perjantai 30. marraskuuta 2018

Se kysymys

Kuten kuvasta näkyy, täällä etelässä ei ole kovin talvista. Pientä kuuraa on maassa aamuisin, joskus. Kuitenkin on ollut eri mukavaa, että lämpötila on ollut pakkasella. Hippu pysyy lenkkien jäljiltä kuivana ja puhtaana. Ja onhan se itsellekin kivaa ulkoilla pakkassäässä. Kurakelit ovat kurjia.

Viikot kiitävät eteenpäin. Arki rullaa tavalliseen tapaan. Töitä ja ulkoilua. Kotihommia ja kirjastoreissuja. Isäntä kyllä reippailee muutakin liikuntaa kuin koiralenkkejä. Itse en työpäivien jälkeen saa mitään kovin järkevää aikaiseksi. Onneksi on Hippu. Minun liikkumiseni jäisi minimiin ilman koiraa. Ja lukukoirailu tuo mukavaa vastapainoa viralliselle työlleni. Lisäksi yhteinen harrastus nelijalkaisen kaverin kanssa on parhautta.

Meiltä on jo moni kysellyt, koska otamme toisen koiran, otetaanko Hipsukalle kaveri. En tiedä. Suoraan sanoen muutaman kerran olen hiukan loukkaantunut ja nokkiintunutkin moisista kyselyistä. Onhan sitä miettinyt, myönnän. Ja sen jälkeen tulee huono olo. En pysty kuvittelemaankaan, että asia olisi vielä millään tapaa ajankohtainen. Ymmärrän ihmisiä, jotka haluavat pian uuden karvakuonon, kun edellisestä on joutunut luopumaan. Me isännän kanssa ei siihen pystytä. Halutaanko koskaan ottaa toista koiraa, sen aika näyttää. Asiahan voi nopeastikin ottaa tuulta alleen, sillä elämää ei voi ennustaa eteenpäin. Mutta joo, ei tosiaan vielä ollenkaan.

Huomenna saa avata joulukalenterin ensimmäisen luukun. Meillä joulukuun alkupuoli sisältää muutaman reissun sekä pikkujoulukemut. Sen jälkeen rauhoitummekin jouluvalmisteluihin ja rauhaisaan yhdessäoloon. Leppoisaa joulun odotusta, kuulemisiin taas!

torstai 22. marraskuuta 2018

Palkoista parhain

Vihdoin ja viimeinen on ollut poutasäätä. Öisin on jopa pieni pakkanen paukkunut. Pieni vain mutta sitäkin mukavampi karseiden vesikelien jälkeen. Täällä etelässä on harvoin marraskuussa lunta. Eikä ole nytkään. Toivottavasti sitäkin saataisiin, jotta tuolle pimeydelle tulisi vastapainoa.

Joulukuu häämöttää jo horisontissa. Hippuli jaksaa ilostuttaa meitä joka päivä. Sillä riittää erilaisia temppuja ja tohellusta, joille nauraa. Menemme kohti joulua mieli valoisampana. Olen jo hankkinut Hipsukalle joululahjoja. Ei mitään suureellista mutta varmasti sellaisia, joista se tykkää.


Keravan poikien yökyläily sujui iloisissa tunnelmissa. Voi sitä Hipun riemua, kun se näki taas poikia. Pojat antoivat Hipsulle uuden lelun. Sen parissa meidän isokorva puuhasteli, kun kävimme poikien kanssa lauantaina elokuvassa ja syömässä läheisessä kauppakeskuksessa. 



Toinen pojista ulkoilutti isännän kanssa Hippua ahkerasti. Rapsutusten, silitysten ja halausten määrässä en pysynyt laskuissa. Sukkavarkaaksi Hippu ryhtyi taas pitkästä aikaa ja kaivoi poikien laukuista sukkia. Niitä se kuljetteli pitkin huushollia. Kun Hilpu oli pentu, se varasteli mökillä meidän villasukkia. Useampi pari katosi ikuisesti mökkimetsän uumeniin. Toivottavasti vaikkapa linnut ovat saaneet niistä pesätarpeita. 


Alkuviikosta kävimme naapurikirjastossa lukukoirahommissa. Lukijoita riitti, enempää ei yhdelle työvuorolle olisi mahtunutkaan. Hipun kanssa oli tarkoitus aloittaa lukukoirailut hissukseen. Tänä syksynä vain kotikirjastossa, Typyn kanssa työvuorot jakaen. Vaikka Hippu joutui kylmiltään hommiin myös naapurikirjastoon, on se suoriutunut tehtävästä loistavasti. Luotinkin siihen, että näin käy. Muuten en olisi Hipun kanssa jatkanutkaan Typyn jäljissä naapurissa. Ja onhan se mahtavaa, että kirjasto luotti minuun ja Hippuun. Se on minulle tämän harrastuksen paras palkka. 

torstai 15. marraskuuta 2018

Hommia ja hepuleita

Tällä kuluneella viikolla kävimme Hipun kanssa lukukoirailemassa kotikirjastossa. Rapsuttelijoita riitti ja Hilpuri kuunteli monta tarinaa. Pikkuhiljaa kirjasto on tullut tutuksi ja Hilpu on hoksannut jutun juonen. Kuuntelu sujuu kerta kerralta paremmin. Hyvä tästä vielä tulee! Typyä on jäänyt kaipaamaan moni meidän vakiolukija. On hienoa nähdä, miten Hippu on saanut oman paikkansa heidän sydämissään. Hipun vatsavaivat taantuivat, onneksi. Lääkekuuri tepsi ja Hilpuri on taas terveen kirjoissa. Sekin on ihan mahtavan hieno juttu.

Päivän eka lukija halusi ottaa Hipun syliin.
Sehän sopi meidän Hipsulle mainiosti,
sillä se rakastaa olla sylissä. 

Kelit ovat kamalan harmaita ja sateisia. Enemmän ne kuitenkin tympivät meitä kaksijalkaisia kuin Hippua. Se ei säästä välitä, kun olemme ulkona. Lenkit ovat yhtä mukavia oli sitten helle tai loskaräntä. Suihkukeikoista se ei tosin tykkää. Ja niitähän riittää. Suihkun jälkeen se saa hepulit. Kuivaaminen on usein hieman hankalaa, kun se venkoilee ja vetkuilee. Ja kun tämä operaatio on suoritettu, se juoksee koko huushollin matot kasaan ja heittelee lelukorinsa sisällön pitkin olohuonetta. Eihän siinä muuta voi kuin nauraa, katsellessa Hippulin valtaisaa riemua. 

Viikonloppuna saamme yökylään Keravan kaksospojat, kun vanhemmat ja isoveli ovat reissuissa. Hippu tykkää pojista ja on varmasti innoissaan jälleentapaamisesta. Rapsutuksia on ainakin tiedossa runsain mitoin. Kevään työvuorot sekä koti- että naapurikirjastoon lyötiin jo lukkoon. Hipulla on työhommia oikein sopiva määrä tammikuusta toukokuulle. Mutta vielä ennen joululomaa lukukoiraillaan, seuraavan kerran taas jo ensi viikolla!

perjantai 9. marraskuuta 2018

Vainoharhainen virittelee jo joulua

Sateisen harmaa marraskuu etenee arkisten askareiden parissa. Ensi viikolla lukukoiraillaan Hipun kanssa. Isännällä on työkiireitä ja itse odottelen omalla työmaallani "tuomiota" siitä, miten käy. Isoja muutoksia on tulossa ja toivottavasti asiat ratkeavat pian.

Elämän parhautta: pötköttely isännän
kanssa sohvalla.

Hippusella alkoi viime viikolla reistailemaan vatsa. Sillähän on ollut mahavaivoja silloin tällöin ja niitä yritetään ehkäistä mm. herkkävatsaisen ruokavaliolla. Ripulia kesti kuitenkin niin monta päivää, että maanantaina veimme sen eläinlääkäriin. Antibioottikuuri on tepsinyt ja eilen piipahdin Hipun kanssa verikokeessa. Niiden tulokset saamme tänään.

Koska Typylle kävi miten kävi, minusta on tullut vainoharhainen Hipsun suhteen. Suorastaan nolotti vaatia eilen laajaa verenkuvaa, kun lääkäri oli sitä mieltä, ettei se olisi tarpeellista. Meille jo hyvin tuttu tohtori kuitenkin taisi ymmärtää, miksi olin niin sinnikäs verikokeen suhteen. Pohdin isännälle, loppuuko tämä liikavarovaisuus ja vainoharhaisuus koskaan. Isäntä totesi, että ajan kanssa tulen varmasti rauhoittumaan. Ja niinhän se on. Moni asia, joka liittyy Typsyn poismenoon, vaatii vielä aikaa.



Pistin joululevyt alkuviikosta soimaan. Pikkujoulukutsut lähtivät postiin pari viikkoa sitten. Ostimme isännän kanssa uudet jouluvalot parvekkeelle. Kävin hankkimassa meille myös joulukalenterit, Hipulle omansa. Joulu on minulle juhlapyhistä tärkein ja rakkain. Maltoin odottaa tänne marraskuulle mutta nyt annan itselleni luvan ryhtyä valmisteluihin. Malttamattomana odotan jo sitä, että pääsen koristeostoksille ja virittelemään niitä uusia valoja.


Päivitys yllä olevaan kirjoitelmaani: Hipun verikokeen tulokset tulivat ja kaikki kunnossa. Olen enemmän kuin helpottunut.

torstai 1. marraskuuta 2018

Typyn viimeinen mökkireissu

Kirjoitan tässä kirjoituksessa Typyn viimeisestä matkasta. Koska Typsyn poislähtö tuli täydellisenä yllätyksenä, täysin ennalta-arvaamattomasti, on asia herättänyt erityisesti meissä isännän kanssa paljon kysymyksiä. Mutta myös sukulaisissamme, ystävissämme ja tuttavissamme sekä tätä blogia seuraavissa. En osaa suureen osaan kysymyksistä vastata eikä kukaan osaa. Miten Typy onnistui salaamaan kipunsa, miten emme huomanneet, että se oli vakavasti sairas. Milloin kasvaimet olivat alkaneet kehittyä, olemmeko itse jotenkin aiheuttaneet sen sairauden. Viimeisen reilun kuukauden ajan olemme kuitenkin oppineet elämään näiden vastaamaattomien kysymysten kanssa. Sen kanssa eläminen, että Typyä ei enää ole, vaatii vielä aikaa.

Lähdimme syyskuisena perjantai-iltapäivänä viikonlopun viettoon Kangasniemelle. Typy oli kuluneella viikolla ollut hiukan väsyneen oloinen. Lisäksi se arkaili hypätä sohvalle ja sänkyymme. Mietimme, että sen operoidut takajalat saattavat kipuilla, joten annoimme sille särkylääkettä. Päätimme, että mikäli tilanne jatkuu samanlaisena vielä seuraavan viikon alussa, viemme Typsyn eläinlääkäriin. Typy kuitenkin söi ja joi normaalisti, oli ystävällinen ja ihana oma itsensä. Tarpeet tehtiin ulos aivan normaalitapaan. Mikään ei kertonut siitä, että sen viimeiset päivät olivat aloittaneet lähtölaskentansa.

Ehdimme olla mökillä muutaman tunnin ennen kuin kävimme nukkumaan. Tai aioimme käydä. Typy alkoi muuttua levottamaksi, Ja kävi juomassa vesikupin toisensa jälkeen tyhjäksi. Se vaihtoi mökissä paikkaa taukoamatta; pöydän alle, sängyn alle, sitten keittiöön hellan eteen ja sieltä sänkyyn viereeni. Johon nostin sen, koska ylös se ei halunnut hypätä. Alas kylläkin. Päätimme, että lähdemme heti seuraavana aamuna kotiin ja viemme Typsykän lääkäriin. Jotain outoa ja omituista on, Typy ei ole oma itsensä.

Tilanne kärjistyi yön aikana ja Typy alkoi valittamaan, se oli kipeä. Ääni oli raastavaa ulinaa. Olin illalla katsonut netistä varmuuden vuoksi, mistä löydämme lähimmän päivystävän eläinlääkärin. Kun yö alkoi kääntymään kohti aamua, teimme lähtöpäätöksen päivystykseen Jyväskylään. Puimme päällemme, nappasin mökkikassin ja roskapussin mukaan. Isäntä pakkasi ruuat ja juoksi lukitsemaan aittojen ym. ovet. Ja niin lähdimme kylmänä, pimeänä aamuyönä ajamaan kohti eläinlääkäriä. Typy oli jo suurissa tuskissa. Emme tienneet isännän kanssa, mitä ajatella. Sen tiesimme, että Typy on todella sairas.

Jyväskylässä Typy laitettiin heti tiputukseen ja sille annettiin vahva kipulääkitys sekä antibiootti. Laajassa verenkuvassa näkyi ainoastaan, että tulehdusarvo on koholla. Vatsasta otetussa röntgenkuvassa ei näkynyt mitään omituista. Typy aristeli selvästi kuitenkin mahaansa, joten arvelimme eläinlääkärin kanssa, että siellä on jotakin pielessä.

Koska Jyväskylässä ei pystytty Typsyä tarkemmin tutkimaan, odotimme pari tuntia, jotta kipulääke alkaa vaikuttamaan kunnolla. Sen jälkeen aloitimme matkan kohti Vantaalla olevaa eläinsairaalaa. Hippu istutettiin vyöhön etupenkille, minä menin Typyn kanssa taakse. Se matkusti koko matkan tiputuksessa. Rauhallisesti nukkuen, kipulääke onneksi tepsi. Jotta isäntä pysyi ajokuntoisena, pysähdyimme Joutsaan, jotta kuski sai hieman syötävää ja juotavaa. Itse en pystynyt nielemään alas mitään.

Vantaalla Typy tutkittiin tarkoin. Eläinlääkäri kyseli paljon ja tarkasteli Jyväskylässä tehtyjen tutkimusten tuloksia. Välillä isäntä kävi ulkoiluttamassa pikaisesti Hippua, joka odotteli autossa. Ensimmäiseksi lääkäri totesi, että Typylle on syytä tehdä vatsaontelon ultraäänitutkimus, jota Jyväskylästäkin oli suositeltu. Totesimme, että se tulee ehdottomasti ja välittömästi tehdä. Tulos: neljä kasvainta vatsaontelossa. Järkytys ja täydellinen yllätys minulle ja isännälle. Isäntä totesi, että nyt sitten leikataan. Minullakin oli toivo vielä vahvasti yllä, kyllä tästä selvitään.

Eläinlääkäri ehdotti, että ennen kuin päätetään leikkauksesta ja muustakin etenemisestä, otettaisiin Typystä vielä kaularangan röntgenkuva. Suostuimme tietysti siihen. Tulos: kasvaimia myös keuhkoissa. Ja sanomattakin selvää; huonolaatuisia. Syöpä oli levinnyt vatsasta keuhkoihin. Paranemisennuste: erittäin huono. Leviämisennuste: leviää ja etenee varmuudella.

Tämän jälkeen meidän silmissä sumeni. En ole koskaan tuntenut niin epätodellista oloa ja tunnetta. Eihän tämä voi olla totta... hoitohuoneeseen Typyn kanssa palattuamme lääkäri aloitti lauseen, "ymmärrätte varmaan, ettei... ". Keskeytin hänet sanomalla, että "ei tarvitse sanoa, ymmärrämme kyllä". Hyvästelimme Typyä pitkään. Se nukkui rauhallisesti kipulääkkeen vaikutuksesta. Kiitimme sitä kaikesta. En meinannut pysyä pystyssä. Isäntä oli järkytyksestä turtana. Silitimme Typyn päätä ja se lipui paremmille uimapaikoille.

Läksimme perjantaina mökille ja palasimme lauantaina iltapäivällä sieltä Jyväskylän kautta kotiin, ilman Typyä. Sen ymmärtämisessä menee vielä pitkään. Kuten jo aiemmin kirjoittelin, päässä on pyörinyt paljon erilaisia ajatuksia. Typyn kuolema on ottanut koville, sillä emme voineet valmistautua siihen mitenkään.

Tähän loppuu laitan anopiltani saamani muistokirjoituksen, jonka hän löysi eräästä sanomalehdestä. Typyä jäi kaipaamaan niin moni itseni, isännän ja Hipun lisäksi. Sen kohtalo on koskettanut syvästi meidän läheisiä. Muistokirjoituksen alkuperäisen järven nimen muutin Puulaksi. Paikaksi, jossa rakas Typy nyt lepää ja jota se niin valtavasti rakasti.

Kuljet yhä vierellä,
mukana elämämme tiellä.
Olet yhä läsnä valossa aamun uuden,
aalloissa Puulan,
jotka mökin rantoja huuhtelee, 
olet paikassa tärkeimmässä, 
- ikuisesti syvällä sydämessä.