keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Kyllä raato ja jäykkis jaksaisivat!

Nyt on isokorvien hoitoreissut toistaiseksi menneen talven lumia. Ihan kirjaimellisesti, sillä lumipeite suli viikonlopun aikana taas aimo annoksen pois. Anoppi kertoi, miten hienosti kaverukset olivat yökylässä käyttäytyneet. Arvelin, olisiko Tyyperi ollut hiukan vieraskorea. Pimu taas tietää vuosien kokemuksella, että anopilta saa herkkuja, kun on siivosti. Joten vanha taisi kerjätä vuorokauden ajan loputtomasti. Ei tuo minun mielestä ollut kovin hienoa käytöstä mutta annettakoon sen ikäneidolle anteeksi. Kaiken kaikkiaan hoitoreissu kuullosti sujuneen hyvin. Me kaksijalkaiset nautimme Turun teatteritarjonnasta, maukkaasta illallisesti ja hotellin aamiaistarjoiluista. Olipa kivaa, kun sai herätä valmiiseen pöytään!

Perjantaina saimme taas koirahierojan visiitille ja molemmat luppakorvat nauttivat hierontasessiosta. Pimulla jumittaa ja jäykistelee lavat edelleen eikä niille taida ihmeitä mahtaa. Vanhuudenvaivoja, totesi hierojakin ja käsitteli hellin ottein meidän Pimulia. Typy makasi hierontamatolla kuin raato silmät ummessa ja nautti olostaan. Välillä se yritti kiepsauttaa itsensä kylkiasennosta selälleen, sillä huomionkipeä beaglemme vaati rapsutuksia. Jouduin kertomaan Tyyperille ikävän tosiasian, ettei hieroja rapsuttele. Hän vaan hieroo ja eikös sekin ole mukavaa.

Pääsiäiseen on reilu viikko. Viime vuonna avasimme silloin mökkikauden mutta kuten jo aiemmissa kertomuksissani olen kirjoittanut, tänä vuonna mökille mennään vasta vappuna. Puula on vielä osittain jäässä ja jäät heikkoja. Lisäksi lunta on ainakin metsän keskellä mökkimaisemissa, joten odottelemme rauhassa, että se sulaa pois. Tämä helpottaa mm. mökille pääsyä, sillä melkein kilometrin mittaisella mökkitiellä ei aurausautot vieraile. Umpihangessa taas sekä tavaroiden raahaaminen että kahden ihmisen ja kahden koiran eteneminen on varsin työlästä. Pimu ja Typy vielä jaksaisivatkin mutta minä ja isäntä olemme jo oma lukunsa...

torstai 22. maaliskuuta 2012

Rinta rinnan yhtä matkaa

Ikuiset ystävät
Olen ihan varma, että Pimu ja Typy ovat hengenheimolaisia vaikka isäntä sitä joskus epäileekin. Ja nuori huolehtii vanhasta ja vanha nuoresta. Sain taas eilen todistaa asiasta elävää esimerkkiä.

Iltapäivälenkillä Pimu lähti mennä viipottamaan omia reittejään minun ja Typyn valitessa toisen suunnan. Pimun irtioton mahdollisti se, että vanha sai olla metsäreittimme varrella vapaana (myönnän, rikon lakia). Ja kun tulee aika pistää myös Pimuli remmiin, uskoo vanha paikka-komentoa varsin hyvin, kunhan vain huutaa sille tarpeeksi lujaa. Sillä tosiasia on nyt se, että Pimun kuulo on selvästi huonontunut.

Ryhdyin huhuilemaan Pimua, koska tarkoitus ei ollut mennä suuntaan, mihin se oli lähtenyt. Huuteluni tehosi ja Pimu käänsi kuononsa kohti minun ja Typsyn kulkemaa reittiä. Typy ei hievahtanut senttiäkään, kun se huomasi, että Pimu lähestyy. Ei, vaikka kehoitin Typyä jo etenemään.  Uskollisesti se odotti, että kaveri saavuttaisi meidät eikä jäisi jälkeen. Ja kun kaksikko taas kohtasi, jatkettiin pikaisen nenäpusun jälkeen peräkanaa matkaa.

Lenkin loppupuolella poikkesimme koirapuistossa. Siellä Typy kaiveli antaumuksella lumihankea ja Pimu osallistui  kaivuutalkoisiin. Kun kotiinlähdön aika koitti, odotti Pimu puolestaan kamuansa, joka ei olisi malttanut lähteä kotiin. Vaikka usutin jo Pimua ulos puiston portista, ei se liikahtanut minnekään ennen kuin Typy oli valmis astumaan yhtä matkaa pois puistosta. 

Toivon, että meillä jokaisella on ystävä, joka ei jätä yksin matkan varrella. Odottaa, kun toinen eksyy reitiltä ja löytää taas oikean suunnan. Kulkee rinnalla ja huolehtii, jos huolehtimisen tarvetta on. Ja jos ei anna ihan nenäpusua niin kertoo muulla tavoin, että olet tärkeä.

tiistai 20. maaliskuuta 2012

Selkä notkahti, vihdoinkin

Tämähän menee ihan hurjaksi! Nimittäin Pimu ja Typy ovat peräkkäisinä viikonloppuina hoidossa, hyvässä sellaisessa kylläkin.

Menneenä lauantaina kävimme laskemassa mummon haudan lepoon. Tätini pitämässä muistopuheessa kerrattiin mummon pitkää elämää ja mieleeni palasi Pimun ja mummon kohtaamiset makkarapalojen äärellä. Ja se soutureissu, josta kerroin aiemmassa bloggauksessa. Mummolla riitti varsin hauskoja sananparsia, joita hän käytti arkikielessään runsaasti. Olen käyttänyt niitä itsekin, kun on ollut vaikkapa tarve komentaa karvakaksikkoa. Ihan hyvin lehmiin käytetyt komennot tuntuvat tehoavan myös beagleihin!

Hoitokassi pakataan myös tulevana viikonloppuna, kun me kaksijalkaiset suuntaamme teatterimatkalle Turkuun. Kulttuuriviikonloppu vietetään ilman isokorvia ja kaksikko pääseekin taas ihmettelemään Haagan rusakoita, nyt ihan yötä myöten. Tämä on meidän perheessa kovin harvinaista, että koirimukset ovat kuukauden sisällä pariinkin otteeseen hoidossa ja vielä peräkkäisinä viikonloppuina. Mutta tiedän, että anopin ja appiukon hoidossa on mieluista olla. Huomiota ja herkkuja saa siihen malliin, että niitä voisi varastoida myös tuleviksi viikoiksi. Lämmin kiitos haagalaisille, että taas katsotte meidän tyttöjen perään!

Mummon hautajaisreissulla totesimme, että Etelä-Savossa ei ole lunta ollenkaan niin kovasti paljon kuin täällä etelässä. Toiveet ovat siis korkealla, että pääsemme vappuna korkkaamaan mökkikauden avatuksi. Sitä ennen vietetään kuitenkin pääsiäistä ja juhlitaan emännän syntymäpäivää perinteisin menoin. Rajasaareenkin olisi mukava vielä uskaltautua riippuen jäätilanteesta. Mutta ennen kaikkea nautimme siitä, että talven selkä on notkahtanut lopullisesti ja elämme kevättä, jota seuraa kesä!

keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

Ei ollenkaan viimeinen kerta

Aurinko on paistanut viime päivät siihen malliin, että lumet ovat alkaneet sulaa. Tämä tietää kurakelien alkamista ja lenkkien jälkeisiä suihkuoperaatioita. Alan jo henkisesti latautua näihin usein hermoja raastaviin hetkiin. Isokorvien tykkäämästä kantohangesta emme siis loppujen lopuksi saaneet kauaa nauttia mutta ei se mitään! Kevät tulee kohisten ja se tuo mukanaan paljon muuta mukavaa. Toivottavasti ei kuitenkaan takatalvea...

Viime viikonloppuna kävimme Rajasaaressa. Pimun lisäksi myös Typy keskittyi pääosin haisteluun ja lumen tonkimiseen, sillä mielekästä juoksukaveria ei tällä reissulla löytynyt. Ja kiinnosti tyttöjä myös isännän ja emännän mukaansa varaama kuuma mehu vaikka kaksikkoa taisikin harmittaa ettei mehun rinnalle oltu varattu mitään palanpainiketta.

Rajasaaressa käyskenteli myös harmaahapsinen saksanpaimenkoira. Siitä näki, että ikä painaa. Takajalat olivat koukussa, maan vetovoima veti takapuolta alaspäin ja näytti, että askel painaa jo hurjasti. Ikää tällä vanhuksella oli 13,5 vuotta, kunnioitettava saavutus siis. Omistaja kertoi, että he olivat viimeistä kertaa saaressa. Isännällä kihosi kyynel silmään. Taisi kihota minullakin. Leppoisasti sakemannin omistajaperhe jutteli vanhukselle, heitteli sille lumipalloja ja kiersi saarta ympäri. Hitaasti mutta varmasti, koko perhe. Mekin kiersimme ja heittelimme Pimaukselle ja Tyyperille keppiä. Ja katselimme Pimua iloiten siitä, että me tulemme saarelle vielä monen monta kertaa.

maanantai 5. maaliskuuta 2012

Beaglet se kantaa, emäntää ei


Viikonloppumme tyttöjen kanssa sujui mukavan leppoisasti. Sää suosi ulkoilua ja liukkaudesta huolimatta teimme monta pitkää lenkkiä keväisestä auringonpaisteesta nautiskellen. Kaverikaksikon mielestä eräs talven parhaista jutuista on kantohanki. Sen päällä on mukava viipottaa etenkin nyt, kun tiet ja polut ovat kuin luistinratoja. Emäntää hanki ei kantanut, joten yritin parhaani mukaan pysyä pystyssä jäisillä kulkureiteillämme.

Isäntä saatiin hengissä kotiin reissultansa ja jälleennäkemisen riemu oli molemminpuolista. Ja nelinpuolista...vai kolminpuolista... No, joka tapauksessa oli mukavaa saada isäntä kotiin. Ensimmäisenä syliin kiipesi Typsy ja Pimu ei jäänyt pekkaa pahemmaksi vaan änkesi itsensä samaan kasaan. Niinpä isännällä oli sylissään rapsuteltavaa ja siliteltävää noin 28 kilon edestä. Itseni jääväsin suosiolla ulos tuosta sakista, sillä sylikään ei olisi ehkä kantanut myös emäntää.

perjantai 2. maaliskuuta 2012

Katseiden kohteena

Se sujui mallikkaasti. Nimittäin Typyn ensimmäinen hierontakerta. Tyyperi nautti hieronnasta täysin siemauksin ja taisi osan aikaa jopa nukkua. Mehän tiesimme, että pitkäkoipi on varsinainen rapsutusfriikki ja tykkää, kun sitä lellitään ja hellitään. Ainut, mitä hiukan epäilin oli se, malttaako Typy kuitenkaan pysytellä paikoillaan tunnin kestävän hieronnan ajan. Malttoi se ja nyt vaan odotellaan seuraavaa sessiota. Samaa herkkua on luvassa lisää myös Pimulle, jolla on lavat ja selkä nyt sen verran jumissa, että hieronta on paikallaan.

Eikös maaliskuu ole jo kevättä? Näin ainakin itse tuumin. Aurinko näyttäytyy aika ajoin ja olemme taas muutaman metrin lähempänä mökkikauden avausta. Ihan vielä ei maalisuora häämötä mutta takakaarteessa mennään jo. Viikonloppuna kävimme taas Rajasaaressa ja kuluneella viikolla olemme kahlanneet sohjossa ja loskassa. Lunta sataa lisää mutta anoppi kertoi, että kevät olisi ennustusten mukaan huippulämmin. Sehän vie siis lumet mukanaan! Ja onneksi metsälenkkien varrella on edelleen kunnon hanki. Kumisaappaat saavat siis maata vielä komerossa.

Isäntä viettää tulevan viikonlopun Keski-Suomen nietoksilla ja minä nautin laatuajasta isokorvien kanssa. Aion antaa niiden nukkua sängyssä vieressäni. En pääse vessaan ilman kaveria. Suihkussa käydessäni Pimu raapii kylpyhuoneen ovea. Kun menen keittiöön, istuu Typy jo hellan luona odottamassa ja Pimuli seuraa perässä. Aion myös maata sohvalla herkkuja syöden ja tallentamiani Hercule Poirot-elokuvia katsellen. Arvatkaa ketkä katsoo myös... Ja mitäpä luulette, katsovatko ne Herculea vai herkkujani...