torstai 31. tammikuuta 2019

Hipun haastattelu

Olemme Hipsulin kanssa saaneet paljon mukavaa palautetta reilu viikko sitten ilmestyneestä lehtijutusta. Onneksi lehden paperiversiossa oli vain edustava kuva Hipusta sekä kannessa että itse artikkelissa. Nettiversioon oli päässyt myös ei niin edustava emäntä. Mutta rohkenen kuitenkin linkata jutun myös tänne blogiin, se kun tuolla sosiaalisessa mediassa joka tapauksessa jo on. Käykääpä siis lukemassa lukukoira Hipun haastattelu täältä.


Lunta on satanut ihan mahdottomasti. Kinoksia riittää ja Hilpuri on välillä suoranaisessa pulassa. Se kun loikkii hyvien hajujen perässä umpihankeen ja sieltä poispääsy teettääkin isomman homman. Ei ole meidän Hippu sellainen pitkäsääri kuin Typy oli. Mutta Hippu nauttii suunnattomasti lumesta ja ottaa siitä kaiken ilon irti. Kuten pitääkin. Edelleen jaksan ihmetellä koirien valtavan hyvää hajuaistia. Hippu haistaa hajut puolen metrin hangen alta. Uskomatonta.

Isännän työkiireet ovat helpottaneet ja arki soljuu tasaiseen tahtiin. Tammikuu hyvästellään ihan pian. Edessä on helmikuu. Silloin taas lukukoiraillaan ja isäntä pitää hiukan lomaa. Pari kyläreissuakin on näköpiirissä. Kevättä kohti mennään ja jännittävin mielin odotellaan, miten se etenee. Toukokuussa pääsemme varmasti Puulalle mutta joko jo vapuksi, se jää nähtäväksi. 

torstai 24. tammikuuta 2019

Paikallislehden kansikuvakuono

Puiden oksat notkuvat lumesta ja mittarissa näyttää olevan 11 miinusastetta. Joten oikein kunnon talvi on myös täällä etelässä. Alkuviikosta pakkanen paukkui sen verran kovasti, että Hipulle piti pukea palttoon päälle, kun lähdettiin ulos. Hilpun mielestä takki on häiriötekijä. Se haittaa lumessa mylläämistä. Lenkin alkupuoli meneekin erilaisten kuvioiden suorittamiseen, jotta nutun saisi pois päältä. Lenkin puolivälissä Hippuli tyytyy kohtaloonsa ja luovuttaa. Loppumatka kuljetaankin sulassa sovussa takin kanssa.

Koirapuistossa on hurjasti lunta. 

Tällä viikolla aloitimme kevään lukukoirakauden kotikirjastossa. Lukijoita oli tällä kertaa vähemmän mutta rapsuttelijoita sitäkin enemmän. Yleensä olemme pitämässä vastaanottoamme kirjaston satuhuoneessa. Sen ollessa tällä kertaa varattuna, olimme Hilpun kanssa lastenosaston robotiikkahuoneessa. Sielläpä Hipsulla riitti ihmeteltävää ja tutkittavaa. Kuitenkin se keskittyi hienosti kuuntelemaan, kun lukija saapui paikalle.

Viime viikolla minulle soitti paikallislehden toimittaja. Hän halusi tehdä jutun Hipusta ja sen lukukoiran työstä. Koska juttua oltiin tekemässä nimenomaan Hipun näkökulmasta, näytin artikkelille vihreää valoa. En itse välitä sen suuremmin paistatella lehtien palstoilla. Torstaina suuntasimme naapurikirjastoon haastateltaviksi ja kuvattaviksi. Lehti on nyt ilmestynyt ja Hippu komeilee sen kannessa! Lehtijuttu on hauskasti ja kivasti kirjoitettu. Ja mikä hienointa, myös Typy on mainittu jutussa pariinkin kertaan. Sen ura lukukoirana ansaitsee kyllä maininnan jos toisenkin.

torstai 17. tammikuuta 2019

Upeat huivinkantajat

Hipusta näytti olleen mukava palata taas töihin. Niin uteliaasti se haisteli kirjahyllyjä, tutustui roskakoreihin ja nautti saamastaan huomiosta. Kevään lukukoirakausi käynnistettiin naapurikirjastossa, jossa oli mukavasti rapsuttelijoita. Lukijoitakin oli muutamia ja Hippuli kuunteli rauhallisen keskittyneesti. Se alkaa saada tämän työn juonesta kiinni!


Naapurikirjasto satsaa todella hienosti Hipun (ja aikoinaan Typyn) markkinointiin. Meidät otetaan lämmöllä ja ilolla vastaan. Tämä sama pätee myös kotikirjastoomme. Tällainen vastaanotto saa minut tuntemaan, että tätä hommaa ihan aidosti kirjastoissa, joissa käymme, arvostetaan.

Tässä kuussa, 14. päivä, tuli täyteen viisi vuotta siitä, kun aloitin lukukoiraharrastuksen Typyn kanssa. Noihin vuosiin on mahtunut paljon lukijoita, kohtaamisia, halauksia, bussimatkoja, herkkupaloja ja hyvää mieltä. Sekä suunnatonta ylpeyttä meidän ihanista lukukoirabiigleistä, Typystä ja Hipusta. Vaikka minulla oli Typyyn kova luotto, kun tähän harrastukseen viisi vuotta sitten läksin, en olisi voinut unelmoidakaan, miten upeasti meidän isokorvat ovat lukukoiran huiviansa kantaneet.

torstai 10. tammikuuta 2019

Arkikepposia

Pari päivää tuprutteli lunta siihen malliin, että nyt pääsee jo hiihtämään. Isäntä jutteli kaivavansa sukset esiin. Minä en hiihdä mutta niiden, jotka siitä lajista tykkäävät, kannattaa suunnata laduille. Nämä kelit ovat niin keikkuvaiset, että yks´kaks saattaa tulla vettä ja olla plussa-asteita. Hippuli riemuitsee puhtaasta hangesta. Joka lenkillä se heittää itsensä selälleen useita kymmeniä kertoja ja myllää lumessa.

Aina pidempien lomien jälkeen on mietityttänyt, miten isokorvat sopeutuvat taas normaalirytmiin. Hienosti se on yleensä sujunut. Kyllähän sitä jotakin kolttosia on keksitty, aikoinaan Pimun ja Typyn suunnalta. Ja tietysti myös Hipun, joka on vielä nuori ja pikkuisen kuriton.

Eilen Hippu oli keksinyt kaivella eteisen lipastosta useamman parin hanskojani sekä muutaman pipon ja kaulaliinan. Onneksi ne olivat säilyneet ehjinä. Kun Hippu tuli meille, käänsimme lipaston laatikot kohti seinää. Joulun alla lipasto käännettiin taas oikein päin, kolmen vuoden jälkeen. Vaikkei mitään isoa vahinkoa syntynytkään, käännämme lipaston takaisin väärinpäin. Hilpua kun edelleen kiinnostaa kovasti laatikoiden sisältö. Keittiön alakaappien vetolaatikoissa meillä on lapsilukot. Ne laitettiin, kun Hippu tyhjensi pakastepussit, lautasliinat ja leivinpaperit pitkin huushollia. Isäntä aprikoi loppaisena, jokohan lapsilukot voisi poistaa. Ei taida voida.

Ensi viikolla aloitamme tämän vuoden lukukoirailut. Hilpunkin loma alkaa olla siis ohi. Toukokuulle saakka kuljemme kirjastoissa ja toivottavasti kohtaamme paljon lukijoita. Itsekin olen pienen tauon jälkeen innostunut lukemaan. Lukeminen on rakas harrastukseni mutta joskus siihen saattaa tulla parinkin kuukauden laiskempi tauko. Nyt tartun taas innolla kirjaan. Kuka tietää vaikka itsekin alkaisin täällä kotosalla lukemaan Hipulle.

perjantai 4. tammikuuta 2019

Uuden edessä vanhaa tippaakaan ikävöimättä

Olemme ottaneet vuoden 2019 ensiaskeleet. Vuosi vaihtui iloisissa tunnelmissa. Pystyin muistelemaan Typyä ilman kyyneltulvaa. Nostimme juhlamaljoja ja söimme hyvin. Anoppini oli leiponut herkullisen täytekakun jälkiruuaksi. Hippuli sai juhlan kunniaksi nakkeja ja kuivatun vasikannenän. Nyt olemme palanneet arkeen. Läksin eilen töihin ja isännällä on tänään viimeinen lomapäivä. Riisumme tänään kuusen ja pakkaan joulukoristeet odottamaan tulevaa joulua. Valoja saa jäädä. Valaiskoon ne meidän huushollia tämän pimeän ajan kevään tuloon asti.

Rapsutelkaa vaan, kiitos.
Joko kohta saa niitä tuliaisherkkuja?

Myrsky pyyhkäisi kaiketi koko Suomen yli ja jätti jälkensä myös tänne etelään. Lunta pyrytti ja tuuli meinasi tempaista meidän pienen Hippulin mukanaan. Tai siltä ainakin näytti. Kangasniemi oli kärsinyt pahoin mm. sähkökatkojen muodossa. Toivottavasti mökkivanhus on pitänyt pintansa myräkän keskellä. Elättelemme toiveita, että pääsisimme sinne vapun tienoilla. 

Minulla ei ole tippaakaan ikävä mennyttä vuotta. Vaikka meille tapahtui paljon mukavia juttuja, päällimmäiseksi jää kuitenkin mieleen Typyn kuolema. Se varjosti koko loppuvuotta ja varjostaa meidän elämää edelleen. Rehellisesti sanoen Typyn kuolema on tähänastisen elämäni kamalin paikka. Pimun lähtöön oltiin ryhdytty varautumaan. Surutyötä tehtiin jo etukäteen. Pimu eli vanhaksi ja syksyn mittaan siitä alkoi näkemään, että sen aika alkaa tulla vastaan. Typsykän kuolema tuli valtavana yllätyksenä, josta seurasi valtava järkytys.

Hippu totesi, että joulu on ohi ja
silppusi joulutyynynsä säpäleiksi.

Mutta lopetan tämän vuoden ensimmäisen kirjoitelman kuitenkin niihin iloisiin asioihin. Mieleen tulee hellekesä. Mökkeilyt Puulalla, Haukivuorella ja vuokramökillä Enonkoskella. Jälkijuhannus Kotkassa. Kangasniemelle saatiin vieraaksemme isännän vanhemmat ja Keravan poppoo. Kesälomani lopettelin viettämällä siellä ratkiriemuisan tyttöjen viikonlopun yhdessä isokorvien ja hyvien ystävieni kanssa. Isäntä nautti sillä välin laatuaikaa kavereidensa kanssa Saimaalla. Lukukoirailuja ja Hipun ensiaskeleet lukukoiran hommissa. Synttärijuhlia, metsälenkkejä, lumessa mylläämistä ja kuikkien katselua mökkilaiturilla. Kyläreissuja Keravalle ja Haagaan, myöhemmin Jokelaan. Syysloma Kangasniemellä. Rauhallisen ihana kotijoulu. 

Runsaasti siis muistoja vuodesta 2018. Toivon, että kuluva vuosi olisi yhtä antoisa ja syyskuun kaltaista menetystä emme joutuisi kokemaan. Toivon, että pysymme terveinä. Kaikille meidän ystäville sekä tärkeille sukulaisillemme toivomme parasta mahdollista vuotta. Toivon, että työasiani järjestyy ja jos siinä käy huonosti, löydän uuden suunnan. Miten nämä toiveet tulevat toteutumaan, siitä kerron vuoden mittaan. Pysyttehän matkassamme mukana!