Leluinventaario

Lokakuu on lopuillaan. Iltaisin on julmetun pimeää. Eikä sitä helpota sateinen sää. Luonnossa riittää onneksi vielä väriloistoa, jota lenkeillä tuleekin ihailtua. Hipsua ja Myttöstä ei kurjat kelit haittaa. Ne viihtyvät ulkona säässä kuin säässä. Ainut asia, mikä hiukan saattaa saada ne epäröimään ulko-ovella, on valtaisa kaatosade. 

Hippu ja osa lelukokoelmasta.

Kippasin eräänä päivänä isokorvien lelukorin meidän sängylle. Tein tarkastuksen, mitä kaikkea kori oli imenyt sisäänsä. Ja olisiko siellä jotakin poistettavaa. Muutaman vähän tuhotun pehmon viskasin roskikseen. Operaatio piti tehdä Mytöltä salaa. Jos se huomaa, että leluja kuljetetaan jonnekin, se seuraa perässäni kuin hai laivaa ja yrittää tunkea roskapönttöön haalimaan lelut takaisin. Leluistahan meillä ei pulaa ole. Meillä on upouusia leluja kokonainen muovikassillinen piilossa vaatehuoneessa. Niitä on saatu lahjaksi ja itsekin olen toki leluostoksilla käynyt. Päätinkin, että tänä jouluna tyttösille ei anneta lelulahjoja. 

Eläinlääkärissä riitti haisteltavaa. 

Maanantaina kävimme Mytön kanssa rokotuksessa. Lääkärireissu sujui oikein mallikkaasti. Menomatka taittui bussilla. Mytön elämänsä ensimmäinen bussimatka. Huomasin, että Myttöä hiukan jännitti mutta hienosti matka sujui. Kotimatka taittuikin omalla autolla isännän hakiessa meidän lääkäristä. Myös tohtorin tapaaminen hieman pelotti ja jännitti Myttöstä. Odotushuoneessa piti vähän haukkua muille koirille. Mutta oikein reipas se oli ja ei hätkähtänytkään rokotusta. Hyvä Myttö! Keskustelin Jaakko-tohtorin kanssa Mytön steriloinnista ja sovimme sille ajan marraskuun lopulle. Jaakko tiedusteli Hipun vointia ja minulla oli suuri ilo kertoa, että Hippulille kuuluu pelkkää hyvää. Olemme kovin iloisia, että olemme löytäneet koirillemme välittävän ja pätevän eläinlääkärin.

Meillä palaa jo parit valot parvekkeella ja lyhty keikkuu kattokoukussa. Tänään ihastelin ja hypistelin eräästä verkkokaupasta tilaamiani jouluromppeita; pari kynttilää, jouluinen tiskirätti, muutama kuusenkoriste ja paketti ruokaservettejä. Meidän joulukortit hankin Suomen sotaveteraaniliiton verkkokaupasta. Olen syönyt tämän vuoden ensimmäiset joulutortut. Isäntä kysyi, syödäänkö meillä näitä jouluisia pullia ja leivonnaisia nyt pari kuukautta... Vastasin, että varmaan joo. Voisiko niihin mukamas ikinä kyllästyä 😁.

Mökkiä kiittäen kevättä taas jo odottaen

Tervehdys taas kaikki meidän lukijat ja PSB:n ystävät! Lomailimme viime viikon Puulan rannalla. Syysloma on se perinteinen reissu, jolloin mökki laitetaan talviteloille ja möksäkausi päätetään. Sunnuntaina oli haikeat tunnelmat, kun istuimme autoon ja läksimme kohti etelää. Kiitimme lämpimästi Kangasniemeä, Puulaa sekä eritoten meille niin rakasta ja tärkeää mökkivanhusta. Hienosti se jaksoi meitä taas palvella. Toivotimme sille hyvää talvea ja pyysimme sitä säilymään vahingoitta ja ryhdissä. Keväällä taas tavataan 💗.

Mennyt mökkikausi jää meille ikuisesti mieliin hyvin erilaisena mökkikesänä. Olimme tänä vuonna mökillä enemmän kuin koskaan. Harmitusta aiheutti Hipun saama käärmeenisku, joka vaati lääkärireissun Jyväskylään. Lisäksi ikävät ihmiset naapurinnaapurista nostivat valtavan mielipahan ja pelon uhkaillessaan meidän isokorvia sekä meitä kaksijalkaisia. Pääosin meillä oli kuitenkin iloinen, mukava ja leppoisa mökkikausi. Saariretket. Kaupunkireissut Mikkeliin, Pieksämäelle ja Jyväskylään. Helteiset päivät, sauna ja virkistävä Puulan vesi. Päivätorkkuja kylki kyljessä koko lauma. Lukemista, grilliherkkuja, metsäkäppäilyjä ja ihana naisjoukko viikonloppuvierainamme. Tyyni järvi ja kuikat, jotka lipuivat lahdella. Niissä riitti ihailtavaa ja ihmettelyä. Mytön ensimmäinen mökkikesä, ensimmäiset uimareissut, ensimmäiset saariretket. Upeita muistoja kaikki nämä.

Palatakseni syyslomaan, Hippuli ja Myttönen nauttivat mökkeilystä täysin siemauksin. Yhteisiä leikki- ja juoksuhetkiä riitti. Välillä syötiin puolukoita ja nuuskittiin rantakiviä. Kävimme sienireissussa ja keräsin valtavan kasan suppilovahveroita. Kangasniemellä on muutama luontopolku. Heti loman alkuun kävimmekin kiertämässä Suurolan luontopolun. Reitin varrella on myös lintutorni, jonne isännän kanssa kapusimme. Sikäli hupaisaa, että olemme mökkeilleet Kangasniemellä vuosikausia mutta koskaan ennen emme ole tuolla luontopolulla käyneet. Reitti oli melko helppokulkuinen ja sää suosi. Muita retkeilijöitä ei näkynyt.

Tällä mökkikauden päättävällä reissulla ohjelmassa on levon lisäksi vakiopuuhia. Isäntä kaatoi nurin ison kuusen, josta saatiin polttopuuta. Linnunpöntöt ja huussi tyhjennettiin. Kukkaruukut myös. Yhden iltapäivän puhalsin lehtiä lehtipuhaltimella. Pihakalusteet on laitettava talven ajaksi suojaan, kuten myös mökin sekä aitan terassien kalusteet. Vene on kiepsautettava nurin  ja laiturin portaat irrotettava. Kaikki jäätyvä eli pesuaineet yms. on muistettava pakata kotiin lähteviin kasseihin. Lisäksi laitan Typyn, Pimun ja Nupin haudan talvikuntoon. 

En muista, milloin meillä olisi ollut tällainen syysloma, että mökkiä olisi tarvinnut lämmittää niin vähän kuin nyt piti. Alkuloma oli varsin lämmin lokakuun sääksi. Vasta loppuviikosta ilma kylmeni mutta emme heränneet yöllä mökin lämmitykseen. Sitä on nimittäin miltei joka syysloma tehty. Puulan vesi oli kymmenasteista. Isäntäkään ei enää halunnut noin viileään veteen mennä. Mutta vesi on usein lokakuussa vain pariasteista. Iloitsimme myös poutaisista päivistä, joita riitti. 

Hippu asettui etualalle odottamaan omaa 
muikkuannostaan.

Hipun ja Mytön syysloman taisi kruunata perjantai-iltana paistamani Puulan muikut. Myttö söi elämänsä ekaa kertaa muikkuja. Hipullekin niitä annoimme, sillä niitä sen vatsa kestää. Toki molemmat saivat suolattomat annokset ja sopivan suuruiset sellaiset. Saariretkeä emme enää tehneet, sillä useana päivänä tuuli puhalsi napakasti. Oli parempi jäädä rantaan. Aitamittaukset on suoritettu ja isäntä miettii talven aikana aidan toteutusta. Hankaluutta aiheuttaa se, miten laajalle alueelle haluamme aidan vetää. Lisäksi maasto mökin ympärillä on kivikkoista ja epätasaista. Uskon vakaasti, että isäntä keksii kuitenkin järkevän ratkaisun. 

Jäämme nyt odottamaan kevättä ja paluuta Puulalle. Sitä ennen edessä on joulu ja monta muutakin mukavaa asiaa. Toki tämä maailmanvitsaus, korona, pitää vielä varmasti pitkään tiukassa otteessaan kaikkia meitä. Mutta koitamme pysyä terveinä ja nauttia kaikista kivoista asioista, arjesta ja juhlasta. Varmasti paremmat ajat ovat edessä. 

Heipat lampaille ja Berylille

Vielä alkuviikosta lampaat laidunsivat pellolla omassa aitauksessaan. Mutta eilen niitä ei enää näkynyt, kun teimme isokorvien kanssa päivälenkin aitauksen ohi. Se, että lampaat ovat nyt lähteneet, on minulle merkki siitä, että kesä on todella ohi. 

Myttö järsi risua ja Hippu katseli haaveellisen
näköisenä peltomaisemaa, kun kävimme
moikkaamassa lampaita.

Koronapandemia jatkaa eloaan. Näillä näkymin pysyn etätöissä koko loppuvuoden. Enkä konttoriin yhtään kaipaakaan, etenkin kun se on avomallia. Olisi mahdotonta pitää kunnollisia turvavälejä ja miten sujuisi tauot, kokoukset.. työmatkat voisin kävellä tai pyöräillä, joten julkista liikennettä ei tarvitsisi käyttää. Mutta tässä tilanteessa on ehdottomasti parempi, että pysymme kotosalla. Ja kuten olen aiemminkin kirjoitellut, täällähän minulla ne parhaista parhaimmat työkaverit on, Hippu ja Myttö. Työtehtävissäni ne eivät oikein pysty jeesaamaan mutta etenkin lounasseura on taattu 😀.

Syksyinen metsä on pullollaan mielenkiintoisia
tuoksuja ja tutkittavaa.

Varasin Mytölle ajan rokotuksiin. Menemme sinne loppukuusta. Samalla juttelen eläintohtorin kanssa Mytön steriloinnin sopivasta ajankohdasta. Hipun hypoallerginen dieettiruoka, jota se aamuisin syö, vaihdettiin ei-dieettiversioon. Hilpunen on hyvässä ja hoikassa kunnossa, joten totesimme isännän kanssa ettei sen laihdutusruokaa tarvitse enää syödä. Ja koska eläinlääkärin määräämää allergiaruokaa löytyy myös tavallisena versiona, olemme ryhtyneet antamaan Hipulle sitä. Hienosti se Hippuselle maistuu ja vatsa ei ole sen vuoksi oireillut.

 

Saimme iloisia uutisia jokin aika sitten Sepilokista, Malesiasta. Meidän adoptio-orankimme Beryl pääsi orankien kuntoutuskeskuksesta takaisin luontoon. Beryl pelastettiin kuntoutuskeskukseen vuonna 2012 sen ollessa yksivuotias. Nyt se on palannut takaisin paikkaan, jonne se kuuluu. Toivomme Berylille onnellista ja turvallista jatkoa elämään 💕. Olen mukana orankien suojelutyössä jatkossakin omalla, vaatimattomalla panoksellani. Tästä eteenpäin seuraamme Canyonin elämää ja kuntoutumista Sepilokissa. 

Taas veneiltiin ja sienestettiin

Kauniin värikästä ja aurinkoista lokakuuta! Luonto kylpee väriloistossa ja ilmassa on syksyn kosteutta ja kirpeyttä. Tähän mennessä olemme saaneet nauttia vähistä sadepäivistä ja toivon, että näin mennään jatkossakin. Viimeistään joulukuussa saisi tulla jo lunta. 

Vietimme viikonlopun Kangasniemellä. Lauantaina veneilimme vakiosaareemme, koska järvi oli liki tyyni ja aurinko paistoi. Sää oli hyvin lämmin syyskuun lopun ilmoiksi. Tällä kertaa veneeseen pakattiin mukaan mm. halkoja, jotta pystyimme paistamaan retkimakkarat. Hipalle varasin välipalaksi peurankorvan ja Myttöskä sai nautiskella lampaankorvasta.

Saaressa vierähti useampi tunti kirjojen ääressä ja eväitä syödessä. Hippunen ja Myttönen juoksivat pitkin poikin saarta. Ja mikäs siellä juostessa, autiolla saarella, joka ei kuitenkaan kooltaan ole ihan pieni. On tilaa mennä viilettää. Kävin itsekin kiertelemässä rantoja sieniä etsien. Muutama kantarelli löytyi. 

Hippu otti torkut isännän jaloissa.

Sunnuntaina läksin vielä uudelle sieniretkelle mökkimetsään. Kaveriksi sain Hipun ja Mytön. Sienisaalis oli tälläkin reissulla melko tynkä mutta on meillä nyt pakastimessa muutamaan kantarellikastikkeeseen ainekset. Hirvikärpäsiä oli harvinaisen vähän, punkkeja sitäkin enemmän. Onneksi ne löytyivät isokorvista helposti ja saatiin pois. Minuun niitä ei tarttunut. Punkit ovat viheliäisiä elukoita.  

Sienestäjät, jotka nauttivat välipalaksi puolukoita.

Meidän syysloma kolkuttelee kohta ovella. Vielä pitää tovi malttaa, että pääsemme taas Puulalle. Se onkin tämän vuoden viimeinen möksäreissu. Ensi kesälle on suunniteltu jo pari hommaa. Ja syyslomalla mittailemme ja suunnittelemme aitaa, joka saadaan kesällä ainakin jonkinlaiseen malliin. En ole jaksanut enää ikävistä naapurinnaapureista välittää. Kiukkuni on laantunut ja pistän tuollaiset ihmiset täysin omaan arvoonsa. Mutta aita aiotaan tehdä, ettei tarvitse tuntea hätää ja pelkoa koirien puolesta.

Tiistaina tuli kuluneeksi kaksi vuotta
Typyn kuolemasta.

Kun lauantaina läksimme veneellä saaresta takaisin mökille, nousi matkalla kyyneleet silmiini. En mahtanut sille mitään, että iski kova ikävä Typyä. Voi, miten se rakasti mökkiä ja Puulaa. Veneilyä ja uimista. Kuistilla tarkkailua ja makkaramakupaloja. Typyn, Pimun ja Nupin (chinchillani) haudalla paloi kynttilät läpi viikonvaihteen ja siellä ne tuikkivat yhä sunnuntai-iltana, kun suuntasimme kohti etelää. Siitä olen niin valtavan onnellinen, että Typsykkä sai viimeisen lepopaikkansa mökiltä, Puulan rannalta. Sen lempipaikasta.