Tänään olisimme puhaltaneet Pimun synttärikakusta 16 kynttilää. Mutta isoksi suruksemme Pimu ei ole enää täällä, meidän kanssamme, iloitsemassa juhlapäivästään. Harmittaa, että Pimulin hautapaikka on sen verran kaukana, että en pääse tänään Kangasniemelle sytyttämään hautalyhtyyn kynttilää Pimun muistolle. Mutta toivotamme täältä kotoa käsin paljon onnitteluja tuonne jonnekin, missä Pimu meitä varmasti katselee.
 |
Pimu veneilemässä Haukivuorella elokuussa 2013. |
En pysty vieläkään yleensä puhumaan Pimusta ilman, etteikö kyyneleet kihoa silmiin. Joskus poskelle vierähtää niitä vain muutama, joskus itkeskelen silmät päästäni. On ollut ihan hirveän kova paikka, että jouduin sanomaan Pimulle jouluyönä heipat. Ainakin varmasti kaikki te, joilla on tai on ollut kotona oma nelijalkainen kaveri, tiedätte, miten tärkeitä nuo karvanaamaiset ystävät meille ovat. Ja vaikka tiedän, että me kaikki täältä joskus lähdetään, on luopuminen ollut kamalaa. Isännällekin Pimun poismeno oli järkytys mutta viisaana miehenä hän muistuttelee minua, että Pimpulan aika oli tullut, sillä se oli sairas ja sillä oli varmasti jo kipujakin. Näinhän se on mutta minä olen sellainen itkupilli.
Iltapäivällä suuntaamme Typyn kanssa kirjastoon lukukoirailemaan. Tämä on meidän viimeinen kuuntelukeikka tämän vuoden puolella ja ensi vuonna harrastus taas jatkuu. Kevään kuunteluvuorot on merkitty kalenteriin ja on hauskaa jatkaa tätä harrastusta, joka tuo iloa sekä meille että muille. Pimusta olisi ollut loistavaksi lukukoiraksi mutta hyvin me ollaan Typynkin kanssa työt hoidettu. Tulossa siis ollaan, kirjasto, korvat höröllä valmiina hommiin!