Tällaisilla kovilla talvipakkasilla lumimääränkin ollessa valtava, on tärkeää huolehtia myös metsän asukeista. Pikkulintujen ruokinta auttaa niitä lintuparkoja selviämään, jotka eivät syystä tai toisesta muuta talveksi aurinkoisempiin maisemiin.
Lenkillä kuljemme koirien kanssa pääsääntöisesti samaa vakioreittiä, josta valtaosa menee läpi metsän. Ja rikomme järjestyssääntöjä pitämällä isokorvia osan lenkkiä vapaana, sillä vastaan- ja perässätulijoita ei juuri ole. Mutta kuluvana talvena olen huomannut, että on huono yhtälö tämä irtipitäminen ja lintujen ruokinta. Joku innokas lintujen ystävä kun on keksinyt eksyä reitillemme ja nakkelee puunjuurille ja kantojen päälle leivänpalasia, hedelmiä(!), pähkinöitä ja siemeniä. Linnuille eväitä siis. Ja kun tiedetään beaglein ahneus (syötäväksi kelpaa miltei kaikki), ei siinä säästy lintujenkaan ruuat, kun beagle osuu kohdalle.
Eilen odottelin iltapäivälenkillä kaksikkoa puolisen tuntia, jotta kaverukset saivat aterioitua loppuun. Komennukset ja käskyt kaikuivat kuuroille korville, mikä ei ole suurikaan yllätys. Kahlasin umpihangessa ja yritin hätistää koiria pois leipäpalojen kimpusta, jolloin ne juoksivat minua iloisesti karkuun limpunpalat suussa. Ihailen tätä lintujen ruokkijaa, sillä hänellä täytyy olla reisiin ulottuvat saappaat ja hyvä kunto, jotta jaksaa toimittaa ruuat keskelle umpihankea, johon polulta on matkaa 20-30 metriä.
Minulla on huonompi kunto kuin Pimulla ja Typyllä. Ja mikään ei ole niin ärsyttävää kuin karkuun juoksevat koirat. Joten vaihtoehtoja on kaksi; annan koirimusten jatkossakin syödä linnuille tarkoitetut ranskanleivät. Tai pidän ne koko lenkin ajan kiinni remmissä ja toivon, että kesä tulee pian! Sitten loppuu lintujen ruokinta.
Alkujaan toukokuussa 2009 Pimu-nimiselle beaglelle, joka oli kooltaan pieni mutta luonteeltaan Suuri, omistettu blogi. Sivurooliin astui loppuvuodesta 2009 Typy-beagle, joka otti pääroolin tammikuussa 2014. Sivurooli miehitettiin uudelleen toukokuussa 2015 Hipulla, beagle sekin. Lokakuusta 2018 lähtien blogi on jatkanut kulkuaan Hipun johdolla. Sivuroolissa on elokuusta 2019 alkaen tassutellut Myttö. Tervetuloa mukaan lukemaan Hipun ja Mytön elämästä sekä seikkailuista!
keskiviikko 23. helmikuuta 2011
perjantai 18. helmikuuta 2011
Uusi etäjäsen laumaamme
Adoptiotyttöni Sogo Sogo elelee nyt vapaudessa. Toivon, että tytöllä on kaikki hyvin ja niin ainakin avustusjärjestöltä saamissani viesteissä ja kirjeissä on kerrottu. Nyt Sogoa ei enää täysipainoisesti seurata vaan sen on opittava pärjäämään luonnossa omin keinoin ja voimin.
Koska Sogon adoptiovanhemmuuteni on päättynyt, jatkan näiden ihanien ihmisapinoiden pelastamista sukupuuttoon kuolemiselta adoptoimalla Sen-pojan. Se asustelee samassa kuntoutuskeskuksessa, missä Sogokin asui ja on pelastettu sinne syyskuussa 2006. Odotan innolla, että saan lähiviikkoina lisätietoja Senin menneisyydestä ja siitä, miten pojan asiat tällä hetkellä ovat.
Koska Sogon adoptiovanhemmuuteni on päättynyt, jatkan näiden ihanien ihmisapinoiden pelastamista sukupuuttoon kuolemiselta adoptoimalla Sen-pojan. Se asustelee samassa kuntoutuskeskuksessa, missä Sogokin asui ja on pelastettu sinne syyskuussa 2006. Odotan innolla, että saan lähiviikkoina lisätietoja Senin menneisyydestä ja siitä, miten pojan asiat tällä hetkellä ovat.
torstai 17. helmikuuta 2011
Seurapiirirakko
"Antakaa mun nukkua!" |
Tiistai-aamuna vanhuksemme oli jostain syystä erityisen väsynyt. Perinteisten herätysrituaalien jälkeen sain koiran ylös pedistään ja isäntä iski tytölle nutun niskaan. Kun itse puin ulkovaatteet päälleni, huomasin Pimun hävinneen eteisestä. Ja minne oli mahtanut neitokainen kadota? Takaisin petiinsä jatkamaan kesken jääneitä unia! Siinä se makasi takki ja remmi päällä, haukotteli suu ammollaan ja käpertyi kääröksi. Uni sai siis tulla. Kehtasivatkin tulla herättämään...
Sanoin Pimulle heippa, nähdään iltapäivällä! Kerroin sille myös, miten kätevää onkaan, että vanhus on siinä pedissä odottamassa remmi ja takki päällä. Pääsemme ripeästi ulkoilemaan työpäivän päätteeksi, kun toinen koirimuksista on jo valmiina sotisovassaan. Riittää, kun laitan vain itseni ja Typyn "säänkestäväksi".
Aamulenkille oli lähdettävä siis vain pikkuveijarin kanssa. Tartuin Typyä remmistä, avasin oven ja napsautin valot päälle rappukäytävään. Isäntä tajusi, ettei Pimua saa liikkeelle ilman apuvoimia ja komensi napakasti vanhusta nousemaan ylös, ulos ja lenkille. Ja sieltä hän saapui! Laahustaen väsynyt ilme naamallaan, joka alkoi kuitenkin kirkastua, kun pääsimme pihalle. Taisi Pimu itsekin tajuta, että tulee liian pitkä odotusaika iltapäivään asti. Liian pitkä jopa seurapiirirakkoiselle.
maanantai 14. helmikuuta 2011
Ystävänpäivänä
Ystävyys on paras suoja elämän myrskyissä.
- Raija Maula -
Lämpimät ystävänpäiväterveiset
blogin lukijoille!
toivottaa
Pimu & Typy
Kuvassa kaverukset ovat lähdössä ystävänpäivän aamulenkille paukkupakkaseen.
Lämpömittarimme näytti -21 astetta,
mikä on jo aika kova luku täällä pääkaupunkiseudulla!
tiistai 8. helmikuuta 2011
Beaglekaupunki
Näkymää Pestin puolelle Budan linnavuorelta. |
Ja se beaglein määrä! Kaupunkia voisi kutsua todelliseksi beaglekaupungiksi, sillä näimme reissun aikana lukuisia luppakorvia. Kaupungissa riitti koiria ylipäätään paljon ja niistä valtaosa sai tepsutella vapaana pitkin katuja omistajan tullessa perässä, remmi kädessä. Kuitenkin kaikki beaglet, joihin törmäsimme, olivat kiinni remmin päässä... Tätä ei tarvinne varmasti ihmetellä, ajatella jos Typynkin päästäisi irti keskellä Helsingin keskustaa. Huh...
Pimu ja Typy olivat pärjänneet hoitapaikoissaan vallan mainiosti. Pimulla oli kaiketi ollut hiukan ikävä Typyä, niin onnellisen näköisenä se haisteli pikkuneitiä haettuani sen kotiin Keravalta. Molemmat isokorvat olivat tehneet pitkiä lenkkejä ja yöt olikin kuulemma nukuttu varsin sikeästi. Typy taisi olla vieraskorea, sillä mitään tihutöitä sen päähän ei ollut pälkähtänyt ja ylikierrospissejäkään ei oltu lirauteltu kuin kerran. Olemme siis hyvillä mielin siitä, että hoitoreissut sujuivat kaikilta osin moitteettomasti. Lasten lelut säilyivät ehjinä, Pimu tyytyi nukkumaan olohuoneessa ja emännän ikävöinti ei mennyt överiksi.
Toki tuliaisiakin tuotiin koirimuksille, mukaan tarttui unkarilaista makkaraa ja Pedigreen koiranherkkuja, joita löytyy täältä Suomestakin. Paikallisia koirankeksejä tms. kun ei kauppojen hyllyillä ollut. Koska Pimu odotti meitä paluuiltana kotona, annoin sille yhden makkaran maistettavaksi. Hämmästelin, kun makkara ei maistunut Pimulle ja vanhus vain näykki sitä. Mutta eipä se ihme ollut, ettei makkara tehnyt kauppaansa. Se oli muovikuoressa! Joten nakkimakkarat piti kuoria tytöille, jotta ne voitiin syödä. Ja kun kuoret olivat pois, makkara maistui sekä Pimulle että Typylle paremmin kuin hyvin.
keskiviikko 2. helmikuuta 2011
Multasormet (-tassut)
Isäntä pääsi maanantai-iltapäivänä siivoilemaan beagleneitien aikaansaannoksia. Oliko asialla ollut yksin Typy vai Pimu vai molemmat kimpassa, sitä emme tiedä. Mutta viimeinenkin viherkasvi oli tuhottu ja jatkossa aionkin ostaa tilalle tekokukkasia. Lisäksi jo toinen dvd-soittimen kaiutin oli saanut kyytiä (kuvassa etualalla), niitä on sentään vielä kolme jäljellä. Miten me ihmiset olemme sellaisia pahkapäitä, että emme vieläkään ole oppineet siirtämään kaikkea syötäväksi ja tuhottavaksi kelpaavaa piiloon kaappeihin ja komeroihin...
Kohta on aika pakata kapsäkit ja me kaksijalkaiset suuntaamme minilomalle Tonavan rannalle. Pimu nauttii tämän aikaa olostaan Haagan rusakoita ihmetellen ja Typy pistää leikit pystyyn Keravalla. Myönnän, että minulla tulee ikävä meidän luppakorvia mutta uskon, että tytöt nauttivat kovasti olostaan hoitapaikoissaan. Joten täältä tullaan Budapest!
Kohta on aika pakata kapsäkit ja me kaksijalkaiset suuntaamme minilomalle Tonavan rannalle. Pimu nauttii tämän aikaa olostaan Haagan rusakoita ihmetellen ja Typy pistää leikit pystyyn Keravalla. Myönnän, että minulla tulee ikävä meidän luppakorvia mutta uskon, että tytöt nauttivat kovasti olostaan hoitapaikoissaan. Joten täältä tullaan Budapest!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)