Yksinolemisen ja lukukoirailun taito

Hippu on ahkeroinut lukukoiran hommissa. Viime viikolla sillä oli kuunteluhommia sekä meidän kotikirjastossamme Tikkurilassa että hiukan kauempana Länsimäessä. 

Seuraavaa lukijaa Länsimäessä
odotellen.

Länsimäessä oli mukava määrä lukijoita ja Hippuselle jäi myös pari huilaustaukoa kuuntelukertojen väliin. Kovasti lukijat (ja heidän vanhempansa) toivoivat, että Hippu tulisi uudelleen jo ennen marraskuulle sovittua työkeikkaa. Mutta Hipun emäntä on niin tylsä, kun ei lupaile vuoroja enempää.... valitettavasti oma palkkatyö hieman häiritsee tätä Hipan kirjastotyötä 😁

Koiratarinoita Tikkurilassa.

Tikkurilassa vuorolista oli täynnä. Kuten yleensä aina. Sekä Hipulla että sen kollegalla Otolla riittää työtä, sillä lukukoirat ovat siellä hyvin suosittuja. Tulijoita olisi paljon, paljon enemmän kuin lukijalistalle voidaan ottaa. Hippu kuunteli mallikkaasti koiratarinoita, sillä jokainen Tikkurilan lukija oli valinnut luettavakseen koirista kertovia tarinoita. Eräs lukija oli kuitenkin valinnut luettavakseen faktatietoa, koirista kertovan tietokirjan.  

"Kovin on mielenkiintoisia hajuja
tässä kaverissa."

Olen tietysti Hipasta äärimmäisen ylpeä. Niin hienosti se hoitaa lukukoiran hommat. Mutta olen myös kovin ylpeä meidän Myttösestä. Tyynen rauhallisesti se jää yksin kotiin, kun heitän "työ"laukun olalle ja lähdemme Hipun kanssa kohti kirjastoa. Jokin herkkupala ovella Mytölle ja seurattuani, että se saa sen moitteettomasti syötyä, pistän oven kiinni. Koskaan Myttö ei ole jäänyt huutamaan tai haukkumaan oven taakse. Naapurit eivät ole raportoineet mistään "häiriökäyttäytymisestä" kirjastoreissujemme aikana, olen raportointia heiltä nimittäin pyytänyt. Mitään tuhoja tai temppuja Myttöskä ei ole yksin ollessaan keksinyt.

Yleensä Myttö on yksin kotosalla pari tuntia. Ja kun isäntä saapuu kotiin, se on kuulemma unenpöpperöisenä vastassa ovella. Kovin iloisena tietysti. Jotain me olemme siis oikein kai tehneet, kun Typystä lähtien olemme opettaneet ja treenailleet jokaista koiraamme siihen, että pitää osata olla kotona myös yksin. Ilman sitä koirakaveriakaan. Mielestäni tämä on tärkeä taito koiralle vaikka sitä harvoin tarvitaankaan. 

Mökillä on humisevan hiljaista

Elokuu on taakse jäänyttä elämää ja olemme syyskuussa. Tästä se syksy on käynnistynyt ja myös Puulan rannalla siitä oli menneenä viikonloppuna merkkejä. Vaikka järvivesi oli 18-asteista, en enää pulahtanut Puulaan. Vesi tuntui kovin kolealta. Isäntä kävi uimassa ja Myttö oli meidän saunakaverina, kuten tavallisesti. Tulipa Hipakin piipahtamaan saunassa mutta vain hakeakseen Mytttöskäisen leikkimään. 

Mökin kuistilla nautittiin syysauringosta.

Mökkirannalla on niin hiljaista, että korvissa humisee, sanoi isäntä. Tämä on totta. Sellaista hiljaisuutta kuin syysmökillä on, ei voi kuvitellakaan täällä kaupungissa. Eikä sellaista pimeyttäkään täällä kotinurkilla ole, koska kaupungissa on katuvaloja sun muita valopilkkuja. Syksyissä mökillä on oma fiiliksensä vaikka kevät onkin sitä parhainta mökkiaikaa. 

Hippu ja Myttö söivät mökin pihalta ahkerasti puolukoita. Lepakot huiskivat menemään iltamyöhällä ja sain metsästä reilun saaliin mustatorvisieniä sekä kantarelleja. Koska Hippua ja Myttöä ei voi pitää metsässä irti, läksin sienireissulle tällä kertaa yksin. Laitoimme aurinkotuolit kasaan ja käänsimme veneen. Vaikka mökkikausi ei ole vielä ohi, tuollaisia kesänpäätöshommia tehtiin jo. Isäntä ripusti mökin pitkää seinää kiertämään valosarjan. Ulkona kuistilla sellainen on pari syksyä ollutkin. Nyt myös sisällä. Vaikkei lamppuketju ole suuri valon lähde, tuo se ihanaa tunnelmaa mökkiin näin syksyn pimeillä. 

Täällä kotimaisemissa olemme käyneet tervehtimässä lampaita. Hilpunen ja Myttönen pusuttelevat villakasojen kanssa. Minä rapsuttelen niitä ja ne lipaisevat kättäni, ehkä kiittääkseen. Miten terapeuttista ja mieltä rauhoittavaa on käydä moikkaamassa näitä kavereita. Lampaat ovat jo hyvin kesyjä ja eivät kavahda koiria. Eikä meidän Myttökään enää halua niitä haukkutervehtiä, kuten vielä alkukesästä teki. Molemmin puolin nelijalkaiset tulevat hienosti juttuun. 

Tällä viikolla Hipun kesäloma lukukoiran hommista päättyi. Suuntasimme tiistaina lähikirjastoomme Hipun ensimmäiselle syksyn kirjastokäynnille. Hippu sai kuunnella kolmen vakiolukijan tarinoita. Yksi uusi tuttavuus tuli moikkaamaan ja tutustumaan Hilpaan. Joten lukuvuorolista oli liki täynnä ja tämähän oli vallan mukava aloitus syksyn lukukoirailuille. Ensi viikolla vuorossa on kotikirjastomme ja teemme myös visiitin Länsimäen kirjastoon, jonne on hiukan pidemmälti matkaa meiltä kotoa. 

Lokakuussa lomailemme mutta tämä syyskuu pakerretaan työntäyteisiä päiviä. Työpaikallani ollaan niin sanotussa hybridimallissa työaikojen suhteen. Saan ja pystyn kivasti tekemään etätöitä sekä suunnittelemaan työpäivieni sisällön, toki muutama ehto huomioiden. Tämä on suuri plussa, sillä muuten stressaisin paljon siitä, miten meidän likat pärjäävät päivät pitkät keskenään. Isännän työ ei pysty joustamaan mutta onneksi minulla on tämä etuoikeus. Mitenhän sitä ennen näitä etätyökuvioita pärjättiin... no, muistan tehneeni lyhyempiä päiviä toimistolla ja rästihommat sitten kotona iltaisin. Siihen en halua palata enää koskaan.