Häähumua muistellen

Ensi viikolla on kulunut tasan kaksi vuotta siitä, kun sanoimme Pimun isännän kanssa Tahdon. Koska hääjuhlallisuuksissa välteltiin viimeiseen saakka turhaa jäykistelyä ja pönöttämistä (missä myös onnistuttiin!), oli vierasjoukkokin meille rakkaita ja läheisiä ihmisiä, joista ketään ei oltu kutsuttu velvollisuudentunnosta tms.

"Kohta ne tulee!"

Koska päivä oli meille tärkeä ja naimisiinmeno suuri asia elämässämme, halusimme tietysti juhliimme myös Pimun. Onhan se meille hyvin rakas ja iso osa pientä perhettämme. Itse vihkimistä Pimu ei ollut todistamassa, mutta ystävien avustuksella se noudettiin kirkkoseremonian jälkeen juhlapaikalle. Ja kun saavuimme riisisateen saattelemina juhlapaikalle, juoksi Pimu meitä innolla vastaan. Taisi saada sekin osansa riiseistä ja konfeteista...

Pimu juhli muiden mukana, ruokailun ja kahvittelujen ajaksi laitoimme sen pihalle remmiin kiinni. Halusimme antaa vieraille ja itsellemme ruokarauhan, muuten märkä kuono olisi noussut pöytien reunoille odottaen makupaloja. Koska juhlapaikan sijainti antoi mainiot puitteet sille, että koirankin pystyi ottamaan juhliin mukaan, sai Pimu tarjoilujen välissä viilettää vapaana ja seurustella innokkaasti vieraidemme kanssa. Ilta päättyi kotimatkaan isännän ja emännän kanssa, unta ei kauaa tarvinnut odotella. Raskasta se on juhliminen koirallekin...

En tiedä, ihmettelikö tai kummasteliko kukaan vieraistamme sitä, että Pimu oli juhlahuminassa mukana. Meistä se tuntui luonnolliselta ja luulen, että suurin osa vieraistammekin ei pitänyt asiaa mitenkään erikoisena. Pimu on ollut usein meidän matkassa mukana erinäisissä tilaisuuksissa ja tapahtumissa, miksi siis oman isännän ja emännän häät olisivat olleet poikkeus. Ja koiran läsnäololla oli varmasti vaikutusta siihen, että juhlien tunnelma oli välitön ja leppoisa, kuten halusimmekin. Iso kiitos siis Pimulle, annoit varmasti oman panoksesi suuren päivämme onnistumiseen!


Koiria löytyi juhlissa Pimun lisäksi myös hääkakusta. Nämä eivät kerjänneet...