Seurapiirirakko

"Antakaa mun nukkua!"

Pimu on tunnetusti aamu-uninen. Sen saa käydä herättämässä aamulenkille ja usein neitiä joutuu pukkaamaan takamukseen, jotta se nousee pedistään ja lähtee liikkeelle. Valjaat (ja näillä kovilla pakkasilla myös takki) puetaan horroksessa olevan isokorvan päälle. Silmät ovat aivan puolitangossa ja välillä näyttää jopa siltä, että Pimu nukkuu pystyyn. Tällainen tämä meidän vanhus on ollut jo vuosia. Pentuna se oli innolla lähdössä aamulenkille jo klo 5, myös vapaapäivinä... Ikää kertyessä enemmän, on Pimuli kehittänyt itselleen sellaisen seurapiirirakon, että ainakaan pissihädän takia sillä ei ole kiire aamuisin ulos. Aamukeksin se toki edelleen hakee, kun nousen ylös.

Tiistai-aamuna vanhuksemme oli jostain syystä erityisen väsynyt. Perinteisten herätysrituaalien jälkeen sain koiran ylös pedistään ja isäntä iski tytölle nutun niskaan. Kun itse puin ulkovaatteet päälleni, huomasin Pimun hävinneen eteisestä. Ja minne oli mahtanut neitokainen kadota? Takaisin petiinsä jatkamaan kesken jääneitä unia! Siinä se makasi takki ja remmi päällä, haukotteli suu ammollaan ja käpertyi kääröksi. Uni sai siis tulla. Kehtasivatkin tulla herättämään...

Sanoin Pimulle heippa, nähdään iltapäivällä! Kerroin sille myös, miten kätevää onkaan, että vanhus on siinä pedissä odottamassa remmi ja takki päällä. Pääsemme ripeästi ulkoilemaan työpäivän päätteeksi, kun toinen koirimuksista on jo valmiina sotisovassaan. Riittää, kun laitan vain itseni ja Typyn "säänkestäväksi". 

Aamulenkille oli lähdettävä siis vain pikkuveijarin kanssa. Tartuin Typyä remmistä, avasin oven ja napsautin valot päälle rappukäytävään. Isäntä tajusi, ettei Pimua saa liikkeelle ilman apuvoimia ja komensi napakasti vanhusta nousemaan ylös, ulos ja lenkille. Ja sieltä hän saapui! Laahustaen väsynyt ilme naamallaan, joka alkoi kuitenkin kirkastua, kun pääsimme pihalle. Taisi Pimu itsekin tajuta, että tulee liian pitkä odotusaika iltapäivään asti. Liian pitkä jopa seurapiirirakkoiselle.