Kyllä mökillä on mukavaa!

Aika usein ihmiset valittavat Suomen kesäsäistä, itsekin olen moiseen syyllistynyt. Usein... Mutta nyt ei parane valittaa, ainakaan täällä Haukivuorella ollessa! Lomasää on mitä parhain, aurinko on jaksanut paistella täydeltä terältä eikä sateista ole tietoakaan. Kannattaa siis suunnata tänne Etelä-Savoon!

Loma alkaa olla puolivälissä ja siihen on mahtunut kaikenlaista puuhastelua. Pimu on jaksanut päivästä toiseen juosta pallon perässä ja ahkerasti sitä on yritetty heittääkin. Veneilyn makuun on päästy katsastamalla katiskan antimet (tänään saaliina iso kuha) ja kävimme katsomassa myös, joko kanttarellit ovat ilmestyneet lähisaareen (saalis: nolla sientä). Ainoastaan paarmat ja kärpäset tuntuvat todella häiritsevän Pimua, se menee niitä karkuun mm. peräkärryn alle, venekatokseen, mökin portaiden alle (vakkaripaikka) sekä yrittää myös epätoivoisesti napsia niitä suuhunsa. No, eipä noista paarmoista taida ihmisetkään tykätä.

En voi siis muuta kuin kehua ja sanoa, että lomailu ja mökkeily on oikein kivaa! Silmä kyllä lepää näissä järvimaisemissa luonnon rauhassa. Tuntuu, että täällä todella saa kerättyä voimia tulevaa syksyä varten. Ja sen verran vedän Keski-Suomessa syntyneenä kotiin päin, että tämä osa Suomea on ehdottomasti sitä kauneinta, sanokoon kuka muu mitä hyvänsä. Pimu kyllä tuskin taitaa arvostaa maisemia yhtä paljon kuin me ihmiset. Sille todennäköisesti on pääasia, että lomalla grilli kuumenee usein ja sieltä saa makupalan myös omaan suuhunsa. Mutta olen kyllä aika varma, että vanhus nauttii mökkeilystä ihan yhtä paljon kuin me omistajatkin.

Maalaismaisemissa

Olemme päätyneet Leppävirran ja Savonrannan kautta mökkeilemään Kangasniemelle. Tämä on tuttua seutua Pimulle jo pennusta pitäen, ekan kerran se vieraili täällä ensimmäisenä kesänään ollessaan reilun puolen vuoden vanha. Lomaohjelmaan kuuluu kepin heittoa, uimista (ja muiden uimareiden kyttäilyä), muurikkapannun nuolemista ruuanlaiton jälkeen sekä nukkumista suurissa määrin. Myös paarmoja ja kärpäsiä pitää aika ajoin paeta esim. mökin portaiden alle. Kaiken kaikkiaan Pimu nautiskelee olostaan ilman kiristävää kaulapantaa ja remmiä. Tätä on odotettu koko talvi!

Kesäterveiset, lomaterveiset

Vihdoinkin olemme koko perhe lomalaitumilla. Ekat lomapäivät ovat sujuneet Tallinnan ja kotikaupungin huminassa. Pimu pääsi (tai ehkä omasta mielestään joutui) Tallinnan reissun ajaksi hoitoon, sillä teimme reissun ilman sitä. Pieni matka kiireisen kevään jälkeen heti loman alkuun teki hyvää meille omistajille ja Pimulle teki hyvää olla taas pitkästä aikaa muiden hoivissa. Jos hoitokertojen välille tulee liian pitkä aika (edellisestä kerrasta on noin 6 kk aikaa), tulee Pimulle hiukan sopeutumisvaikeuksia... Mieltähän se kyllä osoittaa joka hoitoreissun jälkeen, se kuulunee asiaan.

Tällä kertaa Pimulla oli koirakaveri seuranaan, hoitopaikassa kun asustelee saksanpaimenkoira Rocky. Kaverukset olivat tulleet mukavasti juttuun, ovathan ne ystävyksiä vuosien takaa. Hiukan taisi meitä molempien koirien omistajia jännittää, miten nämä "vanhat parrat" tulevat toimeen keskenään, kun kyse on muusta kuin yhteisestä lenkistä, mutta minkäänlaisia ongelmia ei kuulemma ollut. Pimu oli jättänyt jopa Rockyn ruuatkin rauhaan, mikä on melkoinen saavutus meidän ahmatilta. Koska hoitoreissu siis sujui hyvissä merkeissä, voimme varmasti lisätä hoitopaikkalistallemme myös Rockyn kodin.

Viimeviikkoinen eläinlääkärikäynti oli sekin sujunut hyvin. Silmäluomessa oleva pahkura operoidaan polttamalla se pois. Koska kyseessä ei onneksi ole mikään pahanlaatuinen kasvain tms. eikä näytä Pimua itseään juuri haittaavan, päätimme varata operaatioajan vasta elokuulle, kun lomat on pidetty. Sitä ennen suuntaamme siis maalaismaisemiin loman viettoon nauttimaan olostamme. Grillimakkara tuoksuu jo Pimun nenässä (ja ehkä omistajienkin)...

Seuraava potilas!

Pimu joutuu tänään eläinlääkärin vastaanotolle. Sen vasemman silmän yläluomessa on ollut jo jonkin aikaa pahkura, joka näyttäisi myös hankaavan vanhuksen silmää. Olemme tarkkailleet silmää jo tovin ja isäntä tokaisi pari päivää sitten, että jos hänellä olisi sellainen patti silmäluomessa, hän menisi heti lääkäriin sen poistattamaan. Päätimme siis, että nyt Pimu on vietävä tohtorille, jotta moisesta patista päästään eroon.

Pimu ei pidä eläinlääkärivisiiteistä yhtään. Lääkärit ovat ikäviä ihmisiä, jotka vääntelevät jalkoja, pistävät piikkejä, leikkaavat takapuolen kipeäksi (anaalirauhasten poistoleikkaus viime talvena) ja kaivelevat hampaita. Ja on vuosien varrelle osunut myös lääkärikokelaita, jotka eivät mielestämme ole hommaansa hallinneet. Viime vuodet onkin käytetty vakkarilekuria, joka on alansa ammattilainen. Harjoittelijana toimivat opiskelijat eivät siis enää täytä meidän vaatimia kriteereitä hyvästä eläinlääkäristä ja näitä harjoittelijoita valitettavasti usein käytetään mm. kaupunkien ja kuntien vastaanotoilla. Ymmärrän kyllä, että tekemällä oppii ja harjoitus tekee mestarin, mutta silti... En mene itsekään lääkärille, joka ei mielestäni osaa hoitaa minua ammattitaidolla.

Ihan jännittää Pimun puolesta tuo edessä oleva reissu. Siinä on isännällä tekemistä, kun hän kaksin käsin joutuu vetämään ensin kivirekeä (Pimu sisään lääkäriin) ja sen jälkeen pitelemään koiraa niska-pers´-jalat -otteella, jottei se livistä heti tilaisuuden tullen karkuun. Itse en valitettavasti pääse todistamaan tätä jännitysnäytelmää, mutta odotan innolla tietoa siitä, miten käynti sujui. Ja tietysti toivon, että se pahkura saadaan kivuttomasti pois neidin kauniista silmästä.

Häähumua muistellen

Ensi viikolla on kulunut tasan kaksi vuotta siitä, kun sanoimme Pimun isännän kanssa Tahdon. Koska hääjuhlallisuuksissa välteltiin viimeiseen saakka turhaa jäykistelyä ja pönöttämistä (missä myös onnistuttiin!), oli vierasjoukkokin meille rakkaita ja läheisiä ihmisiä, joista ketään ei oltu kutsuttu velvollisuudentunnosta tms.

"Kohta ne tulee!"

Koska päivä oli meille tärkeä ja naimisiinmeno suuri asia elämässämme, halusimme tietysti juhliimme myös Pimun. Onhan se meille hyvin rakas ja iso osa pientä perhettämme. Itse vihkimistä Pimu ei ollut todistamassa, mutta ystävien avustuksella se noudettiin kirkkoseremonian jälkeen juhlapaikalle. Ja kun saavuimme riisisateen saattelemina juhlapaikalle, juoksi Pimu meitä innolla vastaan. Taisi saada sekin osansa riiseistä ja konfeteista...

Pimu juhli muiden mukana, ruokailun ja kahvittelujen ajaksi laitoimme sen pihalle remmiin kiinni. Halusimme antaa vieraille ja itsellemme ruokarauhan, muuten märkä kuono olisi noussut pöytien reunoille odottaen makupaloja. Koska juhlapaikan sijainti antoi mainiot puitteet sille, että koirankin pystyi ottamaan juhliin mukaan, sai Pimu tarjoilujen välissä viilettää vapaana ja seurustella innokkaasti vieraidemme kanssa. Ilta päättyi kotimatkaan isännän ja emännän kanssa, unta ei kauaa tarvinnut odotella. Raskasta se on juhliminen koirallekin...

En tiedä, ihmettelikö tai kummasteliko kukaan vieraistamme sitä, että Pimu oli juhlahuminassa mukana. Meistä se tuntui luonnolliselta ja luulen, että suurin osa vieraistammekin ei pitänyt asiaa mitenkään erikoisena. Pimu on ollut usein meidän matkassa mukana erinäisissä tilaisuuksissa ja tapahtumissa, miksi siis oman isännän ja emännän häät olisivat olleet poikkeus. Ja koiran läsnäololla oli varmasti vaikutusta siihen, että juhlien tunnelma oli välitön ja leppoisa, kuten halusimmekin. Iso kiitos siis Pimulle, annoit varmasti oman panoksesi suuren päivämme onnistumiseen!


Koiria löytyi juhlissa Pimun lisäksi myös hääkakusta. Nämä eivät kerjänneet...

Takaisin kotona



Väsyttävää tämä retkeily.



Retkeläiset palasivat kotimaisemiin, väsyneinä mutta onnellisina. Pimulle maittoi taas uni turvallisessa kotisängyssä, koska retkellä ei koskaan nukuta kuin kuuluisaa koiranunta. Pitäähän jonkun vahtia, ettei isännälle satu mitään. Yöt kuulemma sujuvat nykyään kyllä paremmin teltan ansiosta, ekoilla retkillä kun parivaljakko yöpyi laavuilla. Teltasta on hankalampi lähteä räyhäämään ja juoksemaan pitkin metsää, jos on sattunut kuulemaan jonkin uuden ja pelottavan äänen, mikä pitää lähteä tarkistamaan.

Siis loppu hyvin, kaikki hyvin. Reissu on tehty ja kohta päästään koko sakki kesälomille!



Retkikuulumisia

Retkeläisten reissu Isojärven kansallispuistossa lähenee kohti loppua. Reissu on sujunut hyvissä merkeissä ja luonnon rauhassa on kuulemma levännyt sekä isännän että Pimun silmä. Paarmat ja hyttyset eivät ole verottaneet koko verivarantoja, joten senkin puoleen matkalaiset ovat sekä hyvissä fyysisissä että henkisissä voimissa. Ilolla olen kuunnellut isännän juttuja reissun antimisista ja siitä, että meidän vanhus on pysynyt hyvin matkassa mukana ja jaksanut retkeillä näistä helteistä huolimatta. Käpytikka on kuulemma nähty useampaankin kertaan ja metsorouva oli kiukkuisena hyökkinyt retkeläisiä kohti. Lintuparka oli hermostunut, koska Pimu oli mennyt hätyyttelemään rouvan jälkikasvua. Pimua siis jaksaa vielä vuosienkin jälkeen kiinnostaa linnunpoikaset ja muut metsän asukit, vaikkei innostus toki enää niin suurta ole kuin pentukoirana.

Onneksi kännykät on keksitty ja kuuluvuusalueet kattavat nykyään jo peräkorvetkin. Tämän ansiosta olen pystynyt säilyttämään mielenrauhani, kun tiedän matkakaverusten olevan kunnossa. Turhaan siis hermoilen, kyllä vanhat konkarit retkitaidot taitaa.