Mistä näitä oikein tulee?

Meidän vanhukselle iskee näköjään draamakuningatarvaihde silmään, kun ollaan emännän kanssa eläinlääkärissä. Maanantainen verikoereissu oli nimittäin mennyt ilman mitään kommervenkkejä ja ketkuiluja. Isännällä on siis selvästi rauhoittava vaikutus Pimuliin. Mistähän saisin imettyä itseeni tuota taika-ainetta, jotta Pimu olisi iisisti lääkärissä myös minun kanssani...

Koetulokset olivat pettymys. Maksa-arvoista toinen oli laskenut hieman, toinen taas noussut pikkuisen. Spesiaalisapuskat eivät siis ole tehonneet ja kieltämättä olen miettinytkin, miten jollain ruualla voisi olla parantava vaikutus. Olen hiukan kyyninen tuon asian suhteen. Se, mikä maksassa riivaa, on edelleen arvoitus. Lääkäritäti arvaili syyksi tulehdusta, rasvamaksaa tai kasvainta. Minulta pääsi taas itku. Harmittaa vietävästi Pimun puolesta enkä edes halua ajatella, että ikäneidolla olisi jotain vakavaa. Seuraavaksi vaivan syytä ryhdytään selvittämään laaja-alaisen ultraäänikuvauksen voimin ja uskomme, että sen jälkeen olemme paljon viisaampia. Kuvauksen suorittaa koirien maksavaivoihin erikoistunut eläinlääkäri, joten käynnistä on varmasti kaikin puolin hyötyä, sillä pääsemme haastattelemaan asiantuntijaa.

Eilen teimme isännän kanssa lenkin paljastelijapuistossa ja törmäsimme sammalmättäällä kököttävään supikoiraan. Typy ulvoi vimmatusti ja olisi mieluusti lähtenyt ajamaan karvanaamaa. Pimunkin hajuaisti pelaa moitteettomasti ja se nuuski innokkaasti otuksen jälkiä. Ja eikä tässä vielä kaikki; isännän tehdessä iltalenkin kotikoirapuistoomme, oli portin takana kuikuillut mikäs muu kuin supi! Taas! Tämä tuskin oli sama veijari kuin päivällä tapaamamme mutta ihmettelimme isännän kanssa, mistä näitä supia oikein riittää näin kaupungissakin. En ole aiemmin nähnyt supikoiraa kuin raatona ja sekin tapahtui mökillä. Eipä kyllä, itse pidän kyseistä elukkaa petona, joten en ole erityisen innokas niitä tapaamaankaan. Toisaalta olen puistossa nokatusten mieluummin supikoiran kuin itsensäpaljastelijan kanssa.

Juhla juhannuksen

Pimu nautiskelee.

Emäntä lueskeli lepotuolissa naistenlehtiä anopin tehdessä samaa. Isäntä palvoi aurinkoa ja appiukko teki saunavastan. Mökin isäntä lämmitti juhannussaunan. Nautimme päiväkahveilla mökin emännän tekemiä herkullisia lohileipiä ja nostimme maljan kesän juhlalle. Iltaisin grillistä kiiri nenää kutkuttavat tuoksut ja Typy kävi uimassa, usein. Pimu makasi sammalmättäällä ja oli onnellinen, kun sai nukkua yönsä isännän makuupussissa. Välillä isokorvat komensivat naapurimökin koiraa ja Typy tonki kompostiämpäriä. Juhannuskokko läheisellä luodolla oli suurempi kuin miesmuistiin mutta jostain kumman syystä se sytytettiin tänä vuonna tavallista aikaisemmin. Ilta-aurinko paistoi vielä kokon jo palaessa, joten se ei päässyt täysiin oikeuksiinsa.

Typy vahtii.

Kaiken kaikkiaan vietimme rauhallisen, leppoisan ja mukavan juhannuksen, josta suuri kiitos koko saaripoppoolle! Tästä kelpaa jatkaa kesänviettoa ja viikonloppuna suuntaamme kohti Kangasniemeä.

Uimarin kuivausoperaatio.

Aurinkoista keskikesän juhlaa!

On valon juhla, juhannus, 

on lehtimajain aika, 

on herkimmillään kauneus, 

on kirkkaimmillaan ruskotus, 

yön varjoo pyhä taika. 

Koi ajaa kultavaunuissaan - 

yön äärtä, taivaanrantaa. 

Soi laulurastas nummellaan, 

ja käki kukkuu kaihojaan, 

maan pellot tähkää kantaa. 

Einari Vuorela

Mukavaa ja leppoisaa juhannusta 

Pienen Suuren Beaglen lukijoille!

Toivottelee Pimu, Typy ja kaksijalkaiset

Hukkareissu

Isäntä sai olla ylpeä viedessään Pimun edelliskerran verikokeeseen. Ikäneito kun oli käyttäynyt niin mallikkaasti. Toisin kävi eilisellä reissulla. Kävin melkoista tahtojen taistelua, jotta lääkäritäti sai otettua Pimusta verta. Isokorva pisti kaikin voimin hanttiin ja veri vaan roiskusi, kun neula lensi ainakin kahteen kertaan pois Pimulin etukäpälästä. Siinä oli veressä emäntä, lääkäri ja potilas itse. Huh! Vanhus oli aivan kauhuissaan tästä operaatiosta ja lääkäri totesi, että Pimu voitti sotkuisimman verinäytteen antajan tittelin koko eläinlääkäriaseman historiassa! Siinäpä varsinainen kunniamaininta meidän Pimulille.

Kaiken sen väännön ja paniikin jälkeen pistikin vihaksi, kun puhelimeni soi myöhään illalla. Eläinlääkäristä soiteltiin, että heiltä oli loppuneet jonkin sorttiset näyteliuskat, joten Pimun verta ei voida analysoida. Edessä olisi uusi reissu! Uskomatonta... Varasimme siis uuden ajan ensi maanantaiksi ja saamme vasta tuon keikan jälkeen tietää, mitä Pimun maksa-arvot sanovat. Harmittaa Pimun puolesta, että vanha joutuu taas moiseen rääkkiin. Neiti ei yksinkertaisesti voi sietää eläinlääkäreitä.

Jäämme siis odottamaan maanantaita. Näyteliuskatilauksen olisi parasta olla saapunut siihen mennessä. Ja tällä kertaa saa isäntä taas vuoron viedä paniikkibeagle näytteenantoon.

Odottavin mielin

Pimulla on tänään edessä jännittävä päivä. Vien ikäneidon eläinlääkäriin verikokeeseen. Toiveet ovat korkella, että koetulos näyttäisi nyt maksa-arvojen kohdalla paljon parempia lukemia kuin edelliskerralla. Minuakin jännittää, että mitä jatkossa seuraa, olivatpa arvot sitten hyvät tai huonot. Sen ainakin tiedän, että onneton on olo mikäli maksa reistailee edelleen. Toivottavasti ne pahanhajuiset sapuskat olisivat tepsineet!

Eilen teimme lenkkireissut kaatosateessa mutta lauantaina nautimme kesäpäivästä aurinkoisessa Rajasaaressa. Paikalla oli myös kaksi muuta beaglea ja rotutovereita tervehdittiin hännät heiluen. Pimu oli tapansa mukaan arkajalka eikä suostunut menemään uimaan ilman kepin heittämistä. Typy lotrasi vanhankin edestä ja välillä pitkäsääri intoutui myös pelaamaan muiden karvakuonojen kanssa. Ja niitä riittikin saarella runsaasti mikä varmasti johtui hienosta säästä. Jaksan edelleen kiittää Helsingin kaupunkia tästä mainiosta koirien ulkoilupaikasta. Ottakaahan oppia muutkin kaupungit!

Niin pitkältä tuntuneen talven jälkeen kevät koitti ja kiiti kohti kesää. Nyt elämme jo juhannusviikkoa. Meidän pesueella on tuttuun tapaan edessä juhannuksen viettoa Kotkassa. Saari kutsuu taas nauttimaan mukavasta keskikesän juhlasta. Syömme ja juomme hyvin hauskassa seurassa. Ihailemme kauniita maisemia ja leppoisan kiireetön tunnelma vallitsee koko pyhien ajan. Isokorvat saavat uida ja maata auringossa mustikkapuskien keskellä ja tähän on lupa myös kaksijalkaisilla. Odotamme siis tulevaa viikonloppua, Pimun loistavia verikoetuloksia sekä sitä, että käärmeet tajuavat tänäkin juhannuksena pysyä pois pihapiiristä. 

Vapaa!

Sain eilen iloisia uutisia koskien adoptiopoikaani Senia. Se on vapautettu takaisin luontoon ja itsenäisen elämän alku on kuulemani mukaan lähtenyt hyvin käyntiin. Senilla on mahdollisuus ruokailla sademetsään laitetulla ruokailupaikalla ja eläinlääkäri tarkkailee sen vointia tulevien viikkojen ajan. Vapauttaminen tehtiin hiljaisuudessa, jotta tapahtuma sujuisi ilman häiriöitä. Sen vuoksi Senin vapauttaminen jo nyt tuli myös minulle yllätyksenä mutta mukavana sellaisena. Onnea matkaan, poika! Elämä on edessä ja toivottavasti se tuo Senille eteen pelkkää hyvää.

(c) Orangutan Appeal UK

Koska Sen on nyt oman elämänsä herra, olen saanut uuden adoptiopojan. Hän on nimeltään Gelison. Orankivauva löydettiin metsästä äitinsä hylkäämänä 8 kuukauden ikäisenä heinäkuussa 2010.  Äiti oli todennäköisesti kokenut suuren järkytyksen petoeläimen tai ihmisen toimesta ja paennut kauhuissaan vaaraa. Oranki ei nimittäin helpolla poikastansa hylkää. Myös Gelisonista löydettiin jonkin eläimen, mahdollisesti villikoiran puremia. Paikalliset asukkaat toivat Gelisonin kuntoutuskeskukseen ja siellä se viettää tulevat vuotensa kasvaen ja keräten voimia. Tulevaisuudessa myös Gelisonia odottaa vapaus mutta sitä ennen se syö ahkerasti hedelmiä sekä keikkuu puissa ja erilaisissa kuntoutuskeskuksen pihamaalle viritetyissä verkoissa keräten lihasvoimaa. Pojalla on pitkä "kuntoutusmatka" vielä edessä mutta joka päivä se kasvaa ja voimistuu. Seuraan siis ilolla sen matkaa kohti aikuisuutta.

Kaikkea sitä näkee!

Näkyykö hiippareita...

Olemme vuosien varrella nähneet isokorvien kanssa ulkoillessa jos jonkinmoista ihmeteltävää; oravia, metsäpeuroja, jäniksiä, rusakoita, lukuisia lintuja, kettuja, erilaisia eläinten raatoja yms. Mutta lauantaina ulkoillessani Pimun ja Typyn kanssa tutussa lähipuistossa (joka on  pikemminkin metsää) törmäsimme tähän mennessä erikoisimpaan näkyyn; itsensäpaljastajaan. En ryhdy tässä tarkemmin kuvailemaan tapausta, sillä se nostaa oksennuksen kurkkuuni vieläkin. Tyyppi kun ei pelkästään paljastellut itseään. Pulssi hakkasi, kun tämän iljettävyyden nähtyäni käännyin pikapikaa lenkkireittimme tulosuuntaan ja soitin hätänumeroon. Paljastelija ei hyökännyt eteeni puiden takaa pitkä popliinitakki päällä vaan istui puistonpenkillä, siinä reteästi kaiken kansan nähtävillä. Hätäkeskuspäivystäjä oli kanssani samaa mieltä, että moinen toiminta ei kuulu julkisille paikoille ja lähetti poliisipartion katsastamaan tilanteen. Luulen, että paljastelija ehti lähteä lipettiin ennen sinivuokkojen saapumista mutta omaa oloani helpotti, kun ilmoitin asiasta ja annoin tarkat tuntomerkit irstailijasta.

...ei näy, sehän on vaan orava.

En oikeastaan ihmettele, että eteeni osui tällainenkin tapahtuma tyttöjä ulkoiluttaessani. Niin usein lenkkimme kiertävät metsässä ja kinttupoluilla. Lauantaisessa tilanteessa en kokenut itseäni kohtaan uhkaa, sillä harvoin kuulemma moiset paljastelijat hyökkäävät yleisönsä kimppuun. Pimu oli irti metsässä ja ehti juosta kyseisen törkimyksen viereen ennen kuin hoksasi, että emäntä vaihtoikin suuntaa Typyn seuratessa remmin päässä. Ehkäpä koira riitti lähiyleisöksi tällä kertaa eikä iljetykselle tullut mieleen lähteä perääni.

Vaikka isäntä epäileekin Pimun ja Typyn suojeluvaistoa, luotan minä siihen. Tiesin, että koiran (ja vieläpä kahden) kanssa liikkuessani olin paremmin turvassa kuin yksin. Mutta kotiin päästyämme huokaisin syvään helpotuksesta. Valitettavasti iljettävä tunne jatkui koko loppupäivän ja päätin, että en muutamaan päivään mene kyseiseen metsään ilman isäntää. En halua nähdä tämänkaltaista esitystä toistamiseen, en ikinä.





 

Piiloleikki saisi jo loppua

Viikon verran on meidän maksapotilas nauttinut uudesta menústa. Ja hyvin näyttää uudet sapuskat Pimulle maistuvan. Juhannusviikon alkuun olen varannut Pimaukselle ajan uuteen verikokeeseen ja suuri toive on, että maksa-arvot olisivat asettuneet normaalilukemiin. Siskoni sanoi, että Pimu vaikuttaa nyt virkeämmältä kuin aikaisemmin. Se voi pitää paikkaansa, sillä maksavaivat saattavat aiheuttaa koiralle väsymystä. Itse tuohon väsymykseen ei ole välttämättä kiinnittänyt edes huomiota,sillä Pimu nukkuu ylipäätään melko paljon. Se taas on laitettu vanhuuden piikkiin. Eli ehkä tässä mennään kohti parempia aikoja!

Viikonloppuna meillä vieraili puheliaan ystäväjoukkoni lisäksi myös melkoisen mykkä kaveri. Kilpi-niminen, siskoni ja hänen miehensä omistama maakilpikonna, joka oli toden totta hiljainen tapaus. Kylmä ja harmaa sää tekivät sen, että neiti vain nukkui koko viikonlopun, jonka se oli meillä hoidossa. En saanut napattua edes valokuvaa kolmikosta, sillä annoin konnan nukkua siskoni ohjeiden mukaan. Pimu kävi muutaman kerran haistelemassa vanhaa tuttua ja Typynkin kanssa vilkaistiin, miten Kilpillä sujuu sen omassa boksissa. Lähempää tuttavuutta en kuitenkaan isokorvien antanut tehdä ettei konna olisi säikähtänyt. Ehkäpä konnanen on ensi kerralla virkeämmällä tuulella.

Lauantainen juhlaväki toi tietenkin taas tuliaisia karvakuonoille ja Pimulle oli suuri pettymys, kun en antanut sille tuliaisherkkuja. Tiukka linja pitää nyt seuraavaan verikokeeseen saakka!  Kaikki tuliaiset eivät olleet kuitenkaan herkkuja ja niinpä Typy sähläsi uuden pallon kanssa pitkin iltaa. Jopa siten, että emännän juhlajuomat lensivät pitkin olohuoneen vastapestyä mattoa. Pimu sai mökkireissuja silmällä pitäen vedessä kelluvan frisbeen, jonka avulla ikäneito yritetään saada uimaan. Pelkään kyllä pahoin, että Typsy omii tuon lelun ja Pimulle heitetään jatkossakin veteen keppi tai pallo. Mutta yritän pitää Pimun puolia, kun vesileikkeihin päästään. Ja nyt niihin ei päästä, sillä missä on kesä? Lämpötila keikkuu kymmenessä asteessa ja juhannukseen on reilu kaksi viikkoa! Aurinko, ala tulla jo esiin piilostasi!