Maistereiden vastaanottokomitea

Typy on kuulemma tykännyt olla mökillä. Eikä ihme. Kukapa ei tykkäisi, kun helteiset ilmat ovat hellinneet ja keväinen luonto tarjoaa kaikenlaista ihmeteltävää. Mökkeily ei tietysti ole kaikkien lempipuuhaa ja sekin on ymmärrettävää. Kaupunki-ihmisillekin on paikkansa. Tuskin itsekään ihan asumaan muuttaisin pieneen punaiseen tupaan vaikka kovasti paikka onkin rakas.

Ja tuonne rakkaaseen paikkaan, rakkaitteni luokse matkaan tänään. Kun hyppään junasta pois Mikkelissä, on isäntä ja Typsy luvanneet olla minua vastassa. Pakkasin kassiin mukaan tuliaisia Typylle, peurankorvan. Peuran hajuja Typy onkin ehtinyt mökillä haistella, kun on isännän mukaan laukannut useampaankin otteeseen pitkin metsää.

Perjantaina suuntaamme kevään ensimmäiselle Haukivuoren visiitille. Luvassa on mukavia hetkiä hyvän ruuan, saunan ja yhdessäolon merkeissä. Isäni vaimo on varmasti varannut Typykälle herkkuja ja isäni säästää grillauksen lomassa Typsylle makupalan. Uimaankin pääsee pulahtamaan ja itsekin aion uskaltautua järveen mikäli aurinko palaa maisemiin.

Tulevana viikonloppuna koululaiset pääsevät lomalaitumille ja kaikenlaista valmistujaisjuhlaa on pitkin pitäjiä. Itse onnittelen lämpimästi isäntää eilen postissa saapuneiden kandin papereiden johdosta. Eikä se siihen lopu, luvassa on vielä arvokkaampi lähetys, kun maisterinpaperit tipahtavat lähipäivinä postiluukusta. Hip hurraa isäntä! Nyt meidän perheessä onkin sitten kaksi maisteria: uimamaisteri ja muuten vaan maisteri.

Itsekäs emäntä

Uintireissun jälkeen Hartolassa...

Ennen kuin Typy matkasi yhdessä isännän kanssa Kangasniemelle, lukukoirailimme kevään viimeisen kerran. Lukijoita ei ollut kuin muutama ja kirjaston väki kertoikin, että hieno ilma sekä kesä ylipäätään hiljentää lastenosaston meininkiä. Mutta kiva kuuntelukeikka meillä oli ja Typsykkä sai taas runsaasti rapsutuksia ja ihailua osakseen. Lupauduimme jatkamaan hommia myös syksyllä, joten kesäloman jälkeen olemme taas työn touhussa!

ja Kangasniemellä. 

Koska autossamme reistailee ilmastointi ja sää on ollut mitä polttavin viime päivinä, oli isäntä mökille ajellessaan pysähtynyt uittamaan Typyä. Loppumatka olikin sujunut mukavimmissa merkeissä, kun Typsyllä ei ollut kuuma. Ja oli Typy heti mökille päästyään pulahtanut Puulaan. Niin lämpimäksi helteiset päivät ovat veden lämmittäneet, että jopa isäntä on uinut. Suoraan sanoen käy vähän kateeksi, etten voi olla isännän ja Typyn kanssa mökkeilemässä. Näillä ilmoilla, jos millä, pitäisi saada olla veden äärellä.

Huomaan tekeväni kummallisia asioita, kun olen yksin kotona. Käyn suihkussa jättämällä kylpyhuoneen oven auki. Puhun yksikseni kommentoiden esimerkiksi televisiossa kerrottavia uutisia. Tein töitä näin sunnuntai-päivänä! Se on jo todella omituista... Ja käyttäydyn myös itsekkäästi yksin ollessani, sillä huudatan stereoista heviä. Ostin myös itselleni laatikollisen jätskituutteja, koska tiedän voivani syödä ne aivan yksin ja rauhassa, ilman kerjäävää beaglea. Ehkä jätän isännälle kuitenkin tuutin-pari.

Yksin kotona

Tapasimme sunnuntaina Rajasaaressa Ressun, 13-vuotiaan beagleherran. Voi, miten vanha miekkonen muistuttikaan meidän Pimua. Ystävällinen, rauhallinen, kaikkiin ilolla ja hännän heilutuksella suhtautuva harmaakuono. Ja voi, miten minulla tuli ihan kamala ikävä Pimpulaa. Toivomme ihastuttavalle Ressulle vielä monen monta tulevaa ikävuotta.

Hellekelit ovat mukava juttu, jos ei tarvitsi istua kuumassa konttorissa. Konttorissa, jossa ei ilmastointi pelaa. Sen on luvattu toimivan ensi viikolla, kun sähkötyöt uudessa toimistossamme saadaan valmiiksi. Onneksi työtä voi tehdä etänä ja voimme istua Typsykän kanssa parvekkeella tuulettimien puhaltaessa viileään ilmaa yllemme. Typy istuu omassa tuolissaan ja katselee siitä puiden latvoja, joissa keikkuu oravia, rastaita, variksia, västäräkkejä ja muita eläinkunnan edustajia. Typsykän lempiparveke on anopin ja appiukon parveke. Se on miltei maantasalla ja siinä on säleiköllä suojattu aukko, josta näkee eri hyvin pihapiiriin.

Isännän työ- ja opiskelukuviot ovat sillä tolalla, että loppuviikolla hän pakkaa autoon mökkikassit ja kiinnittää Typyn turvavöihin. Sitten matka kohti Kangasniemeä voi alkaa. Minä suuntaan möksälle perästä päin ensi viikolla ja ohjelmassa onkin tämän vuoden ensimmäinen visiitti Haukivuorelle, isäni mökille. Mutta mitenhän pärjään yksikseni kotosalla monen monta päivää… Kenelle annan aamukeksin? Miten osaan syödä sohvalla voileivän ilman, että kuolaava beagle tuijottaa minua intensiivisesti? Herätyskellon voin laittaa liki tuntia myöhemmäksi soimaan, sillä aamulenkitän vain itseni ja sekin sujuu työmaalle fillarilla polkien...

Miten emännän yksinelo sujuu, siitä lisää seuraavalla kerralla. Siihen saakka toivotan aurinkoista ja lämmintä viikon jatkoa kaikille PSB:n ystäville!

Tuomio: puoli vuotta leikkaukseen

Kun tämän vuoden mökkikausi laitetaan pakettiin, on Typsyllä edessä polvileikkaus. Tällainen oli siis tuomio, kun kävimme tapaamassa ortopedia. Oikean takajalan polvilumpio ei ole ollenkaan ok ja ainut hoitokeino siihen on leikkausoperaatio. Ja jalka on leikattava, sillä polvilumpion vaiva tulee aiheuttamaan 99% varmuudella muita jalkavaivoja mikäli sitä ei hoideta kuntoon.

Tässä tiedossa eläen etenemme siis kevätlaitumilta kohti kesäketoja. Harmittaahan tuo ihan vietävästi, tuo Typyn jalkahomma. Emme todellakaan haluaisi viedä Typyä leikkauspöydälle. Mutta ilman muuta jalka on hoidettava ja lohduttaa tässä kuitenkin tieto siitä, että vasen takajalka ei vielä vaadi leikkausta. Siinäkin on polvilumpiossa löysyyttä mutta ei niin rajusti kuin oikeassa polvessa.

Siihen, miksei Typsyä leikata jo nyt, on suurin syy meidän mökkeilyharrastus. Leikkauksen jälkeen Typyä ulkoilutetaan vain remmin päässä operaation jälkeiset viisi viikkoa. Kaikenlainen riekkuminen, sekoilu ja juokseminen on tuona aikana kiellettyä. Ja mikä se semmoinen mökkireissu olisi, jos pitäisi kävellä remmissä mökkitiellä eikä saisi juosta peurojen perässä pitkin metsää... Tyhmä ja tylsä reissu, toteaisi Typy. Ja koska polvivaivan kanssa on eletty tähänkin saakka eikä Typy kärsi vaivasta, voidaan leikkaus tehdä syksyllä. Tätä mieltä oli ortopedikin ja luotamme hänen sanaansa. Siinä on mies, joka on Suomen huippuja omalla alallaan ja aikoinaan sai Pimu-vainaankin jalat kuntoon, kun kaikenlaiset amatööritunarit eivät ymmärtäneet asian päälle hölkäsen pöläystä. Laskun osasivat tietysti kirjoittaa...

Viikonlopuksi on luvattu mukavan lämpimiä päiviä ja ensi viikolle suoranaista hellettä. Huomenna saamme anopin ja appiukon vieraaksemme ja Typy saa varmaankin maistuvia tuliaisia. Sunnuntaina aiomme piipahtaa Rajasaaressa ja ensi viikolla, jos isännän työkuviot suo, saattaa Typsykkä lähteä isännän kanssa Puulan rannalle. Jeee!

Liika on aina liikaa, huomionkipeälle beaglellekin

Tylsää seisoskelua, miksi minä en
saa juosta...

Antaa mennä vaan! Vielä muutama kilometri jäljellä! Näin me kiljuimme isännän kanssa kaula pitkällä, kun siskoni mies pyyhälsi ohitsemme juostessaan Helsinki City Run-tapahtumassa lauantaina. Pikkumatka siskoni miehelle ja askel näytti viimeisten kilometrien kohdalla vielä hyvin lennokkaalta. Itse olisin ollut jo alkumetrien jälkeen kanveesissa. Isäntä taas totesi juoksijoita kirittäessään, että pitäisi kai itsekin alkaa jälleen lenkkeilemään. Niin pitäisi minunkin. Typyä ei juoksijat kiinnostaneet vaan se keskittyi tuijottamaan vieressämme seisovan pikkutytön kädessä ollutta karjalanpiirakkaa. Pisti varmaan harmittamaan, ettei murustakaan tipahtanut maahan mutta onneksi isännällä oli remmiräyhäys-koulutus-keksejä taskussa. Sellaisen Typy sai kotimatkalla vaikkei auton takapenkillä istuminen palkintoa olisi vaatinutkaan.

Rajiksessa.

Ennen kuin menimme juoksureitin varrelle kirijoukkoihin, piipahdimme Rajasaaressa. Saarella oli yllättävän vähän koiria vaikka meri oli miltei rasvatyyni ja aurinko paistoi. Liekö juoksutapahtuma säikäyttänyt ainakin autolla saareen kulkevat... Typy haisteli innokkaasti pusikoita ja rantaa. Uimaan se ei tällä reissulla mennyt mutta kahlaamassa piti toki käydä. Typsykän piti myös ärähtää, sillä sen takamukseen liimautui kiinni liian innokas ihailija, nuori labradoriherra. Vikatikki oli se, kun miekkonen läiskäisi etukäpälällään Typyä selkään. Poika sai huutia ja emme voineet nuorukaisen omistajan kanssa kuin nauraa moiselle touhulle. Edes väsytystaktiikka ei tuottanut nuoren miehen haluamaa tulosta, sillä Typsy ei innostunut lyömään herran kanssa leikiksi. Ei sitä nyt kaikenlaisten pojan jolppien kanssa aleta kaveeraamaan...

Vastapainoleiri

Menossa rannan tarkastus.

Vaikka mökki on jo liki nelikymppinen, joka kevät on ilmassa uuden odotusta sekä jännitystä, kun auto kääntyy metsätielle. Möksä on tuttu ja sama vanha mutta talven jäljiltä ei silti tiedä, mitä kaikkea sieltä voi löytyä. Menneenä talvena hiiret tai/ja myyrät olivat käyneet melskaamassa sekä mökissä että huussissa. Vahingot eivät kuitenkaan olleet siivottavia papanoita suuremmat, joten vähäisiksi jäi talven aikana tulleet vauriot. Hyvä niin!

Mitä kaikkea me sitten vappuviikonloppu, pitkä sellainen, touhuiltiin? Söimme tämän vuoden ja kevään ensimmäiset muurinpohjapannulla käristetyt muikut. Isäntä teki pieniä korjaushommia ja minä uskalsin pikkupakkasista huolimatta istuttaa jo muutaman kukkasen pihamaalle. Vappupäivän surullisesta operaatiosta kerroinkin jo aiemmissa kirjoitelmissani ja ensi reissulla aion istuttaa haudalle pysyvämmät kukat maljakkoon laitettujen ruusujen tilalle. Typsykkä nautti selvästi olostaan ja teki muutaman metsälenkin, joiden jälkeen se kävi puljaamassa 6-asteisessa järvessä... hyrr!! Ihan alkuun, kun vappuaaton iltana pääsimme perille, Typy kiersi mökin ja pihamaan kulmasta kulmaan ja tarkisti, että kaikki on reilassa.

Mökin kuistilta oli hyvä vahtia.

Emme olleet tällä mökkikauden avausreissulla pelkästään oman porukan kesken. Silkkiuikkupariskunta lipui hiljakseen rantaviivan tuntumassa ja kuikat huutelivat neljän jengillä keskellä lahtea. Kauppareissulla morjestimme tiellä jököttävää valkohäntäpeuraa ja mustarastas seikkaili rantakivellä, kun eräänä aamuna päästin Typyn jo hyvin aikaisin ulos. Mustarastaita olemme toki nähneet paljonkin täällä etelässä mutta Kangasniemellä ne ovat olleet harvinaisempia.

Mökithän ovat työleirejä, kuten sanotaan. Voin itse yhtyä tähän, sillä kaikenlaista puuhaa sieltä kyllä löytyy. Mökkitekemiset ovat kuitenkin erittäin hyvää vastapainoa tälle kaupunkielämälle. Tietokoneen naputtamista, kokouksia ja opiskelua. Kiirettäkin. Palavereita, junassa istumista ja kohtaamisia niiden kanssa, joilla elämä ei ole niin hyvällä mallilla kuin meidän perheellä on. Pitkälti näistä koostuu minun ja isännän arki. Mökillä tuosta kaikesta pääsee eroon ja Puulan rannalla vietetyn ajan jälkeen henkiset akut ovat latautuneet. Selkä voi toki olla jäykkä ja käsivarsiin sattuu...

Pimu pääsi Puulan rannalle

Vapunpäivänä saatoimme Pimun sen viimeiselle reissulle ja laskimme tuhka-uurnan hautaan. Siskoni sanoja lainaten "siinä on Pimun hyvä olla ja kanssa Nupin temmeltää kohti uusia seikkailuja". Laitoimme Pimpulalle matkalle mukaan kaksi sen pentuaikaista lelua sekä mökkipannan. Hautajaiset olivat kevään ensimmäisen mökkireissun henkisesti raskain urakka, joka kuitenkin oli tehtävä. Olen hyvin onnellinen, että Pimu pääsi lepäämään sille niin rakkaaseen paikkaan, mökille Puulan rantaan.

Mutta sisälsi meidän mökkivappu myös iloisiakin touhuja ja juttuja. Mitä kaikkea, siitä lisää ensi kerralla!