Lokakuu on käynnistynyt sateisen syksyisenä. Mutta luonto ilakoi väreissä ja taivaalle voi tiirailla muuttolintujen matkaa. Joutsan pelloilla oli suuria laumoja laulujoutsenia, kun ajelimme mökiltä sunnuntai-iltana kotiin. Minne lie niiden lento vei, toivotimme hyvää ja turvallista matkaa.
Kävimme maanantaina Tyyperin kanssa eläinlääkärin pakeilla. Typy tutkittiin hyvin huolella ja perusteellisesti. Vaikka Typyä on viety eläinlääkäriin monen monta kertaa ja tehty jos jonkinlaista toimenpidettä, saimme taas uutta tietoa meidän ihanaisesta. Siltä puuttuu yksi ylähammas. Tämä ei juurikaan vaikuta purentaan mutta on saattanut jäädä leukaluuhun "jumiin". Ihmetyttää, ettei aikaisemmin kukaan tohtori ole tällaista havaintoa tehnyt...
 |
Typy odotteli rauhallisesti eläinlääkärin tapaamista. |
Typsy käyttäytyi reippaasti, kun lääkäri otti siltä verikokeen. Kolme putkea verta valutettiin ja tulokset kokeista saimme eilen. Mitään ei löytynyt. Typyllä on kaikki arvot hyvät, mm. maksa, munuaiset, kilpirauhanen. Lääkäri totesi, että harvoin näkee näin hyväkuntoista beaglea. Painostakin tohtori totesi, ettei Typsy liian laiha ole. Seuraavat askeleet ovat, että puuttuvan hampaan asia tutkitaan tarkemmin, kuten myös erään lohjenneen hampaan kohtalo. Painoa tarkkailemme viikottaisella punnituksella.
Olen todella helpottunut, että Typy on kaikin puolin kunnossa eikä mitään terveysongelmia ole. Nyt olen taas rauhaisin mielin. Saimme erinomaista palvelua tältä tutulta eläinlääkäriltä, joka aikoinaan hoiti meidän chinchillaa. Tästä on hienoa jatkaa kohti syyslomaa ja viikkoa Puulalla.
 |
Haiseva Hippu. |
Mökkiviikonlopun saaliina oli ämpärillinen suppilovahveroita sekä sontainen Hippa. Sain omin silmin todistaa, kun se antaumuksella hieroi itseään jonkin elukan läjässä . Haju oli kamalan kuvottava. Pesukeikkahan siitä taas tuli, isäntä saippuoi Hipsukkaa ja minä kaadoin kauhalla vettä päälle.
Tällä viikolla lukukoirailtiin kotikirjastossa. Lukijoita riitti mukavasti ja palkaksi Typsy sai rapsutuksia, halauksia ja suukkosia. Luin eilen Ylen sivuilta lukulehmästä! Aivan mahtava juttu tämä lehmille lukeminen. Käykääpä kurkkaamassa kyseinen
artikkeli.
 |
Supistaan salaisuuksia... |
Niin, odotamme jo kovasti koko sakki lähestyvää syyslomaa. Surullistahan siinä on se, että mökkikautemme päättyy tämän vuoden osalta. Keväällä meitä odottaakin uudistuneet maisemat, sillä talvella tehdään suurempaa puusavottaa mökin ympäristössä. Mahdetaanko tunnistaa maisemia enää ollenkaan... se on kuitenkin selvää, että saamme lisää valoa pihaan ja ympäristöön. Ja vähemmän haravoitavaa.