Rinta rinnan yhtä matkaa

Ikuiset ystävät

Olen ihan varma, että Pimu ja Typy ovat hengenheimolaisia vaikka isäntä sitä joskus epäileekin. Ja nuori huolehtii vanhasta ja vanha nuoresta. Sain taas eilen todistaa asiasta elävää esimerkkiä.

Iltapäivälenkillä Pimu lähti mennä viipottamaan omia reittejään minun ja Typyn valitessa toisen suunnan. Pimun irtioton mahdollisti se, että vanha sai olla metsäreittimme varrella vapaana (myönnän, rikon lakia). Ja kun tulee aika pistää myös Pimuli remmiin, uskoo vanha paikka-komentoa varsin hyvin, kunhan vain huutaa sille tarpeeksi lujaa. Sillä tosiasia on nyt se, että Pimun kuulo on selvästi huonontunut.

Ryhdyin huhuilemaan Pimua, koska tarkoitus ei ollut mennä suuntaan, mihin se oli lähtenyt. Huuteluni tehosi ja Pimu käänsi kuononsa kohti minun ja Typsyn kulkemaa reittiä. Typy ei hievahtanut senttiäkään, kun se huomasi, että Pimu lähestyy. Ei, vaikka kehoitin Typyä jo etenemään.  Uskollisesti se odotti, että kaveri saavuttaisi meidät eikä jäisi jälkeen. Ja kun kaksikko taas kohtasi, jatkettiin pikaisen nenäpusun jälkeen peräkanaa matkaa.

Lenkin loppupuolella poikkesimme koirapuistossa. Siellä Typy kaiveli antaumuksella lumihankea ja Pimu osallistui  kaivuutalkoisiin. Kun kotiinlähdön aika koitti, odotti Pimu puolestaan kamuansa, joka ei olisi malttanut lähteä kotiin. Vaikka usutin jo Pimua ulos puiston portista, ei se liikahtanut minnekään ennen kuin Typy oli valmis astumaan yhtä matkaa pois puistosta. 

Toivon, että meillä jokaisella on ystävä, joka ei jätä yksin matkan varrella. Odottaa, kun toinen eksyy reitiltä ja löytää taas oikean suunnan. Kulkee rinnalla ja huolehtii, jos huolehtimisen tarvetta on. Ja jos ei anna ihan nenäpusua niin kertoo muulla tavoin, että olet tärkeä.