Täällä blogissamme on ollut taas hetken hiljaisempaa. Se johtuu lähinnä siitä, että sairastin ärhäkän ja sitkeän flunssan heti helmikuun alkupuolella tekemäni viikonloppumatkan jälkeen. Miltei pari viikkoa meni köhiessä ja räkiessä. Kuumettakin oli vajaan viikon verran. Mutta vihdoinkin olen taas terveen kirjoissa 😀
Isäntä otti vetovastuun Hilpusen ja Myttösen ulkoiluista minun maatessa sohvalla tai sängyssä. On muuten todella kummallinen olo, kun ei päiväkausiin lenkitä meidän isokorvakaksikkoa. Koirien kanssa ulkoilusta on miltei parinkymmenen vuoden aikana tullut jo niin iso osa päivittäisiä rutiineja. Ja kaipasin kovasti raitista ilmaa. Oli niiiin kivaa, kun tauti alkoi heittämään ja pääsin Hipan ja Myttöskän kanssa ulos 🐾
![]() |
Hippu päätti suorittaa joulutontulle kirurgisen toimenpiteen, jonka seurauksena tonttu ei tulevaa joulua enää näe. |
Ennen sairastumistani Hippu ehti lukukoirailemaan naapurikirjastossamme. Lukijarintamalla oli sillä kertaa hiljaisempaa mutta moikkaajia riitti. Hippu nautti kovasti, kun sai taas runsaasti rapsutuksia ja huomiota. Tällä viikolla suuntaamme Hipun kanssa kotikirjastoomme ja se on mukavaa. Edellinen kerta kun peruuntui Hilpun vatsavaivojen vuoksi. Ollaan me nyt oltu sairasta porukkaa 😁
![]() |
Fanit odottivat kirjastolla. |
![]() |
Myttö on niin kovin onnellinen isännän sylissä. |
Laitan tähän loppuun vielä kuvan meidän likoista, jotka saivat menneenä viikonloppuna pötkötellä päiväunia meidän kaksijalkaisten sängyssä. Se on harvinaista herkkua täällä kotona, mökillä kylläkin aivan tavanomaista. Mutta kotona koirat ovat meillä portin takana. Kaksi koiraa ja kaksi ei niin pienikokoista ihmistä yhdessä sängyssä on hiukan huono yhdistelmä rauhallisten yöunien saavuttamiseksi 😃
Toivottavasti Teillä kaikilla kulkee hyvin ja olette pysyneet terveinä. Kivoja ja mukavia helmikuun loppumetrejä ja kuulumisiin maaliskuun puolella!