torstai 30. joulukuuta 2010

Hyvästit vanhalle, tervetuloa uusi!



 Blogin lukijoille
Iloista ja räiskyvää vuodenvaihdetta sekä
Kaikkea hyvää tulevalle vuodelle 2011!

toivottaa
Pimu ja Typy omistajineen


Edessä on uusi vuosi, uudet kujeet ja uudet bloggaukset. Tervetuloa seuraamme myös ensi vuonna! Kiitos vuoden aikana saamastani palautteesta, lähettämänne terveiset tytöille on toimitettu perille. Ja on mukava tietää, että Pimun blogilla on teitä lukijoita aika mainio määrä!

tiistai 28. joulukuuta 2010

Menneitä muistellen, uutta odottaen

Vietimme rauhallisen, leppoisan ja herkullisen joulun. Me kaikki olimme tainneet olla kilttejä, sillä kuusen alle oli löytänyt Typyn lisäksi tiensä myös jouluiset paketit. Aattoiltana meinasi joulurauhamme hiukan rikkoutua, sillä Typsykkä oli kovin mustasukkainen näistä lahjakääröistä. Ja kun vielä useammasta paljastui herkkupaloja koirimuksille, päätti Typy omia itselleen kaikki paketit. Se rökitti Pimun, kun vanhus halusi myös osallistua avaamisoperaatioon. Isäntä päätti puuttua peliin ja antoi Typylle kurinpalautusta. Vaikka periaatteemme on, että koirat saavat keskenään selvittää omat kahinansa, oli tämä aattoillan hyökkäys sen verran epätasapuolinen, että pikkuriiviölle piti näyttää sen paikka. Pimu-parka kun edelleenkin antaa Typylle liiaksi periksi eikä kaikissa tilanteissa uskalla pitää puoliaan. Mutta kaiken kaikkiaan meillä oli  oikein mukava joulun aika!

Uusi vuosi 2011 häämöttää jo nurkan takana. Ja mitä kaikkea tähän kuluvaan vuoteen mahtuikaan: Pimun äiti Dino sekä vanha ystävä Hertta siirtyivät vihreämmille niityille. Lisäksi itse hautasimme linnunpoikasia ja hiiriä. Alkuvuoden kovat pakkaset asettivat haasteita ulkoilulle, etenkin Typylle sen ollessa vielä ihan pieni beagle. Typy oli ensikertalainen monessa asiassa ja useat tapahtumat olivat uutta sille; Kangasniemen, Savonrannan ja Haukivuoren mökkireissut, Rajasaaressa käynnit, veneilyretket, Kotkan juhannus, uiminen, muikkujen ja grillimakkaran syönti, rupisammakon kohtaaminen ym. Onneksi pikkuneiti lopetti syksyyn mennessä ruokavarkaan "uran" ja meillä voi jo rauhassa kutsua vieraita kyläilemään illallisen ääreen.

Pimulle vuosi tarjosi perinteisen kesäretken yhdessä isännän kanssa. Sairauksilta ja leikkausoperaatioilta vältyttiin (onneksi!) lukuunottamatta muutamia vatsatauteja. Vuosi on varmasti ollut Pimulle raskaskin, sillä Typyn tulo meidän perheeseen oli vanhalle neidille todella iso muutos. Myös hellekesä vaati Pimulta tavallista enemmän voimia ja välillä se olikin uuvuksissa valtavan kuumuuden vuoksi. Pelastukseksi koitui mökkireissut Puulan rannalle sekä märät pyyhkeet. Ikäneitomme poseerasi syksyllä valokuvaajalle ja vietti perinteiset synttärikemut. Joten mukavia muistoja jäi tästä vuodesta myös Pimulille!

Suuntaamme siis katseemme ja kuonomme tulevaan. Jäämme uteliaina odottamaan mitä vuosi 2011 tuo meille tullessaan. Sen voi ainakin jo todeta, että beaglekaksikkomme kanssa ensi vuodestakaan ei tule tylsä!

torstai 23. joulukuuta 2010

Hyvän Joulun toivotus!

Jouluyötä tähdet valaisee, joulurauha täyttää sydämen.

Lämmintä ja rauhaisaa Joulua blogin lukijoille!

toivottaa Pimu ja Typy sekä omistajat

tiistai 21. joulukuuta 2010

Armas joulu jo kutsuu meitä

Joulu on jo ovella. Me omistajat pakerramme vielä tänään töissä, sitten on loman aika. Uskon, että koirimukset ilahtuvat, kun olemme kotona niiden seurana ja ulkoiluunkin pistetään enemmän aikaa. Tavallisena arkipäivänä tyttöjen kanssa tehdään pitkä päivälenkki aamu- ja iltalenkkien ollessa hieman lyhyempiä. Lomalla taas pidentyy myös aamu- ja iltalenkit, saatetaanpa päivässä käydä neljäkin kertaa ulkoilemassa. Toivottavasti ennustetut kovat pakkaset eivät kaada suunnitelmiamme...

Vietämme tänä vuonna joulun kotona ja seuraksemme saapuu ainakin äitini. Anopille ja appiukolle toivotamme iloista joulua sinne kaukomaille, nähdään joulun jälkeen! Ja mikäli ne luvatut paukkupakkaset saapuvat, saamme iloksemme kenties jouluseuraa myös siskostani ja hänen miehestään. Pimu lähtee aatonaattona perinteiselle kuusenhakureissulle yhdessä isännän kanssa ja me jäämme Typyn kanssa kotiin keittelemään riisipuuroa ja paistamaan kinkkua. Lahjojakin on ostettu mutta maltillisin mielin. Pimun ja Typyn paketit koostuvat pääosin herkuista.

Enää siis kolme yötä jouluun... jaksetaan vielä hetki odottaa! Ja pidetään tänäkin vuonna peukut pystyssä, että meidän kuusi pysyy pystyssä.

lauantai 18. joulukuuta 2010

Mitä tapahtuikaan vuosi sitten...

Tänään on kulunut tasan vuosi siitä, kun kotiimme saapui uusi perheenjäsen. Tämä nelijalkainen pikkuinen valloitti oitis meidän omistajien sydämet. Ja monen muunkin. Pimulle pennun tulo oli järkytys ja se tuumaili viikon verran, mikä kaveri tämä ylienerginen luppakorva oikein on. Stressi iski päälle ja vanhus ei tiennyt miten uuteen tulokkaaseen pitäisi suhtautua. Mutta kun vuosi vaihtui, oli yhteisen sävelen alkutahdit jo soitettu. Tästä todisteena loppiaisen tienoilla otettu oheinen kuva.

Paljon on tähän vuoteen mahtunut. Kaikkea uutta ja ihmeellistä, etenkin Typylle. Me omistajat emme ihan tarkalleen muistaneet, mitä kaikkea koiranpennun tulo tuokaan mukanaan. Jos emme koskaan ole olleet siivousfriikkejä, ei sitä koiranpennun omistaessa voi totta totisesti olla. Mattoja en ole eläissäni pessyt niin usein kuin menneenä vuotena. Nyt Typyllä on jonkin sortin uhma-ikä ja sen vuoksi mm. kirjahyllyt pysyvät edelleen pahveilla peitettynä. Jouluvalotkin nostetaan pois pöydiltä koirien jäädessä keskenään kotiin. Mutta olen edelleen vahvasti sitä mieltä, että päivääkään (enkä etenkään koiraakaan) vaihtaisi pois.

Kohta koittaa joulu, Typylle toinen sellainen ja Pimulle jo 13:sta vaikka ensimmäisen niistä se viettikin vielä Dino-emon hoivissa. On aika rauhoittua nauttimaan yhdessäolosta koko perheen voimin, sillä syksymme on ollut melko kiireinen. Aion siis käpertyä sohvalle miehen kainaloon ja omaan kainalooni otan meidän beagletytöt. Mahdolliset mattopyykit hoidan vasta ensi vuonna...

maanantai 13. joulukuuta 2010

Ruumis (ei heikkohermoisille!)

Viikonloppuna törmäsimme taas yhteen kuolleeseen metsän asukkiin. Eihän se tietysti mikään erityinen ihme ole, että metsissä on elukoiden raatoja. Mutta aina on mielenkiintoista seurata beagletyttöjen reaktioita, kun eteen osuu ruumis!

Tällä kertaa hengestään oli päässyt rusakko ja sen jäätynyt kroppa makasi miltei kotitalomme pihalla. Typy otti täydet kierrokset, kun sen nenä haistoi pupun hajun (vaikkakin kuolleen). Vauhti oli aivan mahdoton, kun se juoksi pitkin metsän laitaa ja talon pihaa. Aivan valtaisat kicksit Tyyperi vemmelsäärestä sai. Pimu otti rauhallisemmin eikä intoutunut vallattomasti riekkumaan vaikka toki senkin kuono mielenkiinnolla haisteli jänön jämiä.  Mutta Pimu taisi tuumata, että onhan näitä nähty eikä siis vaivautunut esittämään sen suurempia riemunpyrähdyksiä. 

Jotta rusakolle suotiin edes jonkinlainen hautarauha, otti isäntä sitä jaloista kiinni ja kantoi pihamaalta syrjemmälle metsään. Siellä se nyt makaa odottaen, että kettu tai varis syö sen juhla-ateriana. Ja kyllä tästä raadosta iloa riittää vielä meidän koirillekin. Ne kun muistavat vuosienkin päästä, missä hyviä raatohajuja oli. Joten niin kauan kuin kalman haju leijailee niiden nenään, remmit kiristyy joka lenkillä vetäen kohti jänön viimeistä leposijaa.

torstai 9. joulukuuta 2010

Ikävä on

Aamulenkillä tuli mieleen mökki. Ja Kangasniemi. Voi kun on jo ikävä sinne! Olen "palannut lapsuuteeni", sillä lapsena mökillä vietetyt kesät olivat hauskaa aikaa. Ja arvostan mökkiämme ja siellä vietettyä aikaa huimasti enemmän nyt taas aikuisena kuin teini-iän myrskyissä. Tuolloin oli parempaakin tekemistä kuin mennä korpeen kuuntelemaan vanhempien jorinoita. Kesät syötiin aina muikkuja, marjojakin olisi pitänyt kerätä... Nyt maistuu muikut (vaikka en edelleenkään niitä montaa kertaa viikossa kykene syömään) mutta marjoja en juurikaan poimi. Olen keskittynyt sieniin.

Uskon, että Pimu ja Typy nauttivat taas täysin rinnoin, kun mökkikausi päästään keväällä avaamaan. Typyä katsoessani mietin jo mitä kaikkea pikkumonster keksiikään. Pimu nautiskelee taas kuistilla auringonpaisteesta ja nuuhkii grillissä paistuvia makkaroita... On kiva muistella mennyttä superlämmintä kesää näillä pakkasilla. Veneretkeä saareen, sukulaisten piipahtamisia kahvikupin ääreen, loputonta uimista (etenkin Typy) ja saunomista, ostosreissuja paikalliseen lihamyymälään (herkullisia pihvejä!), puunkaatoa, rupisammakon kohtaamisia jne.  Näillä eväin jaksamme koko meidän poppoo odottaa kevättä, pääsiäiseen on reilut neljä kuukautta. Jospa jo silloin...!

tiistai 7. joulukuuta 2010

Maljapuheita, rapsutuksia ja lisää lunta

Alkuun suuret kiitokset lauantain juhlaväelle! Pimun synttärikemut olivat jälleen kerran hauska ja iloinen illanvietto, josta kertonee viimeisen vieraan poistuminen kotiin aamuviideltä... Kiitos myös kaikista onnentoivotuksista, joita tuli mm. Facebookin kautta. Olen välittänyt päivänsankarille kaikkien terveiset.

Illan aikana nostimme maljoja pikkujoululle, Suomen itsenäisyydelle sekä tietysti itse juhlakalulle. Päivänsankaria muistettiin monin lahjoin, joista osa kyllä päätyi Typyn suuhun. Se kun osaa pitää puolensa ja vanhuksemme ystävällisesti luovutti osan herkuista pikkuneidille nautittavaksi. Ison luun, jonka vanha neiti sai, Typy röyhkeästi varasti. Mutta luusta riitti seuraavana päivänä kaluttavaa myös Pimulle. Synttärikakussa paloi 12 kynttilää, jotka minä puhalsin Pimun puolesta. Se kun keskittyi ärisemään Typylle, joka notkui liian lähellä kakkulautasta. Eikä Pimusta olisi tainnut muutenkaan olla kynttilöiden puhaltajaksi vaikka nokkela koira onkin! Molemmat luppakorvat saivat palan kakkua, sehän kuului asiaan ja rapsutuksia sekä silityksiä sateli. Luulenpa siis, että hyvät oli kekkerit myös Pimun ja Typyn mielestä.

Lunta satoi viikonlopun aikana valtavasti lisää ja nyt pitää Pimunkin laittaa neliveto päälle, jotta pääsee hangessa eteenpäin. Ajattelinkin, että otan joku päivä pulkan mukaan lenkille. Niin kovasti molemmat koirat vetävät hihnassa, että jospa ne jaksaisivat vetää emäntää perässään. Isäntä kyllä arveli ettei koirilla sellaisia voimia ole, että minut saisivat liikkeelle. Kuulemma sukset jalassa saattaisi onnistua. Jaa...  No, ainakin alamäessä luistaa ja siihen ei tarvitse koirienkaan vetoapua. Siispä tänään kellarin kautta pulkka kainalossa ulos!

perjantai 3. joulukuuta 2010

12 vuotta täynnä!

On juhlan aika!


Tänään synttäripäiväänsä viettävälle Pimulle suuren suuret ja makkaranmakuiset onnentoivotukset!

Rakasta ikäneitoa juhlitaan huomenna pikkujouluisissa tunnelmissa. Nostamme maljoja juhlakalulle ja kakkuun on varattu 12 kynttilää.

Lahjaksi ikäneitomme saa meiltä omistajilta (sekä tietysti Typyltä) uuden viltin ja tyynyn sekä herkkuja. Juhlapäivän kunniaksi ruokalistalla on perinteinen lenkkimakkara, jonka Pimu saa jokaisena synttäripäivänä. Ja huomenna tarjoillaan toki myös sitä kakkua!