tykännyt hoitoreissusta pätkääkään. Se oli murissut ja uhitellut hoitajalle, koska oli kokenut rouvan vaaralliseksi ja uhkaavaksi tyypiksi. Ensimmäisenä päivänä Typsy-raukka ei suostunut menemään edes ulkotarhaan vaikka Pimu oli sitä kuulemma sinnikäästi houkutellut. Ja ne lenkit olivat jääneet väliin molemmilta, sillä Typy ei antanut laittaa remmiä kaulaan vaan oli pärissyt vihaisena hoitajalle. Hoitaja taas ei halunnut jättää Typyä yksin yksiöön, jotta se ei olisi mennyt vielä enemmän paniikkiin. Sen vuoksi Pimulinkin oli siis tyydyttävä ulkoiluun vain tarhassa. Ruokakuppikin Typylle oli pitänyt pikaisesti laittaa lattialle, koska murina oli ollut sen verran äänekästä, ettei hoitaja halunnut riskeerata omia nilkkojaan tai käsiään... Ruuan ärripurri oli kyllä syönyt.
Itsestäni voin sanoa, että olin rauhallisin mielin enkä stressannut koirien vuoksi. No, ehkä ihan pikkuisen... Hoitolan olosuhteet vaikuttivat hyviltä ja tiesin, että parivaljakko pärjää yhdessä lyhyen reissumme ajan. Vaikka Typy ei tästä keikasta pitänytkään, voimme jatkossakin hyödyntää koirahoitolan palveluita lyhyiden reissujemme ajaksi. Viikoksi saatika pidemmäksi aikaa en koirimuksia kyllä halua hoitolaan jättää. Joten sori vaan suku ja ystävät, aiomme vaivata teitä jatkossakin.
Pimu oli viihtynyt hoitolassa hyvin. Ruoka oli maittanut ja päivät oli vietetty omassa pienessä ulkotarhassa, joka sijaitsi tyttöjen oman yksiön yhteydessä. Ikäneito oli iloisesti tervehtinyt hoitotätiä aina tämän saapuessa yksiöön. Olihan hän se, joka antaa ruokaa ja makupaloja. Päivittäiset lenkitykset olivat valitettavasti jääneet väliin, joten ulkoilu oli tapahtunut vain omassa tarhassa. Ja miksi...
Siksi, että Typy ei tykännyt hoitoreissusta pätkääkään. Se oli murissut ja uhitellut hoitajalle, koska oli kokenut rouvan vaaralliseksi ja uhkaavaksi tyypiksi. Ensimmäisenä päivänä Typsy-raukka ei suostunut menemään edes ulkotarhaan vaikka Pimu oli sitä kuulemma sinnikäästi houkutellut. Ja ne lenkit olivat jääneet väliin molemmilta, sillä Typy ei antanut laittaa remmiä kaulaan vaan oli pärissyt vihaisena hoitajalle. Hoitaja taas ei halunnut jättää Typyä yksin yksiöön, jotta se ei olisi mennyt vielä enemmän paniikkiin. Sen vuoksi Pimulinkin oli siis tyydyttävä ulkoiluun vain tarhassa. Ruokakuppikin Typylle oli pitänyt pikaisesti laittaa lattialle, koska murina oli ollut sen verran äänekästä, ettei hoitaja halunnut riskeerata omia nilkkojaan tai käsiään... Ruuan ärripurri oli kyllä syönyt.
Hyvät on tuliaiset. |
Kotiin, jeee!!! |
Ja kuten kaikista reissuista, myös Turustakin toimme tytöille tuliaisia. Niitä nautittiin jo kotimatkan aikana ja Typy vaikutti niiiin onnelliselta, kun se hoksasi, että menemme kotiin. Pimukin rouskutti herkkuaan tyytyväisenä ja nuoli emännän ja isännän naamaa kiitollisena. Minä taas kiitin Pimua siitä, että se piti pikkuneidistä huolta ja oli reipas hoidokki.
Ensi viikolla jatkamme lomailua Savonrannassa. Tiedossa on ainakin uintireissuja, hyvää ruokaa ja ehkäpä pääsemme isännän kanssa lillumaan kylpytynnyriin. Tähän reissuun lähteekin ihan joka nokka meidän poppoosta, siispä ei enää hoitoloita tänä kesänä!
tiistai 12. heinäkuuta 2011
Viime hetken psyykkaukset
Se lähestyy... Nimittäin Pimun sekä Typyn elämän ensimmäinen reissu koirahoitolaan. Aikaisemmin koirimuksille on löytynyt aina hoitopaikka sukulaisten tai ystävien luota mutta nyt rakkaat koiramme joutuvat vieraiden käsiin.
Aion psyykata itseni siihen, että lähden hoitolasta reippain mielin kohti Turkua enkä jää tuhertamaan itkua hoitolan portille. Yritän myös olla potematta huonoa omaatuntoa siitä, että Pimu joutuu vielä tällaisenkin kokemaan vanhoilla päivillään. Tiedän, että hoito on varmasti hyvää ja kaksikko pärjää vaikka Pimu saattaakin järjestää huutomyrskyn, kun se hoksaa, että lähdemme jatkamaan matkaa ilman häntä.
Seuraavassa bloggauksessani kerron, miten hoitokeikka onnistui. Pistikö Pimu protestin pystyyn ja repi petinsä riekaleiksi? Vaatiko Typy jakamatonta huomiota tuppautumalla hoitajan syliin, kuten kotona? Mitä kaksikko tuumasi, kun ilmestyimme hakemaan kaveruksia takaisin kotiin? Pysyhän kuulolla!
Aion psyykata itseni siihen, että lähden hoitolasta reippain mielin kohti Turkua enkä jää tuhertamaan itkua hoitolan portille. Yritän myös olla potematta huonoa omaatuntoa siitä, että Pimu joutuu vielä tällaisenkin kokemaan vanhoilla päivillään. Tiedän, että hoito on varmasti hyvää ja kaksikko pärjää vaikka Pimu saattaakin järjestää huutomyrskyn, kun se hoksaa, että lähdemme jatkamaan matkaa ilman häntä.
Seuraavassa bloggauksessani kerron, miten hoitokeikka onnistui. Pistikö Pimu protestin pystyyn ja repi petinsä riekaleiksi? Vaatiko Typy jakamatonta huomiota tuppautumalla hoitajan syliin, kuten kotona? Mitä kaksikko tuumasi, kun ilmestyimme hakemaan kaveruksia takaisin kotiin? Pysyhän kuulolla!
keskiviikko 6. heinäkuuta 2011
Kerta se on ensimmäinenkin
Vähiin käy ennen kuin loppuu. Nimittäin työpäiväni ennen kauan odotettua lomaa. Ensin lomailen yhdessä Pimun ja Typyn kanssa muutamia viikkoja ja sitten lomalaitumille kirmailee myös isäntä. Yhteinen loma vietetään, kuinkas muuten, Kangasniemellä. Odotamme jo kovasti mökkielämän riemuja ja tiedän, että koirimuksille se tulee olemaan yksi vuoden kohokohdista. Monta viikkoa vapaudessa, jippii!
Ensi viikolla vietämme 4. hääpäiväämme Turussa tutustuen vuoden 2011 Euroopan kulttuuripääkaupunkiin. Reissu tehdään kahteen pekkaan ja isokorvat joutuvat hoitoon. Ja minne... koirahoitolaan! Koskapa vakkarihoitajamme lomailevat ympäri Suomea ja joillakin on vielä suunnitelmat levällään, on turvauduttava ulkopuoliseen apuun. Varasin siis Pimulle ja Typylle hoitopaikan Nummelassa sijaitsevasta koirahoitolasta. Olen jännityksestä kankea, pelottaa ja kylmä hiki nousee otsalle, kun mietin miten tyttömme mahtavat hoitolassa pärjätä. Mutta tätä vaihtoehtoa on nyt kokeiltava ja onhan se hyvä vastaisuuden varalle tietää, onko meidän kaksikosta koirahoitolan asiakkaiksi.
Tytöillä tulee olemaan hoitolassa käytössään "yksiö", josta on mahdollisuus mennä myös ulos omaan pieneen ulkotarhaan. Lenkitystä on luvattu kolme kertaa päivässä tarhassa olon lisäksi. Vanhusta minun käy sääli, sillä luulen, että hoitolaan jäänti on Pimulle paljon isompi pala kuin riiviö-Tyyperille. Mutta minua lohduttaa se, että Pimun ei tarvitse jäädä sinne yksin ja mukana on rakas ystävä. Uskon, että kaverukset pärjäävät vuorokauden ajan hoitolassa mainiosti vaikka tirautan varmasti kyyneleet, kun suuntamme kohti Turkua tyttöjen jäädessä ihmettelemään uusia maisemia.
Ensi viikolla vietämme 4. hääpäiväämme Turussa tutustuen vuoden 2011 Euroopan kulttuuripääkaupunkiin. Reissu tehdään kahteen pekkaan ja isokorvat joutuvat hoitoon. Ja minne... koirahoitolaan! Koskapa vakkarihoitajamme lomailevat ympäri Suomea ja joillakin on vielä suunnitelmat levällään, on turvauduttava ulkopuoliseen apuun. Varasin siis Pimulle ja Typylle hoitopaikan Nummelassa sijaitsevasta koirahoitolasta. Olen jännityksestä kankea, pelottaa ja kylmä hiki nousee otsalle, kun mietin miten tyttömme mahtavat hoitolassa pärjätä. Mutta tätä vaihtoehtoa on nyt kokeiltava ja onhan se hyvä vastaisuuden varalle tietää, onko meidän kaksikosta koirahoitolan asiakkaiksi.
Tytöillä tulee olemaan hoitolassa käytössään "yksiö", josta on mahdollisuus mennä myös ulos omaan pieneen ulkotarhaan. Lenkitystä on luvattu kolme kertaa päivässä tarhassa olon lisäksi. Vanhusta minun käy sääli, sillä luulen, että hoitolaan jäänti on Pimulle paljon isompi pala kuin riiviö-Tyyperille. Mutta minua lohduttaa se, että Pimun ei tarvitse jäädä sinne yksin ja mukana on rakas ystävä. Uskon, että kaverukset pärjäävät vuorokauden ajan hoitolassa mainiosti vaikka tirautan varmasti kyyneleet, kun suuntamme kohti Turkua tyttöjen jäädessä ihmettelemään uusia maisemia.
perjantai 1. heinäkuuta 2011
Ensin työ, sitten huvi
Työhuoneen lattia oli viileä lepäilypaikka. |
Mikäs täällä uidessa! |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)