maanantai 18. kesäkuuta 2012

Odottavin mielin

Pimulla on tänään edessä jännittävä päivä. Vien ikäneidon eläinlääkäriin verikokeeseen. Toiveet ovat korkella, että koetulos näyttäisi nyt maksa-arvojen kohdalla paljon parempia lukemia kuin edelliskerralla. Minuakin jännittää, että mitä jatkossa seuraa, olivatpa arvot sitten hyvät tai huonot. Sen ainakin tiedän, että onneton on olo mikäli maksa reistailee edelleen. Toivottavasti ne pahanhajuiset sapuskat olisivat tepsineet!


Eilen teimme lenkkireissut kaatosateessa mutta lauantaina nautimme kesäpäivästä aurinkoisessa Rajasaaressa. Paikalla oli myös kaksi muuta beaglea ja rotutovereita tervehdittiin hännät heiluen. Pimu oli tapansa mukaan arkajalka eikä suostunut menemään uimaan ilman kepin heittämistä. Typy lotrasi vanhankin edestä ja välillä pitkäsääri intoutui myös pelaamaan muiden karvakuonojen kanssa. Ja niitä riittikin saarella runsaasti mikä varmasti johtui hienosta säästä. Jaksan edelleen kiittää Helsingin kaupunkia tästä mainiosta koirien ulkoilupaikasta. Ottakaahan oppia muutkin kaupungit!

Niin pitkältä tuntuneen talven jälkeen kevät koitti ja kiiti kohti kesää. Nyt elämme jo juhannusviikkoa. Meidän pesueella on tuttuun tapaan edessä juhannuksen viettoa Kotkassa. Saari kutsuu taas nauttimaan mukavasta keskikesän juhlasta. Syömme ja juomme hyvin hauskassa seurassa. Ihailemme kauniita maisemia ja leppoisan kiireetön tunnelma vallitsee koko pyhien ajan. Isokorvat saavat uida ja maata auringossa mustikkapuskien keskellä ja tähän on lupa myös kaksijalkaisilla. Odotamme siis tulevaa viikonloppua, Pimun loistavia verikoetuloksia sekä sitä, että käärmeet tajuavat tänäkin juhannuksena pysyä pois pihapiiristä. 

2 kommenttia:

  1. Peukutetaan ja toivotaan hyviä maksatuloksia ja oikein ihanaa juhannuslomaa!

    VastaaPoista
  2. Kiitos Myrsky! Kuten kirjoitinkin äsken tallentamassani postauksessa, teimme eilen hukkareissun eläinlääkäriin. Uusi yritys siis edessä. Leppoisaa, aurinkoista ja mukavaa juhannusta sulle ja tietysti myös äipälle ja iskälle toivottaa koko meidän poppoo!

    VastaaPoista

Kiva, kun kommentoit!
Hippu, Myttö ja emäntä kiittävät.