Meidän joulun aika sujui leppoisissa tunnelmissa pääosin kotosalla. Pimun muistoksi paloi kynttilät lyhdyissä koko pyhien ajan. Olimme olleet kilttejä kuluvan vuoden aikana ja aattona paketeista paljastui mm. lukemista, lämmintä ylle ja herkkuja. Typy availi innolla omia lahjakääröjään ja minä avitin tarvittaessa. Typsyn lahjat koostuivat pääosin makupaloista, joita on nyt pitkälle uuden vuoden alkuun saakka. Annoimme toki Typsykälle maistiaisia yhden lampaankorvan ja kuivatun kanafileen verran.
Vaikka joulumme menikin pitkälti syödessä ja maatessa, tietysti myös reippailimme ulkona Typyn kanssa. Hyvää vastapainoa laiskottelulle... Tapanina tavattiin äitiäni ja hänen miestään. Viikonloppuna meillä vieraili Esco ja Risu, tuo nelijalkainen karvakaksikko, joista Escon kanssa Typyn piti muutamaan kertaan katsoa, kuka on valtias talossa. Isommilta riidoilta kuitenkin vältyttiin ja Esco ymmärsi lopulta, ettei Typylle kannata kukkoilla. Mokomakin kloppi!
Siskoni pääsee mökkirannallaan luistelemaan Saimaan jäällä sillä siellä on ollut kelpo pakkasia. Kipakat kelit ovat nyt täällä etelässäkin vaikka huomiseksi on luvattu jo plussaa. Pysyisi nyt tuo lumi, sillä eihän niitä kuraloskailmoja kaipaa kukaan, vai mitä! Kävi miten kävi, oli joka tapauksessa eri mukava juttu, että saimme iloita valkoisesta joulusta.
Vuosi 2014 lähestyy jo kiitorataa ja loppulaskuaan. Moottoreita käynnistellään uutta, tulevaa vuotta varten. Meillä on edessä juhlahulinaa uudenvuodenaattona täällä kotona, joten aloitan kemujen valmistelut jo huomenissa. Kuitenkaan sitä ulkoilua ja laiskottelua unohtamatta.
Hyvin on ollu samanlainen joulu niin teillä ku meillä eli rauhallista yhteiseloo ja syämistä. Pakkasta jysähti 20 ja ei tarjettu ulkoilla muuta ku pikasen alapihalla. Tänään hilpastaan pitkälle lenkille ku on lauhaa. Ilosta menoa teillekin!
VastaaPoistaJouluna onkin tärkeää huilata ja nauttia jouluherkuista. Lauhaksi muuttui nyt kelit mutta se tekee ulkoilun kyllä miellyttävämmäksi kun ei tassut palellu. Mukavaa loppuvuotta 2014 toivottaa Typy ja emäntä
PoistaNiimpä se mänj joolu tiälä samallaesissa kujjeessa ku teellähhii. Syötiin ja muattiin :) Meelläe sitä pakkasta olj ettee piässy ku pikaset asijat hoetammaa. Onneks on nyt laahempata jo.
VastaaPoistaEe oo ennee paljoo tätä vuotta jälellä. Uus vuosj ja uuvvet jutut :) Pitäkee haaskoo sielä juhlapilleissä!
Ja toevotaan että suatta pittee lumet muassa kevvääsee asti.
Nyt on lauhaa ja päivällä sateli jo märkää loskalunta. Tylsää... mutta toivotaan ettei kaikki lumet vielä sulaisi. Huomenna vietetään tämän vuoden viimeistä päivää. Edessä on tosiaan vuosi 2015 ja uudet kujeet ja touhut. Hauskaa vuoden vaihdetta teille myös sinne Savon maille!
PoistaTypyn emäntä