Hauskoja retkiä ja lenkkejä

Kävimme sunnuntaina pitkästä aikaa Rajasaaressa. Mytölle se oli ensimmäinen retki kyseiseen koirapuistoon. Kaksikko otti täyden ilon irti reissustamme. Mytöllä oli aivan valtavan hauskaa, sillä juoksu- ja leikkikamuja riitti. Hippu oli täysillä menossa mukana. Oli mukavaa seurata isokorvien ilonpitoa ja vaikka Hippuli reissun päätteeksi kieri jossakin erittäin pahanhajuisessa läjässä, oli meillä kiva retki.

Rajasaaressa.

Ja iloista menoa oli eilisellä iltalenkilläkin. Satoi lunta ja siitäkös Myttis suorastaan sekosi. Ensilumen se on ehtinyt jo kokea mutta silloin saatu lumi ei maahan juuri jäänyt. Nyt lunta tuprusi enemmän ja Myttö villiintyi. Se kaivoi ja haisteli maata, hyppi ja pomppi. Välillä Myttönen houkutteli Hipunkin mukaan lumileikkeihin. Odotan innolla sitä, jos saadaan kunnon kinokset talven aikana. Myttö on varmasti haltioissaan.

Ensi viikolla vietetään itsenäisyyspäivää. Sen lisäksi teen lyhyen lomareissun Tallinnaan ja avaamme innolla joulukalenterin luukkuja. Ne, jotka tätä meidän plogia seurailevat, eivät varmaankaan ylläty siitä, miten pidän joulusta. Joka vuosi kun jaksan sitä kirjoitelmissani kehua. Joulu on ehdottomasti minulle vuoden tärkein ja rakkain juhla. Joten voitte arvata, miten iloitsen huomenna alkavasta vuoden viimeisestä kuukaudesta. Leppoisaa joulun odotusta myös kaikille Teille! Ja pysyttehän matkassamme mukana.

Ilon tuojat

Melkoisen kuluttava viikko alkaa olemaan takanapäin. On valtavan suuri voimavara, että kotona on kaksi isokorvaa, jotka tuovat hymyn huulille raskaankin päivän jälkeen. Työkuviot alkavat kuitenkin selkiytymään. Olen päätökseni tehnyt. Onko se hyvä vai huono, sen vain aika näyttää. Luotan kuitenkin omiin fiiliksiini ja tuntemuksiin, paperilla esitettyjen tietojen lisäksi. Paljon olen saanut myös ystäviltä, isännältä sekä siskoltani ja hänen mieheltään tukea päätöksentekoon. Edessä on suuri muutos, paljon uutta ja haastavaakin. Mutta eiköhän tuosta selviä.

Tiistaina kävimme Hilpun kanssa lukukoirailemassa naapurikirjastossa. Leppoisa tunnelma ja kivat tarinat tekivät kirjastoreissusta taas mukavan mieluisan. Joulukuussa Hipulla on vielä työvuoro, jonka jälkeen se siirtyy hyvin ansaituille joululomalle. Tammikuussa taas jatkamme ja silloin käynnistyvät kuuntelukeikat myös kotikirjastossamme. Myttö on näiden kirjastoreissujen ajan jäänyt yksin kotiin tunnin, kahden ajaksi. Hienosti se kaiketi on pärjännyt, sillä mitään tuhoja ei ole syntynyt. Eikä naapurit ole tulleet kertomaan, että se itkisi tai meluaisi meidän poissaollessamme. Mielestäni on tärkeää opettaa Myttönen siihen, että joskus joutuu jäämään kotiin yksin. Näin opetettiin myös Typylle ja Hipulle.

Reilun viikon päästä avaamme ensimmäisen luukun joulukalenterista. Syksy on juossut hurjaa vauhtia ja talvi on edessä. Toivottavasti kuiva ja luntakin saisi hiukan tulla. Olen jo hankkinut tyttösille joululahjoja. Ei mitään suurta ja ihmeellistä mutta uskoisin, että mieluisia. Mytöllä on edessään sen ensimmäinen joulu. Mitähän pikkuriiviö mahtaa tuumata kuusesta, kinkun tuoksusta ja lahjapaketeista... 

Kolmen kärki

Taas yksi marraskuinen viikko vierähti ja uutta kohta aloitellaan. On kovin hämärää ja sateista. Isäntä viritteli parvekkeelle valoja ja minä nostin kynttelikön keittiön ikkunalle. Muutama muukin jouluvalo tai kutsutaanko niitä kausivaloiksi, on myös esillä. Aikaista tai ei mutta mukavasti ne tuovat iloa ja hyvää mieltä tämän harmauden keskelle. Jouluradionkin viritin taajuuksille.

Hippusella reistaili maha viikolla useamman päivän ajan. Se oli pistellyt ulkoa suuhunsa taas jotain epäsopivaa. Niin tarkkana ei pysty olemaan, etteikö sen kuono haistaisi jotain syötäväksi kelpaavaa ja sitten se onkin jo hotkaistu kuonoon. Tankoparsalla maha alkoi vihdoin rauhoittumaan. Myös muutamasta kokeilussa olleesta koiranherkusta (riistaa) totesimme, ettei niiden tarjoiluun seuraa jatkoa. Kovin pieneksi tuo sopivien ruokien ja makupalojen lista on lyhentynyt. Mutta pääasia, että Hippu on kunnossa ja vatsa ei ole kipeä. Ja Hippuhan on onnellinen, kun saa ison palan kurkkua tai kuivattua peuran keuhkoa. Nämä ovat sen lempiherkkuja  ja sopivat mahalle.

Itselläni on takana melko raskas viikko töissä. Todella pitkään, liki kaksi vuotta, kestäneen soutamisen ja huopaamisen, löysässä hirressä roikkumisen aika on vihdoin ohi. Työsopimusneuvottelut ovat käynnistyneet. Useammassa istunnossa olen jo ollut ja lukenut liki 10 sivuista työsopimusehdotelmaa. Enpä vielä tuollaiseen ole eläissäni törmännyt.

Onneksi meitä "muualle myytyjä" yhdistää ajatus siitä, että ketään ei jätetä yksin. Yhdessä linjamassa otetaan asioista selvää, jaetaan tietoa toisillemme ja kyseenalaistetaan tulevan työnantajan osittain erikoisetkin vaatimukset. Tärkeimpänä se, että tuemme toinen toisiamme, kuuntelemme, mitä meidän kenenkin mielen päällä on ja yritämme tsempata. Minulle tärkeintä on se, että myös tuleva työnantaja ymmärtää sen, että ihmisillä on muutakin elämää kuin työ ja työpaikka. Minun luettelossani nuo eivät yllä edes kolmen kärkeen vaan sitä hallitsee isäntä, Hippu ja Myttö sekä terveys. Ja en aio uuden(kaan) työnantajan palveluksessa pistää työtä kaiken edelle ja vaarantaa siten omaani sekä noiden minulle elämässäni kaikkein tärkeimpien hyvinvointia. Jos tämä työnantaja ei anna tälle ymmärrystä, uskon, että sellainenkin työpaikka kyllä löytyy. Katsotaan, miten tässä käy.

Kovasti kasvanut

Marraskuu soljuu eteenpäin tasaisen tuttuja polkuja. Saimme tänne eteläänkin hiukan lunta. Siitä riittää iloa ja riemua Hipsulle ja Myttöselle. Pieni likka on aivan ihmeissään, mitä tuo valkoinen, kylmä höttö maassa mahtaa olla. Kelien on ennustettu lämpiävän, joten lumi taitaa sulaa pian pois. Mutta ensilumi on aina hieno juttu.

Myttö kasvaa kovaa vauhtia. Sillä on niin pitkä häntä, että muutamat ohikulkijat ovat ihastelleet söpöä ajokoiran pentua. Hymyillen ilmoitan, että se on beagle. Mytöllä on myös melkoisen isot tassut, noin muuhun kroppaan verrattuna. Odotan mielenkiinnolla, kasvaako se isommaksi kuin Hippu. Isännän kanssa veikkaamme, että kasvaa. Myttösen luonteenpiirteetkin alkavat nousemaan paremmin pintaan. Se on utelias ja avoin. Ei arkaile muita koiria tai ihmisiä. Ainoastaan kovaa haukkuvat koirat hiukan jännittävät sitä. Myös kovaäänisistä autoista se saattaa pelästyä. Hienosti Myttö kuitenkin pärjää ja kannustuksellamme jännittävätkin tilanteet ratkeaa parhain päin.

Anoppini antoi meille pikkujoulukuusen.
Ehkä me uskalletaan jouluksi hankkia
isokin versio.

Tuleva sunnuntai on isänpäivä. Omalle isälleni lähetän terveiset Espanjan auringon alle. Tuleva viikonloppu otetaan rennosti ja saamme myös pidemmästä matkasta hyvän ystäväni kylään. Hän ei ole vielä tavannut Myttöä ja ainakin perheen pikkupoika odottaa jo kovasti meidän isokorvien tapaamista. Uskon, että ilo on molemminpuolista ja kolmikolla tulee olemaan hauskaa.

Hipun muutosten vuosi

Meillä oli tiistaina Hipun kanssa ilo vierailla kotikaupunkimme toisella laidalla sijaitsevassa kirjastossa. Sain sieltä tiedustelun, olisiko meillä Hippulin kanssa mahdollisuutta tulla lokakuussa vierailemaan siellä. Onnistuin sumplimaan illan, jolloin meidän visiitti saatiin sopimaan kaikkien osapuolien kalentereihin.

Lukukoirakeikka sujui hienosti. Hipun vastaanotolla kävi kiva määrä lukijoita. Paikalle saapui myös rapsuttelijoita ja moikkaajia, jotka Hippu otti lämmöllä vastaan. Kovasti Hipsua ihasteltiin, erityisesti sen rauhallisuutta sekä skarppia kuuntelutaitoa. Ja niinhän se on; Hippua voi alkaa jo kutsumaan ammattilaiseksi näissä lukukoirailuissa. Onhan sillä nyt reilu vuosi työuraa takana päin.

Hippusen elämä on viimeisen reilun vuoden aikana kokenut isoja muutoksia. Typyn kuolema ja sen myötä lauman ainoaksi nelijalkaiseksi jäseneksi jääminen. Alkuvuodesta todetut pahat ruoka-aineallergiat ja suolistosairaus. Lukukoira-uran käynnistyminen miltei kylmiltään, vain yhden treenauskerran jälkeen. Pikkusiskon saapuminen kotiin elokuussa. Voi siis sanoa, että Hipun elämässä on muutoksen myrskyt puhaltaneet. Mutta niin kovin upeasti ja tyynesti meidän Hippunen on asioihin suhtautunut ja uuteen sopeutunut. Olen hyvin ylpeä siitä.

Kuukauden päästä avaamme ensimmäisen luukun joulukalenterista. Koirille en valitettavasti tänä vuonna omia kalentereita hanki, kun Hippusen ruokavalio on niin tarkka. Mutta joka aamu molemmat tytöt saavat pienen riistaherkun, se on varmaa. Isännän kanssa pohdimme, voidaanko me tänä jouluna hankkia kuusipuuta. Isoa sellaista. Mitähän Myttöskä puusta tuumaisi...