Uudenvuodentervehdys!

Kaikille Pienen Suuren Beaglen lukijoille Onnea ja menestystä tulevalle uudelle vuodelle 2010!

toivottaa Pimu, Typy ja omistajat

Kiitos kaikesta palautteesta, jota olen saanut. Ilokseni olen huomannut, että blogilla on lukijoita ihan mukava määrä. Pimun seikkailut jatkuvat myös vuonna 2010, joten kannattaa jatkossakin lukea Pientä Suurta Beaglea!

Joulu tulla jollotti

Joulu on takanapäin ja uusi vuosi häämöttää jo ovella. Typy teki elämänsä ensimmäisen kyläilyreissun jouluaattona, jota vietimme isännän vanhempien luona Helsingissä. Matka ei siis ollut pitkä mutta Typylle varmasti elämyksiä täynnä.

Muuten vietimme joulun kotosalla lomasta, joulusta ja jouluherkuista nauttien. Pimu sai sekä aattona että joulupäivänä oman osuutensa herkuista, kinkku ja porkkanalaatikko maistuvat vanhalle neidille oikein hyvin. Lahjapakettejakin tuli ja Pimun piti antaa pientä kurinpalautusta Typylle, jotta se tajusi olla koskematta Pimun saamiin herkkupaketteihin. Muuten nelijalkaisiamme voi jo kutsua kaveruksiksi. Pimu on muutaman kerran yltynyt jopa leikkiin pennun kanssa. Pakkassäiden vuoksi yhteiset ulkoilureissut ovat jääneet väliin, toivottavasti paukkupakkaset olisivat jo takanapäin. Uskon, että ulkona riehuminen vahvistaisi kaveruutta. Ja meidän joulukuusi pysyisi pystyssä loppiaiseen saakka...

Ps. Eräät meille tuntemattomat ihmiset ovat olleet huolissaan Pimun voinnista Typyn tulon aiheuttaman stressin takia. Tiedoksi heille, että emme luovu pennusta emmekä hanki Pimulle rauhoittavia lääkkeitä. Olen itse uskonut aina maalaisjärjen käyttöön näissä koira-asioissakin. Kiitos silti, että jaksatte murehtia meidänkin puolesta.

Jouluiloa!

"Taas toivotus hyvän joulun, taas toivotus hyvän joulun,

taas toivotus hyvän joulun joulurauhan näin tuo."

Riemukasta ja leppoisaa Joulua kaikille blogin lukijoille!

Toivottaa Pimu ja muu poppoo

Vanhus ja vauva

Nyt voimme alkaa huokaisemaan helpotuksesta, melkein ainakin. Pimulla on pahin stressi helpottanut, johtuneeko sitten isännän hankkimasta "stressipannasta" vai puhtaasti siitä, että Pimu alkaa hyväksyä uuden perheenjäsenen. Tänä aamuna heräsin lattiapedissäni siihen, kun toverukset nukkuivat kylki kyljessä (kuten kuvasta näkyy). Se tuntui pieneltä voitolta tässä sopeutumiskamppailussa, hyvältä siis näyttää.

Huomenna Pimu pääsee isännän kanssa kuusenhakureissulle, jokavuotinen perinne. Saa nähdä, onko kuusesta aattoiltaan mennessä enää mitään jäljellä... Lahjoja ei taida ainakaan uskaltaa kuusen alle laittaa, koska Typyllä on vähintäänkin yhtä tarkka nenä kaiken syötävän suhteen kuin Pimulla. Meille omistajille paras lahja tänä jouluna on se, että vanhus ja vauva sittenkin ystävystyvät, hitaasti mutta varmasti.

Typy tuli taloon

Tässä hän nyt on: Hessin Destiny´s Child eli Typy. Haimme lapsukaisen kotiin perjantaina ja pentu on itse sosiaalisuus. Yhtään ei ole koti-ikävää itketty ja tuntuu kuin se olisi aina ollut meillä.

Pimun vastaanottoreaktio löi meidät ällikällä. Vanhus-parka pelkää pentua ja luikkii häntä koipien välissä sitä karkuun. Stressi on todella iskenyt päälle ja tänään isäntä kävikin hankkimassa Pimulle D.A.P-pannan. Jospa sen erittämät feronomit rauhoittaisivat Pimua ja stressikäyrä alkaisi laskemaan. Omasta mielestäni tuo on vähän turhaa hömpötystä mutta jos isännänkin mieli siitä rauhoittuu hyvä niin... Ja kyllä itsekin olen toki tätä tilannetta miettinyt, mitähän tästä oikein tulee. Mutta tänään Pimu jo suostui olemaan Typyn kanssa yhtä aikaa sohvalla, ehkä se tästä pikkuhiljaa... Olimme vaan varautuneet siihen, että Pimu pistää kunnon äläkän pystyyn ja näyttää Typylle kaapin paikan. Mutta tässä kävikin ihan päinvastoin.

Aika oli kullanut pentuaikojen muistot. 11 vuodessa olin hyvin päässyt unohtamaan sen, että yöunet ovat pätkittäisiä, matto- ja täkkipyykkiä saa pestä konekaupalla ja talouspaperirulla kädessä metsästetään pissilammikoita lattioilta... Tätä tämä pennun omistajan arki siis on, mutta sanon silti jo nyt, että päivääkään en vaihtaisi pois!

Kolme yötä pentuun on

Perjantaina se koittaa; haemme uuden perheenjäsenemme kotiin. Aika on kiitänyt kuin siivillä, vasta äskenhän minä laitoin kenneliin kyselyä loppuvuonna mahdollisesti syntyvistä pennuista. Ruokakuppeja on hankittu, sukulaiset ovat ystävällisesti lahjoittaneet pyyhkeitä ja täkkejä, penturuokaa on varattu iso säkki ja Pimun vanhat pentupannat ja -remmit on kaivettu esiin. Joululahjatkin on hankittu molemmille neideille. Pahvilaatikot toimittavat vessan virkaa ja torstai-iltana on aika kääriä matot kasaan ja piilottaa sähköjohdot.

Kun talossa on jo entuudestaan koira, ei uuden tulo kovin paljon maailmaamme mullista. Tämähän menee jo rutiinilla! Isäntää kyllä jännittää kuulemma kovasti mutta itse en osaa edes jännittää. Odotan innolla pennun tuloa ja sitä, miten Pimu ottaa pienen beaglen vastaan. Vähemmän innolla odotan lattialla nukkumista. Olen luvannut uhrautua, koska tätä uutta koirimusta ei sängyssänukkujaksi opeteta. Isännän mielestä Pimunkin pitää jatkossa nukkua omassa pedissään, mutta tuohon en kyllä jaksa uskoa. Miten saisin sen opetettua siihen, kun vanhus on 11 vuotta nukkunut peiton sisällä pää tyynyllä... Olen luvannut kuitenkin yrittää.

Pikkubeagleä ollaan jo sankoin joukoin tulossa katsomaan. Lauantaina tulee siskoni miehensä kanssa, he saavat kunnian olla ensimmäiset, jotka tapaavat uuden perheenjäsenemme. Muutamissa fiksuissa koirakirjoissa neuvottiin olla kutsumatta/päästämättä ensimmäiseen viikkoon ketään ulkopuolisia kotiin, jotta pentu samaistuisi omaan laumaansa. Höpö höpö, sanon minä! Pimua tultiin ekan kerran katsomaan samana iltana, kun se kotiin tuotiin. Eikä tuosta traumoja näyttänyt jäävän, ainakaan meidän mielestä. Toki ihan joka päivälle ei koirankatsojia ole buukattu, joten omaakin rauhaa on. Ja jos pentu yhtään tulee kaukaiseen sukulaiseensa Pimuun, se viis veisaa kaksijalkaisista. Enemmän kiinnostaa ne piilotetut sähköjohdot ja sängynjalat...

Joulua odotellessa; koirien jouluetiketti

Löysin nettiä selaillessani hauskan koirien jouluetiketin. Eli kaikille nelijalkaisille karvakuonoille pikku vinkkejä liittyen joulunviettoon (ainakin osan ohjeista Pimukin voisi opiskella...):

Koirien jouluetiketti

Ole erityisen kärsivällinen ihmisiä kohtaan nyt. He näyttävät olevan tavallista stressaantuneempia ja arvostavat lohduttavia koiran nojailuja.

He tulevat kotiin mukanaan suuria kantamuksia jotain, jota he kutsuvat lahjoiksi. Älä kuvittele, että kaikki lahjat ovat sinulle.

Ole pitkämielinen, jos he koristelevat sinut. Heille näyttää tuottavan erityistä nautintoa nähdä, miltä näytät päässäsi valesarvet.

He tuovat ison puun sisään näkyvälle paikalle ja peittävät sen koristein ja kynttilöin. Niin oudolta kuin tämä näyttääkin sinusta, se on ihmisillesi tärkeä rituaali, joten sinun täytyy tietää muutamia asioita:

- älä pissaa puun päälle

- älä juo vettä puun jalustimesta

- varo häntääsi, kun ihmiset ovat puun lähellä

- vaikka puun alla olisi kiinnostavia nimelläsi varustettuja pikkupaketteja, älä revi niitä auki.

Ihmisesi voivat väliin kutsua joukon vieraita kyläilemään. Nämä kutsut voivat olla hauskoja, mutta vaativat sinulta tahdikkuutta:

- kaikki vieraat eivät arvosta suukkoja ja nojailuja

- älä syö tarjoilupöydältä

- kerää hienovaraisesti makupaloja

- ole miellyttävä, vaikka vieraat istuvatkin sohvallasi

- älä juo laseista, jotka jäävät ulottuvillesi.

Ihmisesi voivat myös lähteä vierailuille. Tällöinkin tapasi ovat tärkeitä:

- ota huomioon kaikki kohdan 4 puita koskevat säännöt vieraissakin taloissa

- kunnioita talossa asuvien eläinten reviiriä

- siedä lapsia

- ota koko charmisi käyttöön.

Iso mies, jolla on valkea parta ja hyvin meluisa nauru, voi ilmaantua keskellä yötä. ÄLÄ PURE HÄNTÄ!!

kirjoittaja: tuntematon

Mulle palkka, sulle lupa rapsuttaa

Pimu on parantunut täysin leikkauksesta ja tikitkin poistettiin maanantaina työllä ja tuskalla. Eläinlääkärikeikka oli totista taistelua meidän omistajien pitäessä koirasta kaksin käsin kiinni hoitajan yrittäessä nyppiä tikkejä pois. Silmät lautasen kokoisina Pimu pisti kaikin voimin hanttiin ja en muista koskaan nähneeni sitä niin kauhuissaan. Yksi tikki jäi poistamatta, koska koirimus oli jo sydärin partaalla. Otamme sen lähipäivinä itse pois. Raukalle on jäänyt kovia traumoja eläinlääkäristä ja se varmaankin pelkäsi, mitä hänelle taas tehdään. Toivon todella, että suuremmat operaatiot olisi nyt tässä eikä vanhusraukkaa tarvitsisi enää lääkäriin viedä kuin rokotusten takia.

Nyt kun leikkauksesta on toivuttu ja lääkekuurit syöty, Pimu toteuttaa taas vanhaa aamurutiinia. Lääkekuurit väsyttivät sitä, joten se ei jaksanut aamulla herätä kerjäämään koirankeksiä mutta nyt vanhoihin tapoihin on taas palattu. Kun arki-aamuisin herään puoli kuuden maissa, kömpii Pimukin ylös ja haluaa keksin. Kun keksi on syöty, sitä saa rapsuttaa hetken aikaa. Mikäli yritän rapsutella sitä ennen keksin antoa, se peruuttaa kauemmaksi odottaen makupalaansa. Meidän koiraahan ei rapsutella ellei se saa ensin jotain palkkaa! Palkanmaksajiksi joutuvat emännän lisäksi myös meille kylään tulevat sukulaiset ja ystävät. Hekin joutuvat usein maksamaan herkkujen muodossa siitä, että Pimua saa silitellä ja rapsuttaa. Siksi suurin osa heistä osaakin kyläilemään tullessaan varustautua makupalojen kera.

Olen varma, että Pimu on siis melkoisen ovela tyyppi. Se on hoksannut, että kannattaa vaatia ensin jotain itselleen ennen kuin antaa emännän tai muiden kaksijalkaisten lässyttää, halailla ja rapsutella. Pimu kun ei ole koskaan ollut kovin perso rapsutuksille eikä tule niitä koskaan itse vaatimaan. Joten jos haluat rapsuttaa, anna keksi!

Juhlahumua ja siitä toipumista

Vietimme eilen ystäväporukalla pikkujouluja. Ja tietysti nostimme maljan myös Suomen itsenäisyydelle sekä Pimulle 11 vuotta. Pimu oli juhlahumussa mukana, tottakai.

Juhliminen on rankkaa enkä puhu pelkästään meistä kaksijalkaisista... Nukkumaanmeno venyi Pimullakin pikkutunneille, vaikka se pitkin iltaa (ja yötä) sentään välillä malttoi ottaa pienet tirsat omassa pedissään. Mutta pitkään ei voi muiden seurasta olla pois, sillä aina on mahdollisuus saada vaikkapa jotain hyvää suuhunsa. Vieraat myös kiitettävästi muistivat Pimua tuliaisilla ja niistä piti heti saada maistiaiset. Koska yöunet jäivät siis melko lyhyiksi, on Pimu ollut tänään aika veto pois. Mutta mikäs sen mukavampaa kuin viettää pyhäpäivää emännän kainalossa lepäillen.

Huomenna Pimu saa tikit pois ja siitä tuleekin taas jännittävä reissu eläinlääkärin luo. Yritän psyykata Pimua jo etukäteen siihen, että nyt sinne ei tarvitse jäädä vaan käymme vain pikavisiitillä. Mutta silti Pimulla hilse nousee turkin pintaan ja silmät pälyilevät epäluuloisesti odottaen pahinta. Pitääkin varata taskuun eilen saatuja tuliaisia, joilla vanhan neidin voi palkita käynnin päätteeksi.

Hyvää itsenäisyyspäivää blogin lukijoille!

"Voisitteko jo lähteä koteihinne, että pääsisi nukkumaan..."

Kiitos!

Pimun puolesta suuret kiitokset onnentoivotuksista päivänsankarille, niitä tuli mm. Facebookin kautta runsaasti. Eilen herkuttelimme kakulla ja Pimu sai lahjaksi juhlavierailta kaikenlaisia koiranherkkuja. Eipähän pääse varasto tyhjenemään... Juhlat jatkuvat vielä huomenna, nostamme pikkujoulujen yhteydessä maljan myös Pimulle ja vanha neiti on tietysti juhlahumussa mukana!

Paljon Onnea Pimu!

Pimu juhlii tänään 11. syntymäpäiväänsä, suuret onnentoivotukset meidän vanhalle matamille!

Aamulla lahjaksi tuli paljon pusuja ja halauksia sekä isännältä että emännältä (emäntä sortui jopa liioitteluun...). Illalla juhlistamme merkkipäivää kakkukahvein. Viime vuonna pidimme Pimulle suuret synttärijuhlat sen täyttäessä tasavuosia, joten tänä vuonna juhlimme hieman maltillisemmin. Tarjoamme päivänsankarille myös herkkuruokaa. Perinteisesti annamme Pimulle syntymäpäivälahjaksi lenkkimakkaran (puolet siitä nyt ja toinen puolikas jouluaattona). Tänään sitä höystetään maksalaatikolla.

Leikkauksesta on enää muisto vain 25 tikin muodossa, jotka poistetaan maanantaina. Haava on parantunut hyvin ja Pimu on entisessä elementissään. Voimme siis huokaista jälleen kerran helpotuksesta Pimun porskuttaessa reippaasti eteenpäin kohti joulua ja ensi vuoden uusia seikkailuja!

Pönttöpää

Tikkejä pitkä jono!
Pimu alkaa pikkuhiljaa toipumaan leikkauksesta ja on taas oma vanha itsensä. Ruokakin maistuu ja emännältä jaksetaan kerjätä makupaloja. Tänään aamulenkillä Pimu hätyytteli jo tuttuun tapaansa oravaa sekä varista.

Haavanhoito ei ole Pimun lempipuuhaa. Eilen poistimme haavateipin ja siinä olikin varsinainen tahtojen taistelu, jotta se saatiin pois. Pimu jaksoi harata vastaan kaikin voimin ja lopulta se oli niin uuvuksissa ja paniikissa, että oksensi. Teippi kuitenkin saatiin pois alkoholia sisältäneen puhdistusaineen avulla. Pienenä vinkkinä, että alkoholi liottaa liimaa kunhan vaan varoo, ettei ainetta mene itse haavaan. Todella siisti "vetoketju" Pimun mahaa koristaa, toivotaan että haava paranee hyvin eikä tule tulehduksia. Ahkerasti sitä ainakin puhdistamme.

Yleensä Pimu ei viis veisaa tikeistä tai haavoista ja antaa olla niiden rauhassa. Jostain syystä nyt kuitenkin tuon teipinpoiston jälkeen se haluaisi kovasti nuolla haavaansa. Emme ole koskaan pitäneet sillä eläinlääkäristä saatua kauluria mutta illalla se oli pakko Pimulle laittaa. Muuten se olisi rassannut haavaansa koko ajan, kielloista ja komentamisesta huolimatta. Ja kun se sai kaulurin kaulaansa, oli koiravanhus aivan ihmeissään. Mutta nyt ei ole vaihtoehtoja vaan Pimun on tyydyttävä kohtaloonsa; pönttö päässä, kunnes se jättää haavan rauhaan.

"Eihän tämä päässä voi edes nukkua."

Hyvästi Penuvili!

Hesarin koirablogissa seikkaillut Helimarin Penuvili nukkui ikuiseen uneen alkuviikosta. Kerroin Penuvilistä aiemmassa kirjoituksessani ja täältä Pimun blogisivuilta löytyy myös linkki kyseiseen Penun blogiin.

Paljon voimia Penuvilin omistajille suruajan keskellä. Harmi, ettemme koskaan Pimun kanssa tavanneet tätä vanhaa herraa vaikka usein oli mielessä mennä morjestamaan sitä vappuna Ullanlinnanmäelle. Penu juhli siellä aina synttäreitään.

Sanon usein Pimusta, että se on pieni Suuri nainen/beagle. Penusta voisi varmaan todeta samaa, sellainen persoonallisuus se oli blogikirjoitusten perusteella. Kiitos Katrille, että jaoit Penun seikkailuja kanssamme!

Taas leikkauspöydällä

Pimulla oli tänään kurjuuksien päivä, kun se joutui nisäkasvaimen ja kohdun poistoleikkaukseen. Ja samalla munasarjatkin vietiin. Jätin sen aamulla eläinlääkärin käsiin ja puolilta päivin kävimme siskoni kanssa hakemassa pienen potilaan kotiin.

Operaatio meni hyvin. Mitään komplikaatioita tms. ei tullut, onneksi. Sitä aina pelkää noin vanhan koiran kohdalla, että tapahtuuko jotain dramaattista ja yllättävää. Kovasti Pimu valitteli oloaan iltapäivän ajan ja taitaa kipua vieläkin olla. Lisäksi se on tietysti nukkunut koko päivän, lääkkeetkin varmasti väsyttävät. Makupalat ja ruoka eivät ole tehneet kauppaansa, ehkä jo huomenna. Mutta sen verran sisukas se on, että tarpeet tehdään ulos vaikkei jalat kantaisi. Ja kun isäntä tuli kotiin, se meni urhoollisesti ovelle vastaan häntä heiluen. Eli tarpeen tullen tsempataan vaikka maha onkin auki ja tikkejä pitkä rivi. Sitkeää tekoa tuo meidän beagle!

Tästä siis pikkuhiljaa toivutaan, molemmat. Minä lähinnä henkisesti, sillä viime yönä en saanut jännitykseltäni nukuttuakaan. Loppuviikon keskitynkin pienen potilaan hoitoon, tärkeintä on saada Pimu taas kuntoon.

Ensitapaaminen

Kävimme eilen kennelissä katsomassa beaglevauvoja. Tällä kertaa Pimukin pääsi mukaan käymään syntymäkodissaan. Samalla se pääsi näkemään pikkusiskonsa.

Pimulle reissu taisi olla stressaava. Se juosta hölkötteli karkuun pitkin pihaa, kun yritimme houkutella sitä katsomaan sylissäni olevaa pentua. Kerran vanhus suostui nuuhkaisemaan vauvaa mutta sitten taas juostiin häntä koipien välissä auton viereen. Se halusi selvästi sinne omaan rauhaansa eikä sitä kiinnostanut tutustua pentuun yhtään enempää. Laitoimme Pimun siis takaisin autoon odottelemaan ja totesimme yhdessä kennelin väen kanssa, että paikassa taitaa olla liikaa hajuja ja muuta vierasta. Stressi siis iski ja siihen vaikutti tietysti myös se, että Pimu tiesi olevansa toisten reviirillä. Ehkä sitä vähän siis pelottikin. En ole ikinä Pimua noin "kauhistuneena" nähnytkään, kuola ja vaahto valui pitkin suupieliä, kun se istua kökötti takapenkillä.

Ei kuitenkaan syytä huoleen. Uskon, että koirista tulee vielä hyvät kaverit. Kennelin porukka oli vahvasti samaa mieltä, beaglet ovat ylipäätään sopeutuvaisia ja lempeitä luonteita. Kunhan pikkuneidin tulosta on toivuttu, Pimu ei varmaan laske pentua silmistään. Huomenna on sitten edessä leikkaus, toivotaan että kaikki menee hyvin. Pitäkäähän meille siis taas peukkuja! Itseäni jännittää kyllä aika paljon. Ja harmittaa kovasti, että Pimua taas ronkitaan ja leikellään. Mutta pidän mielen korkealla ja uskon, että Pimu toipuu operaatiosta entiselleen.

Surullisia ja iloisia uutisia

Surullisena luin Hesarin koirablogeista Helimarin Penuvilin kuulumisia. Olen seurannut kyseistä blogia jo kauan, Penuvili on rodultaan suomenajokoira ja herra muistuttaa monin tavoin meidän Pimua. Samanlaisia ahmatteja ja nuuskijoita molemmat.

Penuvilillä alkaa elämä kääntymään kohti ikuista unta, koska sillä on suuri kasvain. Tällaiset tilanteet ovat omistajille raskaita. Ja johtavat raskaiden päätösten tekemiseen. Koska on aika luopua rakkaasta lemmikistä? Koska se kärsii liikaa? Valitettavan usein omistajan on tehtävä päätös lemmikkinsä siirtymisestä paremmille metsästysmaille, vaikka ihanteellisin tilanne olisikin, että se nukahtaisi itsestään pois ilman lääkärin myrkkypiikkejä. Kovasti voimia Penuvilin omistajille raskaan päätöksen äärellä, herraa tulee ikävä. Tiedän, mitä on tehdä lopettamispäätös, sillä itse jouduin asian eteen melko tasan kolme vuotta sitten. Chinchillamme Nuppi jouduttiin lopettamaan, sillä sen reisiluu katkesi.

Itse olen päässyt kipsipaketista eroon (jippii!!!) ja kättä koristaa tikkien jäljiltä komeat kaksi arpea. Pimu nuuhki mielenkiinnolla arpiani ja päätti kipsistä eroonpääsyn kunniaksi kieriä ulkona sontakasassa. Nythän emäntä pystyy taas pesemään turkin, kun käsi pelaa! Kiitos, rakas hauvani... Huomenna menemme koko porukka katsomaan uutta perheenjäsentämme. Saa nähdä, mitä Pimu tuumaa pikkuneidin nähtyään. Odotan mielenkiinnolla tätä ensikohtaamista.

Ikuiset opiskelijat

Olen pitkästä aikaa lueskellut erilaisia koirien kasvatusoppaita sekä pentukirjoja. Pitää muistin virkistykseksi kerrata, mitä kaikkea on edessä, kun Pimun pikkukaveri saapuu kotiin. Tämä tapahtuu näillä näkymin 18. joulukuuta. Kyllä siinä monta asiaa onkin taas opetettava, jotta pennun saa yhteiskuntakelpoiseksi. Miten lie käy... Pimun tuntien beaglet ovat niin jääräpäisiä jo pienestä pitäen, että kouluttaminen on vaikeaa ja vaatii todella pitkää pinnaa. Mutta parhaani aion yrittää, sen olen isännällekin luvannut. Ja isäntä saa hoitaa kyllä oman osansa.

Pimuakin olen taas ryhtynyt hieman lisäkouluttamaan. Olisi mukavaa, jos se tottelisi käskyjäni hiukan paremmin. Siispä makupalat taas pitkästä aikaa taskussa olen tehnyt lenkkejä ja aika hyvin herkkujen avulla Pimu totteleekin. Tässä lahjomisessa on kuitenkin myös haittapuolensa; Pimun äkätessä, että mukanani on syötävää, se seuraa minua liiankin kuuliaisesti koko lenkin ajan. Vaikka se saisi juosta vapaata pitkin peltoa ja metsää, se seuraa minua kuin hai laivaa tuijottaen tiiviisti käsiini. Sillä koskaan ei voi tietää, milloin käsi kaivaa taskusta jotain hyvää. Ja Pimun mielestä palkkio tulisi saada myös siitä, että ylipäätään lähdetään ulos ja se antaa laittaa valjaat päälle. Tai että se odottaa suojatien edessä, kunnes annan luvan ryhtyä ylittämään tietä. Niin itsestäänselviä asioita kohta 11-vuotiaalle koiralle, mutta aina kannattaa yrittää, jos näistäkin palkittaisiin...

Loppujen lopuksi elämä koiran kanssa on ikuista tottelevaisuuden opiskelua. Aika ajoin pitää ottaa pentuajan konstit käyttöön (= lahjonta) ja kerrata pysähtymistä, paikallaoloa ja irti-komentoa. Eikä pidä unohtaa myöskään viihteellisempiä ohjelmanumeroita, kuten tassun antoa. Myös me omistajat opimme koiristamme lisää koko ajan, näin ainakin itse ajattelen. Ikuista oppimista ja opiskelua siis, puolin ja toisin.

Sairasta porukkaa

Kävin eilen Pimun kanssa ottamassa rokotukset ja samalla lääkäri teki myös yleisen tsekkauksen meidän vanhukselle. Ja taas kerran löytyi operoitavaa; nisäkasvain! Emme olleet itse sitä huomanneet ja kasvain on pieni, vain herneen kokoinen. Mutta koska tällaisista kasvaimista on huonoja kokemuksia, päätimme että se ehdottomasti poistetaan. Pimun isännän kotona koiran elämä päättyi nisäkasvaimeen sen ollessa pahanlaatuinen. Pimu ei saa kokea samaa kohtaloa!

Tänään kävimme uudella visiitillä lääkärin luona ja leikkauspäivä sovittiin reilun viikon päähän, 23.11. Samalla Pimulta poistetaan myös kohtu. Tämä saattaa ehkäistä kasvainten muodostumista ja ainakin kohtutulehduksen todennäköisyys häviää. Se kun on yleinen vanhojen narttukoirien sairaus ja vieläpä todella vakava. En halua, että Pimua enää joudutaan kovin usein leikkelemään ja lääkärinkin mielestä kohdunpoisto on järkevä tehdä tässä samassa yhteydessä.

Olemme siis sairasta porukkaa, melkein koko perhe! Onneksi isäntä on vielä täysissä sielun ja ruumiin voimissa... Ja eihän Pimuakaan tuo kasvain häiritse, mutta pois se otetaan eikä jäädä odottelemaan, että se mahdollisesti alkaisi vaivata jossain vaiheessa. Säälin kyllä jo etukäteen vanhaa beagleneitiä, millaiseen operaatioon se TAAS joutuu. Vanhuus ei näköjään tule yksin. Mutta uskon, että kaikki menee hienosti. Minullakin on leikkauksen jälkeen vielä viikon verran omaa sairauslomaani jäljellä ja voin hoitaa pientä toipilasta.

Se on lunta!

Eilen illalla tänne Etelä-Suomeenkin satoi ensilumi ja sitä tupruttaa taivaalta edelleen. Pimu innostui asiasta kovasti aamulenkillä, mikäs sen mukavampaa kuin tonkia lumen alle peittyneitä hyviä hajuja sekä kieriä puhtaassa nietoksessa.

Emäntä kipsissä

Kohta on kulunut viikko käsileikkauksestani ja operoitu käsi makaa tukevassa kipsissä. Tätä blogiakin kirjoittaessa tekstiä pitää suoltaa vain vasemmalla kädellä näpytellen ja kieltämättä suoraan sanoen välillä v... harmittaa tämä "toispuolisuus".

Mutta olemme ottaneet Pimun kanssa ilon irti kotonaolostani. Tyytyväisenä totesin, että käteni ei kipuile ollenkaan niin paljon kuin mihin olin varautunut. Tämä on mahdollistanut sen, etten makaa päivisin lääketokkurassa sängyn pohjalla vaan olemme saaneet nauttia hienoista aurinkoisista päivistä. Aamulenkitkin ovat olleet tunnin mittaisia, työpäivinä kun ne yleensä tuppaavat olemaan puolet tuosta. Välillä Pimu ihmettelee outoa koppuraa kädessäni ja on todennut, että sen päällä on hyvä esim. lepuuttaa harmaantunutta kuonoa, kuten oheisesta kuvasta näkyy.

Maanantaina kävimme Hessin Kennelissä katsomassa ja valitsemassa Pimun tulevan siskon. Vielä ei pienistä rääpäleistä osaa sanoa, millaisia niistä ja juuri siitä meidän koirasta kasvaa, mutta hienoja olivat koko poppoo!

Laatuaikaa Pimun kanssa

Elämä on yllätyksiä täynnä. Vielä tasan viikko sitten en voinut arvatakaan, että joudun käsileikkaukseen ja sairauslomalle ainakin seuraaviksi 5 viikoksi. Mutta näin kävi ja huomenna tähän aikaan makaan jo toivon mukaan sairaalan heräämössä käsi kipsissä.

Nyt kun olen tässä viikon verran kotona pyörinyt, olen todennut jälleen kerran, että onpa kivaa, kun on koira! Kyllä kävisi päivät aika tylsiksi, kun ei olisi Pimua kaverina seurustelemassa. Koska se totta tosiaan osaa seurustella ja lisäksi on kivaa, kun on lenkkikaveri. Muuten tulisi varmaan istuttua sisätiloissa suurimman osan päivää eikä raittiista ilmasta olisi tietoakaan. Lisäksi Pimu piristää minua myös henkisesti, mieliala pysyy paljon pirteämpänä Pimun touhuja seuratessa. Ja osaa se myös lohduttaa, jos alkaa masentaa tämä puskista tullut yllätyskäsioperaatio ja sen tuoma jonkinlainen järkytyskin.

Tässä siis tulevat viikot vietetään päivätkin yhdessä, beagle ja minä. Pimu varmasti osittain nauttii, kun sillä on päivisinkin seuraa. Toisaalta se nukkuu paljon ja olen ollut havaitsevinani lievää ärtymystä, kun olen sen unia häirinnyt esim. siivoilemalla. No, koska käsi on varmasti melko kipeä huomisen leikkauksen jäljiltä, tulevat viikot aion ottaa Pimun kainaloon ja vetää minäkin peiton korviin. Lenkkejä tietenkään unohtamatta, mutta siivoilut jätän suosiolla isännän huoleksi.

On lapsi syntynyt meille...

Ihan vielä ei ole Tiernapoikien aika, mutta Hessin Lois Lanen tuli eilen aika synnyttää. Maailmaan putkahti kuusi beaglenpentua, joista kolme on narttuja ja kolme urosta. Ylpeä isä on Hessin Vigtor.

Tästä pentueesta käymme reilun viikon päästä valitsemassa Pimulle "pikkusiskon". Elämme siis jännittäviä aikoja!

Aamun ihmeitä

Kyllä kaupungissakin luonto voi olla ihmeellistä. Itse aina kehun maaseudun tapahtumarikasta luontoelämää ja olen edelleen sitä mieltä, että esim. vuodenajan vaihtumiset havaitsee maalla paljon paremmin kuin näissä kaupunkimaisemissa.

Mutta luonnon ihmeisiin voi törmätä ihan kotikulmillakin, vaikka asumme keskellä betonilähiötä. Eräänä aamuna kuluneella viikolla tapasimme aamulenkillä Pimun kanssa ketun! Me molemmat, sekä Pimu että emäntä, olemme kerran aikaisemmin nähneet repolaisen ihkaelävänä, tämä tapahtui Pimun ollessa aivan pieni. Silloin kettu seisoskeli koirapuiston portilla kesäisenä yönä, kun olimme tekemässä lämpimässä kesäyössä pientä lenkkiä. Ja nyt näimme ketun läheisessä puistossa aamuhämärässä. Luulin sitä ensin kaukaa katsoessani rusakoksi mutta hahmo lähestyi meitä paljastuen ketuksi. Siinä se hölkötteli nurmikentän poikki läheiseen metsään ja me pysähdyimme Pimun kanssa katsomaan tätä aamulenkkeilijää. Pimu kuono pitkällä yritti saada ketun hajua nenäänsä ja luulenpa, että se saikin.

Olin suorastaan innoissani tästä kettuhavainnosta ja päivä alkoikin hyvillä mielin. Isännälle piti soittaa heti töihin päästyäni ja kertoa tästä hienosta hetkestä. Harvoin sitä kai kuitenkaan kettuun törmää, vaikka kuuluisat cityketut ovatkin lisääntyneet. Olipa hyvä, että tuli aikoinaan hankittua koira. Sen avulla pääsee näkemään asioita, joihin muuten ei ehkä ikinä törmäisi. Maailma siis avartuu; suosittelen!

Morjens mökki!

Viimeinen katse järvelle, 
keväällä taas nähdään!

Vietimme pitkän viikonlopun Kangasniemen mökillä ja nyt on itse tönö sekä pihapiiri valmiina vastaanottamaan talven tuiverrukset. Napapiiriolosuhteissa emme hommia joutuneet paiskomaan, aurinko näyttäytyi useana päivänä eikä sateista ollut tietoakaan. Pikkupakkanen kyllä paukkui yöaikaan ja järvivesi oli 6-asteista, mutta tehokkaalla mökin lämmityksellä sekä ruumiillisella työllä pysyimme lämpiminä.

Pimu nautti lepäilystä takkatulen ääressä sekä kepin noutamisesta. Isäntä jaksoi taas kiitettävästi Pimulle keppiä heitellä. Pimu olisi myös mielellään tullut saunaan, siellähän vasta lämmintä oli! Emme kuitenkaan uskaltaneet vanhaa neitiä saunanlauteille nostaa ja häädimme sen mökkiin odottamaan saunojien paluuta. Ja Pimu taisi mielellään tyytyä tähän odottajan osaan, koska saunan jälkeen saa aina herkkuja grillistä...

Mökkikausi on siis saatu taas kerran päätökseen. Haikein mielin toivotin Nupille sekä itse mökille hyvää talvea. Nähdään taas keväällä!

Keppi jäi mökin kuistille odottamaan
kevättä ja Pimua.

Mökkikausi päättyy

Tällä viikolla suuntaamme Kangasniemen mökille viimeistä kertaa ennen talven tuloa. Mökki sekä sen ympäristö on aika laittaa talviteloille. Siispä harava heiluu, linnunpöntöt putsataan kevättä silmällä pitäen ja aurinkotuolit on aika kasata suojaan pressujen alle. Ja vaikka kuinka harmittaakin päättää mökkikausi ja edessä on taas pitkä talvi, on meidän mökkeilijöidenkin myönnettävä tosiasia. Nimittäin se, että ilmat ovat kylmenneet ja iltaseitsemältä on jo pilkkopimeää. Ei talviasuttavassa-mökissä nämä seikat vaikuttavat moniin arkiaskareisiin puhumattakaan siitä, että lumisateiden tultua jo pelkkä kulkeminen mökille on hankalaa. Aura-autot kun eivät automaattisesti suhaile maalaisraitteja pitkin aamuin illoin...

Pimu joutuu siis ensi viikosta alkaen totuttautumaan taas "mökittömään" elämään reilun puolen vuoden ajaksi. Mutta riemu on sitäkin suurempi, kun keväällä käännytään taas kohti tuttuja metsäteitä. Ja silloin auton takaikkunoissa on kiinni kaksi märkää nenää, toinen ihmetellen minne oikein mennään ja toinen jo odottaen muurikkapannulla käristettyjä pihvinpaloja.

Yllätys paljastuu!

Kuten jo syyskuun puolella kerroin, on Pimulle tiedossa loppuvuodesta jättiyllätys. Pimu-parka ei itse taida vielä tajuta, mikä sitä odottaa vaikka olemmekin alkaneet jo treenaamaan sitä tulevaa varten.

Melko pitkän väsytystaktiikan tuloksena sain ympäripuhuttua rakkaan mieheni ja jos kaikki menee hyvin, meillä kotona tepastelee joulukuussa beaglenpentu! Pentue syntyy tämän kuun lopulla ja tilauksessa on narttupentu Pimun vanhuudenpäivien kaveriksi ja seuralaiseksi.

On siis taas kohta edessä (10 vuoden jälkeen) mattojen kääriminen rullalle, sanomalehtien levitys lattialle, sähköjohtojen suojaaminen, vanhojen tennissukkien laitto huonekalujen jalkoihin, ruokakuppien osto, vakuutuksen hankkiminen, oman pinnan venyttäminen ym. ym. Mutta tiedämme, että edessä on myös paljon naurua, iloa, märkiä pusuja, sylissä tuhisevan pennun ihastelua ja uusia elämyksiä puolin ja toisin. En malta odottaa!


Ps. Blogissa kirjoitan jatkossakin Pimun elämästä ja seikkailuista. Toki oman värinsä juttuihin tuo joulukuusta alkaen mukanaan uusi perheenjäsenemme.

Rocky 1996-2009

Saimme eilen suuren suru-uutisen, kun Pimun hyvä ystävä Rocky nukkui ikuiseen uneen 13 vuoden iässä. Muistelemme koko perhe Rockya lämmöllä, tunsimme sen jo monen vuoden ajalta. Monet lenkit tehtiin yhdessä ja Rocky oli yksi Pimun suurista ihailijoista. Kaverukset tulivat hyvin juttuun.

Paljon voimia ja jaksamista Rockyn emännälle!

Hyvää Eläinten viikkoa!

Eilen sunnuntaina 4. lokakuuta vietettiin kansainvälistä Eläinten päivää. Siitä käynnistyi myös 51. kerran Eläinten viikko, joka kestää 10.10. saakka.

Pimu omistajineen toivottaa kaikille blogin lukijoille, Sogolle ja muille eläinystävillemme sekä niiden omistajille hyvää Eläinten viikkoa!

Nälkään kuoleva beagle

Pimulla on jostain syystä ruokahalu taas huipussaan. Tai ainahan sille ruoka on maistunut mutta nyt eletään taas aikoja, jolloin mikään ei tunnu riittävän (ruuan suhteen). Tänä aamuna jouduinkin taas kysymään Pimulta: oletko kuolemassa nälkään?

Koska syyssateet ovat saapuneet, on Pimu pestävä joka lenkin jälkeen. Suihkuoperaatio ei koskaan ole ollut siitä helpoimmasta päästä, mutta nyt se on erityisen hankalaa. Pimulla kun on valtava kiire ruokakupille, kun tullaan ulkoa sisälle. Siinä sitten käydään tahtojen taistelu siitä, pestäänkö vai syödäänkö ensin. Pimun mielestä pitäisi syödä mutta me omistajat taas ei anneta sen juoksennella kuraisena pitkin huushollia. Joten pesulle ensin ja Pimu pistääkin kaikin tavoin hanttiin suihkun aikana. En käsitä miten se jaksaa rimpuilla vastaan eikä alistu kohtaloonsa. Tämä tilanne on oiva esimerkki beaglejen itsepäisyydestä, periksi ei anneta! Ja kun vihdoin mokoman jääräpään saa pestyä ja kuivattua, se lähtee kuin ohjus kohti keittiötä ja ruokakuppia. Siinä saa matot ja kaikki muukin eteen tuleva kyytiä.

Pimu ei ole koskaan ollut ruuan suhteen ronkeli ja kaikki kelpaa. Mutta joskus tuntuu siltä kuin koira olisi nähnyt nälkää. Niin kova kiire sillä on ruokakupin ääreen ja ruoka suorastaan hotkitaan. Kuppi käydään myös nuolemassa useaan kertaan syömisen jälkeen. Kuitenkin on kai todettava, että hyvä kun ruoka maistuu! Ei ainakaan sen suhteen tarvitse vääntää Pimun kanssa kättä (tassua)...



Ps. Edellisessä kirjoituksessa lupaamani megauutinen saa vielä odottaa paljastumistaan. Pidän siis teitä lukijoita vielä hetken aikaa jännityksessä...

Odotettavissa paljastus!

Pimun elämä mullistuu kertaheitolla joulukuussa. Vanhaa neitiä odottaa todellinen yllätys vaikka sitä on jo ryhdytty "valmentamaan" tulevaa koitosta varten. Mikä se on, siitä lisää ensi kerralla... Muistathan siis seurata Pientä Suurta Beaglea!

Aarre

Viikonlopun mökkireissulla toiveet olivat korkealla, kun suuntasimme lauantaina taas kohti sienimetsää. Mutta eipä ollut onnea matkassa meillä sienestäjillä, muutaman hassun kanttarellin onnistuin ämpäriini keräämään. Onneksi edelliskerroilla saatiin pakastimen täytettä, joten pettymys ei ollut ihan kovin valtaisa. Ja karhuihinkaan ei törmätty, hyvä niin.

Pimu sen sijaan löysi metsästä varsinaisen aarteen (oheisessa kuvassa ylpeä löytäjä saaliinsa kera). Kyseessä oli jonkin eläimen luu, emme kyllä isännän kanssa pystyneet tunnistamaan, että minkä elukan. Pimulla meni pasmat aivan sekaisin, kun tällainen löytö tupsahti sen nenän eteen. Se nappasi luun suuhunsa ja lähti hölköttelemään pitkin metsää etsien sopivaa piilotuspaikkaa. Pitihän moinen aarre piilottaa, ettei kukaan vie sitä. Kun hyvä piilopaikka sitten löytyi, Pimu suurella hartaudella kaivoi ja kuopi luulle sopivan kolon, johon se laitettiin. Kolo peitettiin sammaleella ja mullalla, kuonon toimiessa hyvänä "puskutraktorina". Naurussa oli kyllä pitelemistä, kun Pimu niin keskittyneesti hoiti tämän piilotusoperaation. Kyllä se luu on nyt tallessa ja pysyy!

Susihukka ja Mesikämmen

Silmiini osui nettilehden juttu Virroilla susien suuhun joutuneesta Tiltu-ajokoirasta. Tämä jänistä ajamaan lähtenyt koiraparka joutui suden tai susilauman hyökkäyksen kohteeksi ja näin Tiltun elämä sai karmaisevan lopun.

Kävimme Pimun kanssa äitini luona alkuviikosta ja hän varoitteli Kangasniemellä nähdyistä karhuista. Huolena hänellä oli, että otsoja on nähty mökkimme lähiseuduilla ja Pimu olisi näille mesikämmenille oiva suupala. Tyynnyttelin Pimun "mummoa" toteamalla, että tuskin karhut sentään mökin pihalle tulee. Ja Pimu ei enää yksin lähde kovin pitkälle tontilta eikä edes saa lähteä, pidämme siitä huolen. Takaraivossa kun on tuoreessa muistissa toissakesäinen katoamistemppu, jonka Pimu lomamme lopulla järjesti. Ja tuon kyseisen seikkailun aikana kävi kyllä meillä omistajille mielessä, että onko beaglevanhus joutunut supikoiran tai muun pedon suuhun. Onneksi ei mutta kyllähän metsässä elämää on...

En ota kantaa siihen, pitäisikö susien ym. elukoiden kaatolupia myöntää enemmän metsästäjille. Kannattaa kuitenkin jokaisen luonnossaliikkujan muistaa, että metsää ja sen asukkeja tulee kunnioittaa. Ja koska peto on aina peto ja myös käyttäytyy sen mukaisesti, pidämme Pimunkin illan hämärtyessä visusti mökissä sisällä.

Heitä jo!

Pimu rakastaa, kun sille heitellään keppiä tai palloa. Keppi taitaa olla mieluisampi ihan senkin vuoksi, että sitä voi myös syödä. En tiedä, mistä moinen tapa on tullut mutta yleensä kaikki kepit, joita heitellään, myös ennen pitkää syödään. Olenkin usein todennut, että ei taida koiraparka saada kotona tarpeeksi ruokaa, kun täytyy ulkona kaikenlaisia risuja ja kepukoita syödä.

"Heittorituaalit" ovat olleet vuodesta toiseen samat. Ensin etsitään keppi (voi olla 10 cm pitkä tai 1,5 metriä). Sitten ryhdytään haukkumaan kovaan ääneen. Pitäähän lenkkikaveria komentaa, että heitä nyt! Isännän kanssa on kivempaa, koska hän heittää paljon pidemmälle kuin emäntä. Sitten noudetaan keppi, räyhätään lisää, noudetaan taas ja välillä pysähdytään järsimään keppi säpäleiksi. Lopulta kepistä saattaa olla jäljellä vain limainen ja kuolainen pala, jota pitäisi heitellä. Tässä vaiheessa heittäjän kannattaa etsiä tilalle uusi keppi tai lähteä kotia kohti. Pimu ei nimittäin hevin luovuta, kun vauhtiin pääsee. Tulitikun kokoinen pätkäkin kelpaa, kunhan vaan heitetään.

Joku voisi ajatella, että eikö koira vahingoita itseään, kun se syö puuta. Emme ole asiasta stressiä kantaneet. Pimu harvoin nielee kepinpalasia ja jos jotain muroja kurkusta alas menee, ne tulevat myös peräpäästä ulos. Ja koska Pimu on maailman fiksuin koira, ei se nieleskele palasia, jotka ovat teräviä tai liian isoja vahingoittaakseen sen sisuskaluja. Sitä paitsi, ehkä vielä joskus saamme hyödynnettyä mökillä risusavotassa tätä keppien silppuamisvimmaa. Niin näppärästi Pimu elävänä oksasilppurina toimii!

Sieniä sateella

Pimun viikonloppu vierähti mökkeillen Kangasniemellä. Ja syksyisiin mökkirutiineihin kuuluu sieniretket, joista toiveena on tuoda iso saalis kanttarelleja pakastimeen talven varalle. Siispä lauantaina suuntasimme kohti metsää ja löytyihän niitä! Vakiopaikasta keräsimme useamman litran kanttarelleja, joista osasta valmistin herkullista "sienisotkua". Loput sienet toimme kotiin odottamaan talven herkkuhetkiä.

Siat etsivät tryffeleitä ja huumekoirat tekevät arvokasta työtä nenänsä avulla. Tulikin metsässä käyskennellessä mieleen, olisikohan Pimusta onnistunut kouluttamaan kanttarellikoiran. Se vainuaisi jo kaukaa hyvät apajat ja sienestäjän tarvitsisi vain kulkea koiran perässä ja kerätä saalis talteen... Työtä kanttarellikoiraksi kouluttamisessa olisi varmasti riittänyt, Pimulla kun nenä rekisteröi valtavasti hajuja ja ne vievät sitä milloin mihinkin suuntaan. Epäilen, että eksymisen lisäksi kanttarellien sijaan törmäisi useammin metsälintujen ja hirvien jätöksiin, mädänneisiin risukasoihin, myyrien pesäkoloihin yms. Nämä hajut kun voittaisivat varmasti kanttarellit mennen tullen, Pimun mielestä...

Kyyveden Alakynsi

Kirjoitin kesäkuussa blogijutun lastenelokuvissa esiintyvistä beagleista. Jaska Jokusen Ressuhan on varmasti kuuluisin näistä sarjakuva- ja elokuvabeagleista, mutta kotipihamme valistuneet lapset kertoivat meille myös Alakynnestä, joka on varsinainen supersankari. Oheisessa kuvassa meidän Underdog, korvat lepattaen kohti uusi seikkailuja!

Vanhassa vara parempi

Huomasin Hesarin nettisivuilta jutun, jossa kerrottiin maailman vanhimman koiran kuolleen 21-vuotiaana. Tämä ikäneiti eleli Long Islandilla Yhdysvalloissa ja herkutteli mm. suklaalla. Jutussa kerrottiin, että maailman vanhimmaksi koiraksi tämä pitkäkarvainen mäyräkoira kruunattiin viime vuonna, kun 28-vuotiaaksi elänyt beagle poistui kauas iäisyyteen. Olenkin aina sanonut, että beaglet ovat pitkäikäisiä ja Pimukin elää ainakin 20-vuotiaaksi...

Isäntä on usein töistä tullessaan törmännyt 16-vuotiaaseen beagleen, jonka äiti on kuulemma myös edelleen elossa. Äiskälle ikää on kertynyt jo 18 vee. Pimuhan on siis näihin rotutovereihin verrattuna nuori neito ja voin mielestäni vallan mainiosti kutsua sitä jatkossakin vauvaksi, mitä isäntä on välillä päätään pyöritellen ihmetellyt ("eihän 10-vuotias koira ole vauva").

Käy lukemassa juttu Chanelista!

Kivirekeä vetäen

Pimu ei koskaan ole ollut mikään hienohelma mitä tulee ulkoiluun. Mitä kamalampi sää, sen mukavampaa on olla ulkona. Kaikki ojat ja pusikot kolutaan hartaudella vaikka taivaalta sataisi mitä. Ainoastaan kovista pakkasista Pimu ei tykkää vaikka omistaakin hienon talvitakin pakkaskelejä varten. Mutta takin käyttö on osoittautunut hankalaksi, sillä kun sen on saanut puettua Pimun päälle, se yrittää kaikin keinoin päästä siitä eroon. Lenkkien tekoon saisi siis varata tupla-ajan, koska takin poissaamiseksi Pimu pysähtyy parin metrin välein kierimään ja pyörimään lumihankeen (nurmikko ja multakasakin kelpaa, jos kinoksia ei ole).

Muutenkin Pimun kanssa ulkoileminen on välillä kuin kivireen vetämistä, ilmoista riippumatta. Erityisesti aamulenkeillä edetään usein kuin hidastetussa elokuvassa, johtuneeko sitten Pimun aamu-unisuudesta vai omistajan kiireestä, joka tuntuu yllättävän miltei joka arkiaamu... Joskus tunnen jopa huonoa omaatuntoa siitä, että aamuisin hoputan Pimua liikkumaan rivakkaammin vaikka huomaan, että vanhuksella olisi paljon mielenkiintoista haisteltavaa reitin varrella. Aamulenkkeihin tulee kuitenkin tänä syksynä muutos, sillä ne jäävät vastaisuudessa pääosin isännän harteille. Tähän saakka vastuu on jaettu minun lenkittäessä pääsääntöisesti aamuisin ja isännän hoitaessa usein iltapäivän ja illan lenkit (toki tämä vaihtelee ja viikonloppuisin teemme lenkit yhdessä koko perhe). Jatkossa siis aamun kivirekeä vetää useinmiten isäntä, onneksi hänellä on pitkä pinna.

Punkki Show

Inhottava olio!

Pimusta on kuluvan kesän aikana löytynyt punkkeja enemmän kuin koskaan. Niitä on nypitty sekä sormin että punkkipinsetein (hienommalta nimeltään punkinpoimija). Ne tapaukset, jotka ovat kävelleet pitkin Pimun karvapeitettä, on poimittu sormin ja raa´asti runnottu hengiltä (tai heitetty tuleen). Ne taas, jotka ovat jo ehtineet pureutua nahkaan kiinni, on irrotettu poimijalla ja ovat saaneet saman karmaisevan kohtalon kuin jaloillaan kävelevät tapaukset. Pimussa onkin lukematon määrä rupia, kun siltä on poistettu näitä ikäviä verenimijöitä. Niistä kun useimmat ovat kuitenkin ehtineet iskeä leukansa kiinni ihoon.

Punkkeja vastaan löytyisi erilaisia rasvoja ja punkkipanta. Olen kuitenkin lukenut, että näitä karkottimia ei saa käyttää mikäli koira nukkuu ihmisten kanssa samassa pedissä. Joten sen vuoksi emme ole Pimulle punkkipantaa tms. hankkineet. Lisäksi en tiedä, miten nämä aineet ym. kestävät vettä, sillä Pimu ui kesällä aina tilaisuuden tullen, etenkin kuumina kesäpäivinä. Viekö vesi niistä tehon, pitäisi varmaan perehtyä asiaan tarkemmin. Isäntä kyllä totesi, että hyvinhän tässä on pärjätty tähänkin asti ilman punkkipantoja ja Pimusta on lyhyen karvan ansiosta helppo löytää nämä riiviöt. Pitää paikkaansa, mutta toivottavasti ensi kesänä ei ole edessä samanlaista punkki showta.

Eilen Pimu joutui luopumaan sinisistä "lisäripsistä", kun tikit luomileikkauksen jäljiltä otettiin pois. Lääkäri totesi haavan parantuneen hyvin ja Pimu taisi olla onnellinen, kun lääkärireissu osoittautui vain lyhyeksi piipahdukseksi vastaanottohuoneessa. Toivotaan, ettei sinne tarvitse vähään aikaan palata. Uskon, että Pimukin on samaa mieltä.

Kesä jonka kerran elää sain



Paarmoja paossa.



Lomaa on aina hauska muistella. Ohessa muutama kuva, jotka kertovat Pimun lomaohjelmasta. Kerroinkin siitä jo heinäkuisissa kirjoituksissani, lomahan sisälsi mm. lepäilyä ja nukkumista, veneilyä, paarmojen pakoilua, pallon heittoa yms. hauskaa. Kesäherkuista Pimun suosikki on vuodesta toiseen kunnon pihvinpala (vaikka se söisi kyllä koko pihvin, jos vain antaisimme) sekä voissa paistetut muikut. Ei siis yhtään hullumpi maku meidän koiralla!

Ps. Toipilas jakselee mainiosti. Sen silmäluomea koristaa kauniit sinisellä langalla ommellut tikit. Luomi on parantunut leikkauksen jäljiltä hyvin enkä usko, että siihen jää edes kummoista arpea.

Nyt järvelle!

Operaatio Luomi

Tänään Pimulle koitti taas ikävä hetki, kun sen piti astella eläinlääkärin ovesta sisään. Edessä oli pahkuran poisto silmäluomesta ja operaatio olikin vaativampi kuin ensin luulimme.

Lääkäri oli tutkinut pahkuraa ja todennut, että sen poisto polttamalla ei kannata. Varmempaa on leikata se pois. Tällaisilla luomikasvaimilla kun kuulemma saattaa olla tapana uusiutua mikäli sitä ei saada kertaheitolla poistettua kokonaan. Siispä Pimu joutui kirurgin veitsen alle...

Leikkaus sujui hyvin. Patti saatiin kokonaan poistettua ja lääkärin mielestä leikkaus oli tässä tapauksessa viisas päätös. Patti kun oli ehtinyt kehittyä melko suureksi ja oli osittain jo kasvanut myös luomen alle. Operaation aikana vanhukselle oli annettu lisähappea ja antibiootti- sekä kipulääkekuuri saatiin kotiin viemisiksi. Lisäksi silmään laitetaan myös rasvaa sekä huuhdellaan vedellä pari kertaa päivässä. Mutta kaiken kaikkiaan siis loppu hyvin, kaikki hyvin. Ja sunnuntai-iltana huomattu vaiva Pimun toisessa silmässä ei aiheuttanut sen kummempia toimenpiteitä. Lääkäri ei löytänyt silmästä mitään vikaa, todennäköisesti Pimu oli raapaissut sen oksaan tms. Silmä näyttääkin jo ihan normaalilta eikä Pimu enää siristele sitä.

Nyt on silmät siis tutkittu, hoidettu ja kunnossa. Peukut kovasti pystyyn ettei moinen kasvain uusiudu. Pimua kovasti vielä väsyttää eikä ruokakaan oikein maistu. Mutta haava näyttää siistiltä (tikit poistetaan parin viikon päästä) ja uskon, että viimeistään aamulla Pimu on taas ehta oma itsensä.

Toipilas

Paluu arkeen; "saat miehen kyyneliin" (ja naisen myös)

Kesäloma on nyt taakse jäänyttä elämää. Palasimme eilen kotiin mökkeiltyämme vajaat 4 viikkoa ympäri Etelä- ja vähän Pohjois-Savoakin. Kuten jo aikaisemmissa kirjoituksissani kerroin, sisälsi Pimun loma kaikenlaista puuhastelua ja aktiviteettiä. Mukavaa oli kaikilla meillä!

Ennen kuin pakkasimme beaglen ja liudan erilaista kasseja ja pussukoita autoon, pesimme Pimun. Tämä on perinteinen lomanpäätösrituaali siirryttäessä metsäläisistä takaisin sivistyksen pariin. Ja peseminen on helppo suorittaa järven rannalla, siellä huuhtelukin sujuu melkein itsestään Pimun uidessa. Itse pesemisestä Pimu ei kyllä koskaan ole suuremmalti tykännyt. Karkuun pitäisi päästä ja lujaa, joten tälläkin kertaa isännän oli käytettävä ronskeja pesuotteita. Itselleni otin vedenannostelijan roolin kaatamalla kauhalla vettä päälle, kun isäntä saipusti koiraa.

En tiedä, mikä paha karma meitä on alkanut vainoamaan liittyen loman loppumiseen. Viime kesänä Pimu teki viimeisenä lomapäivänä katoamistempun, jonka seurauksena se seikkaili nelisen tuntia metsässä keskellä yötä. Silloin oli itku silmässä meillä omistajilla, löytyykö moista vanhaa höperöä ollenkaan. Helpotus oli valtava, kun isäntä vihdoin ja viimein löysi mokoman haahuilijan mökille johtavalta tieltä noin 2,5 km päästä. Tämä oli ensimmäinen (ja toivottavasti viimeinen) kerta, kun Pimu keksi tuollaiselle karkumatkalle lähteä.

Tänä vuonna loma päättyi jonkinlaiseen silmävammaan. Eilen kotiin päästyämme, isäntä vei Pimun vielä myöhään illalla lenkille. Kun parivaljakko palasi, piti Pimu toista silmää kiinni eikä suostunut aukaisemaan sitä. Toinenkin silmä näytti punoittavan. Kaivettiin netti ja koiran lääkärikirja esiin, mutta eipä niistä apua juuri löytynyt. Sitten huuhdeltiin silmiä vedellä. Tänä aamuna koira suostui jo hiukan raottamaan silmäänsä, mutta ei se kyllä terveeltä näytä. Mietimme jo eläinlääkäriin menoa, mutta päätimme odottaa huomiseen. Huomenna kun on varattuna lääkäriaika polttotoimenpiteeseen, jossa Pimulta poistetaan pahkura toisen silmän yläluomesta. Saa siis lääkäri huomenissa tutkia myös sen "kiinni olevan" silmän, mikä siinä mahtaisi olla. Toivottavasti ei mitään vakavaa... Pimulla ei näytä kyllä kipuja olevan ja se antaa koskea molempiin silmiin. Epäilen siis, että silmässä on isompi roska tai jokin risu raapi sen silmiä. Kokeilemme vielä tänään illalla kotihoitokonstina silmähuuhdetta, jospa se vaikka auttaisi.

Mutta melkein meinasi kyyneliin päättyä (ainakin emännällä) myös tämänvuotinen kesäloma. Paha onniko tässä seuraa kesästä toiseen... Toisaalta olemme vuosien varrella oppineet, että Pimun kanssa sattuu ja tapahtuu vaikka mitä. Joten ei voi tylsäksi ainakaan väittää tätä koiranomistajan elämää!

"Piina on ohi"

Loppu lähestyy

Olemme nyt viettämässä loman loppurippeitä Kangasniemen mökillä. Pimu on jaksanut edelleen juosta pallon perässä ja pakoilla kärpäsiä. Onneksi paarmat ovat jo siirtyneet kai syyslaitumille, koska niitä ei juurikaan ole kiusaamassa vanhaa beaglea. Kaiken kaikkiaan loma on sujunut leppoisan rennosti olosta nautiskellen, Pimusta huomaa miten se nauttii vapaudesta, jota mökkielämä tarjoaa.

Kohta on aika siirtyä takaisin kotimaisemiin ja arkeen, saa nähdä miten meistä itse kukin pääsee taas normaalirytmiin kaiken tämän laiskottelun jälkeen. Vielä on kuitenkin edessä "loppurykäisyt"; puusavottaa ja sienimetsää. Saadaan vielä hiki pintaan loman lopuksi muullakin tavalla kuin auringossa maaten...

Kyllä mökillä on mukavaa!

Aika usein ihmiset valittavat Suomen kesäsäistä, itsekin olen moiseen syyllistynyt. Usein... Mutta nyt ei parane valittaa, ainakaan täällä Haukivuorella ollessa! Lomasää on mitä parhain, aurinko on jaksanut paistella täydeltä terältä eikä sateista ole tietoakaan. Kannattaa siis suunnata tänne Etelä-Savoon!

Loma alkaa olla puolivälissä ja siihen on mahtunut kaikenlaista puuhastelua. Pimu on jaksanut päivästä toiseen juosta pallon perässä ja ahkerasti sitä on yritetty heittääkin. Veneilyn makuun on päästy katsastamalla katiskan antimet (tänään saaliina iso kuha) ja kävimme katsomassa myös, joko kanttarellit ovat ilmestyneet lähisaareen (saalis: nolla sientä). Ainoastaan paarmat ja kärpäset tuntuvat todella häiritsevän Pimua, se menee niitä karkuun mm. peräkärryn alle, venekatokseen, mökin portaiden alle (vakkaripaikka) sekä yrittää myös epätoivoisesti napsia niitä suuhunsa. No, eipä noista paarmoista taida ihmisetkään tykätä.

En voi siis muuta kuin kehua ja sanoa, että lomailu ja mökkeily on oikein kivaa! Silmä kyllä lepää näissä järvimaisemissa luonnon rauhassa. Tuntuu, että täällä todella saa kerättyä voimia tulevaa syksyä varten. Ja sen verran vedän Keski-Suomessa syntyneenä kotiin päin, että tämä osa Suomea on ehdottomasti sitä kauneinta, sanokoon kuka muu mitä hyvänsä. Pimu kyllä tuskin taitaa arvostaa maisemia yhtä paljon kuin me ihmiset. Sille todennäköisesti on pääasia, että lomalla grilli kuumenee usein ja sieltä saa makupalan myös omaan suuhunsa. Mutta olen kyllä aika varma, että vanhus nauttii mökkeilystä ihan yhtä paljon kuin me omistajatkin.

Maalaismaisemissa

Olemme päätyneet Leppävirran ja Savonrannan kautta mökkeilemään Kangasniemelle. Tämä on tuttua seutua Pimulle jo pennusta pitäen, ekan kerran se vieraili täällä ensimmäisenä kesänään ollessaan reilun puolen vuoden vanha. Lomaohjelmaan kuuluu kepin heittoa, uimista (ja muiden uimareiden kyttäilyä), muurikkapannun nuolemista ruuanlaiton jälkeen sekä nukkumista suurissa määrin. Myös paarmoja ja kärpäsiä pitää aika ajoin paeta esim. mökin portaiden alle. Kaiken kaikkiaan Pimu nautiskelee olostaan ilman kiristävää kaulapantaa ja remmiä. Tätä on odotettu koko talvi!

Kesäterveiset, lomaterveiset

Vihdoinkin olemme koko perhe lomalaitumilla. Ekat lomapäivät ovat sujuneet Tallinnan ja kotikaupungin huminassa. Pimu pääsi (tai ehkä omasta mielestään joutui) Tallinnan reissun ajaksi hoitoon, sillä teimme reissun ilman sitä. Pieni matka kiireisen kevään jälkeen heti loman alkuun teki hyvää meille omistajille ja Pimulle teki hyvää olla taas pitkästä aikaa muiden hoivissa. Jos hoitokertojen välille tulee liian pitkä aika (edellisestä kerrasta on noin 6 kk aikaa), tulee Pimulle hiukan sopeutumisvaikeuksia... Mieltähän se kyllä osoittaa joka hoitoreissun jälkeen, se kuulunee asiaan.

Tällä kertaa Pimulla oli koirakaveri seuranaan, hoitopaikassa kun asustelee saksanpaimenkoira Rocky. Kaverukset olivat tulleet mukavasti juttuun, ovathan ne ystävyksiä vuosien takaa. Hiukan taisi meitä molempien koirien omistajia jännittää, miten nämä "vanhat parrat" tulevat toimeen keskenään, kun kyse on muusta kuin yhteisestä lenkistä, mutta minkäänlaisia ongelmia ei kuulemma ollut. Pimu oli jättänyt jopa Rockyn ruuatkin rauhaan, mikä on melkoinen saavutus meidän ahmatilta. Koska hoitoreissu siis sujui hyvissä merkeissä, voimme varmasti lisätä hoitopaikkalistallemme myös Rockyn kodin.

Viimeviikkoinen eläinlääkärikäynti oli sekin sujunut hyvin. Silmäluomessa oleva pahkura operoidaan polttamalla se pois. Koska kyseessä ei onneksi ole mikään pahanlaatuinen kasvain tms. eikä näytä Pimua itseään juuri haittaavan, päätimme varata operaatioajan vasta elokuulle, kun lomat on pidetty. Sitä ennen suuntaamme siis maalaismaisemiin loman viettoon nauttimaan olostamme. Grillimakkara tuoksuu jo Pimun nenässä (ja ehkä omistajienkin)...

Seuraava potilas!

Pimu joutuu tänään eläinlääkärin vastaanotolle. Sen vasemman silmän yläluomessa on ollut jo jonkin aikaa pahkura, joka näyttäisi myös hankaavan vanhuksen silmää. Olemme tarkkailleet silmää jo tovin ja isäntä tokaisi pari päivää sitten, että jos hänellä olisi sellainen patti silmäluomessa, hän menisi heti lääkäriin sen poistattamaan. Päätimme siis, että nyt Pimu on vietävä tohtorille, jotta moisesta patista päästään eroon.

Pimu ei pidä eläinlääkärivisiiteistä yhtään. Lääkärit ovat ikäviä ihmisiä, jotka vääntelevät jalkoja, pistävät piikkejä, leikkaavat takapuolen kipeäksi (anaalirauhasten poistoleikkaus viime talvena) ja kaivelevat hampaita. Ja on vuosien varrelle osunut myös lääkärikokelaita, jotka eivät mielestämme ole hommaansa hallinneet. Viime vuodet onkin käytetty vakkarilekuria, joka on alansa ammattilainen. Harjoittelijana toimivat opiskelijat eivät siis enää täytä meidän vaatimia kriteereitä hyvästä eläinlääkäristä ja näitä harjoittelijoita valitettavasti usein käytetään mm. kaupunkien ja kuntien vastaanotoilla. Ymmärrän kyllä, että tekemällä oppii ja harjoitus tekee mestarin, mutta silti... En mene itsekään lääkärille, joka ei mielestäni osaa hoitaa minua ammattitaidolla.

Ihan jännittää Pimun puolesta tuo edessä oleva reissu. Siinä on isännällä tekemistä, kun hän kaksin käsin joutuu vetämään ensin kivirekeä (Pimu sisään lääkäriin) ja sen jälkeen pitelemään koiraa niska-pers´-jalat -otteella, jottei se livistä heti tilaisuuden tullen karkuun. Itse en valitettavasti pääse todistamaan tätä jännitysnäytelmää, mutta odotan innolla tietoa siitä, miten käynti sujui. Ja tietysti toivon, että se pahkura saadaan kivuttomasti pois neidin kauniista silmästä.

Häähumua muistellen

Ensi viikolla on kulunut tasan kaksi vuotta siitä, kun sanoimme Pimun isännän kanssa Tahdon. Koska hääjuhlallisuuksissa välteltiin viimeiseen saakka turhaa jäykistelyä ja pönöttämistä (missä myös onnistuttiin!), oli vierasjoukkokin meille rakkaita ja läheisiä ihmisiä, joista ketään ei oltu kutsuttu velvollisuudentunnosta tms.

"Kohta ne tulee!"

Koska päivä oli meille tärkeä ja naimisiinmeno suuri asia elämässämme, halusimme tietysti juhliimme myös Pimun. Onhan se meille hyvin rakas ja iso osa pientä perhettämme. Itse vihkimistä Pimu ei ollut todistamassa, mutta ystävien avustuksella se noudettiin kirkkoseremonian jälkeen juhlapaikalle. Ja kun saavuimme riisisateen saattelemina juhlapaikalle, juoksi Pimu meitä innolla vastaan. Taisi saada sekin osansa riiseistä ja konfeteista...

Pimu juhli muiden mukana, ruokailun ja kahvittelujen ajaksi laitoimme sen pihalle remmiin kiinni. Halusimme antaa vieraille ja itsellemme ruokarauhan, muuten märkä kuono olisi noussut pöytien reunoille odottaen makupaloja. Koska juhlapaikan sijainti antoi mainiot puitteet sille, että koirankin pystyi ottamaan juhliin mukaan, sai Pimu tarjoilujen välissä viilettää vapaana ja seurustella innokkaasti vieraidemme kanssa. Ilta päättyi kotimatkaan isännän ja emännän kanssa, unta ei kauaa tarvinnut odotella. Raskasta se on juhliminen koirallekin...

En tiedä, ihmettelikö tai kummasteliko kukaan vieraistamme sitä, että Pimu oli juhlahuminassa mukana. Meistä se tuntui luonnolliselta ja luulen, että suurin osa vieraistammekin ei pitänyt asiaa mitenkään erikoisena. Pimu on ollut usein meidän matkassa mukana erinäisissä tilaisuuksissa ja tapahtumissa, miksi siis oman isännän ja emännän häät olisivat olleet poikkeus. Ja koiran läsnäololla oli varmasti vaikutusta siihen, että juhlien tunnelma oli välitön ja leppoisa, kuten halusimmekin. Iso kiitos siis Pimulle, annoit varmasti oman panoksesi suuren päivämme onnistumiseen!


Koiria löytyi juhlissa Pimun lisäksi myös hääkakusta. Nämä eivät kerjänneet...

Takaisin kotona



Väsyttävää tämä retkeily.



Retkeläiset palasivat kotimaisemiin, väsyneinä mutta onnellisina. Pimulle maittoi taas uni turvallisessa kotisängyssä, koska retkellä ei koskaan nukuta kuin kuuluisaa koiranunta. Pitäähän jonkun vahtia, ettei isännälle satu mitään. Yöt kuulemma sujuvat nykyään kyllä paremmin teltan ansiosta, ekoilla retkillä kun parivaljakko yöpyi laavuilla. Teltasta on hankalampi lähteä räyhäämään ja juoksemaan pitkin metsää, jos on sattunut kuulemaan jonkin uuden ja pelottavan äänen, mikä pitää lähteä tarkistamaan.

Siis loppu hyvin, kaikki hyvin. Reissu on tehty ja kohta päästään koko sakki kesälomille!



Retkikuulumisia

Retkeläisten reissu Isojärven kansallispuistossa lähenee kohti loppua. Reissu on sujunut hyvissä merkeissä ja luonnon rauhassa on kuulemma levännyt sekä isännän että Pimun silmä. Paarmat ja hyttyset eivät ole verottaneet koko verivarantoja, joten senkin puoleen matkalaiset ovat sekä hyvissä fyysisissä että henkisissä voimissa. Ilolla olen kuunnellut isännän juttuja reissun antimisista ja siitä, että meidän vanhus on pysynyt hyvin matkassa mukana ja jaksanut retkeillä näistä helteistä huolimatta. Käpytikka on kuulemma nähty useampaankin kertaan ja metsorouva oli kiukkuisena hyökkinyt retkeläisiä kohti. Lintuparka oli hermostunut, koska Pimu oli mennyt hätyyttelemään rouvan jälkikasvua. Pimua siis jaksaa vielä vuosienkin jälkeen kiinnostaa linnunpoikaset ja muut metsän asukit, vaikkei innostus toki enää niin suurta ole kuin pentukoirana.

Onneksi kännykät on keksitty ja kuuluvuusalueet kattavat nykyään jo peräkorvetkin. Tämän ansiosta olen pystynyt säilyttämään mielenrauhani, kun tiedän matkakaverusten olevan kunnossa. Turhaan siis hermoilen, kyllä vanhat konkarit retkitaidot taitaa.

Mars matkaan, reissu kutsuu

Helvetinjärvellä 2007
Pimu lähti tänään isännän kanssa retkeilemään Keski-Suomeen. Tämä on jokakesäinen reissu, jolle emäntää ei huolita mukaan (eikä emäntää harmita yhtään, koska telttailu ei ole minun juttuni...). Näitä retkiä isäntä on tehnyt Pimun kanssa siitä lähtien, kun beagleneiti tuli taloon. Eka retki suuntautui Nuuksioon ja sen jälkeen vuosi vuodelta reissut ovat pidentyneet sekä ajallisesti että etäisyydeltään.

Reissaajat saivat tutut varoitukset mukaansa; ei kallioita kiipeilemään, varokaa käärmeitä, Pimua ei saa jättää yöllä yksin teltan ulkopuolelle yms. Ja näinä helteisinä päivinä Pimulle pitäisi löytyä myös uimapaikka. Isäntää taisi huvittaa (taas kerran) huolehtivaisuuteni, koska vastaukseksi sain, että onhan näitä reissuja jo kymmenen vuotta tehty... No, se on totta ja onneksi jokainen retki on onnistunut ilman kommelluksia. Pimu nauttii luonnossa liikkumisesta ja sen tutkiskelusta, nämä reissut ovat sille vuoden kohokohtia. Joten yritän rauhoitella itseni, saada tulevina öinä unta ja toivon, että reissaajat tulevat ehjin nahoin kotiin lukuunottamatta hyttysenpistoja ja paarmanpuremia :-)


Seitsemisessä 2008

Huh hellettä!

Pimu nauttii kovasti näistä helteisistä päivistä, koska se on aina rakastanut lämpöä. Mökillä se hakeutuu portaille auringonottoon ja kotona parvekkeen oven edessä on paras paikka, koska siihen aurinko lämmittää oikein mukavasti. Ja Pimu jatkaa myös öisin nukkumista visusti peiton alla, vaikka lämpöasteet meillä kotona hipoilevat reilusti yli 20 asteessa. Toivotaan siis Pimun ja meidän kaksijalkaistenkin puolesta, että nämä mahtavat kesäsäät jatkuvat.

Pimun juhannus meni mökkeillessä Kangasniemellä ja pääsipä se tällä viikolla merenrantaankin uimaan ja nuuskimaan kiinnostavia hajuja. Emännän loman alkuun on vielä muutama viikko aikaa, sitä odotellessa Pimu suuntaa isännän kanssa perinteiselle telttaretkelle johonkin päin Suomea. Ja kun loma koittaa myös emännälle, vietetäänkin se mökkeillen akselilla Savonranta-Kangasniemi-Haukivuori. Se on elämää se!


Ps. Joskus harvoin, kun Pimu ottaa oikein aivoon (uskokaa pois, tätäkin sattuu),
olen laulanut sille kertosäettä Michael Jacksonin laulusta "Beat It". Taidan tänään soittaa levyltä Pimulle tuon alkuperäisen esittäjän version, muistellen popin suurta kuningasta.

Juhannusterveiset

Tämän kuvan välityksellä Pimu ja me omistajat haluamme toivottaa kaikille blogin lukijoille mukavan leppoisaa ja iloista keskikesän juhlaa juhannusta!

Sehän on Alakynsi!

Beaglet ovat esiintyneet pääosassa muutamissa suosituissa lastenelokuvissa. Ja toki näitä leffoja voi aikuisetkin katsella. Meidän omasta kirjahyllystä löytyy "Kuin kissat ja koirat", jossa beaglenpentu Lou seikkailee.

Tänään ollessamme lenkillä Pimun kanssa, vastaan tuli pikkutyttöjä, jotka halusivat rapsutella ja silittää Pimua. Annoimme siihen luvan ja kun hetken kuluttua päätimme jatkaa matkaa, toinen tytöistä tokaisi Pimun olevan Alakynsi! Tämä Alakynsi ei meille sanonut yhtikäs mitään, joten kysyin tytöltä, mikäs se oikein on. Tyttö vastasi Alakynnen olevan supersankari.

Isäntä sukelsi heti iPhonensa avulla internetin ihmeelliseen maailmaan ja sieltähän se löytyi, Underdog eli Alakynsi. Ja totta tosiaan, se on supersankari-beagle. Katsokaa itse!

http://www.youtube.com/watch?v=6jooThaqeYg

Ilon yö

Kävimme Pimun kanssa viime yönä hakemassa isännän lentokentältä, Ateenan matka siis takana. Jälleennäkeminen sisälsi molemminpuolista riemua ja iloa. Vihdoinkin koko lauma taas koossa!





"Ei kai se isäntä taas aio karata?"
Kuvassa Pimu isännän kanssa aamulenkillä tänään tiistaina.

Aurinkoa odotellessa

Pimun isäntä lähetti muutaman kesäisen kuvan Hydroksen saarelta Kreikan maalta. Näitä on mukava katsella näin sateisena päivänä ja haaveilla, että olisipa täälläkin vastaavat kesäsäät.

Pimulla alkoi eilen juoksut, niitä oltiin odoteltukin. Sen vuoksi Pimu vaikuttaa aika väsyneeltä ja nuutuneelta. Ja ehkä se ikäväkin vaivaa... Eilen illalla se kampesi taas syliini rapsuteltavaksi, joten huomiotakin pitää nyt rutkasti antaa. Voi meidän vanhusta...

Missä se isäntä on...?

Pimun isäntä lähti maanantaina viikoksi Ateenan auringon alle kivikasoja katsomaan. Joten jäimme Pimun kanssa pitämään huushollia pystyssä.

Kuten aina ennenkin, kun jäämme pidemmäksi aikaa kahdestaan, alkaa Pimulla ns. mammailu (itse keksimäni termi). Tämä tarkoittaa loputonta emännän tarkkailua ja seuraamista sekä lisääntynyttä kerjäämistä (KAIKESTA, mitä suuhuni laitan, pitäisi Pimun mielestä antaa hänelle kuuluva osuus). Syli on paras paikka nukkua ja välillä voi kiepsauttaa itsensä selälleen, jotta saan rapsutella ja silitellä tätä ikävän tuskassa rypevää koiravanhusta. Kyllähän Pimu muutenkin näitä edellä mainittuja asioita harrastaa, mutta nämä tavat lisääntyvät huimasti, kun isäntää ei näy eikä kuulu takaisin kotiin.

Muistan, kun ensimmäisen kerran jäin Pimun kanssa yön yli kahdestaan kotiin. Tai oli meitä silloin vielä kolme, myös chinchillani Nuppi (haudan levossa joulukuusta 2006). Isäntä lähti Tukholmaan ja jäin puolivuotiaan ylienergisen koiran kanssa kotiin. Tämä viikonloppu sisälsi mm. karkumatkoja vessaan sekä loputonta ulkoilua, jotta olisin saanut olla hetken rauhassa. Pimu juoksi ympäri kotiamme ottaen seinistä vauhtia, roikkui jaloissani ja käsissäni, kantoi leluja, joilla piti leikkiä... Sitten aina välillä se kaatui suorilta tassuilta nukkumaan hetkiseksi ja taas mentiin... Kun isäntä palasi kotiin, itkin että "tämä on ensimmäinen ja viimeinen kerta kun ikinä jään tuon koiran kanssa yksin kotiin".

Aika kultaa muistot ja reissuja on tehty yksin ja yhdessä, koiran kanssa ja ilman. Siellä se vanha neiti nytkin odottaa, että tulen töistä kotiin ja pitää illalla minulle seuraa. Voidaan myös yhdessä ikävöidä isäntää ja odottaa häntä kotiin, rakkaat terveiset siis Ateenaan!