torstai 31. tammikuuta 2019

Hipun haastattelu

Olemme Hipsulin kanssa saaneet paljon mukavaa palautetta reilu viikko sitten ilmestyneestä lehtijutusta. Onneksi lehden paperiversiossa oli vain edustava kuva Hipusta sekä kannessa että itse artikkelissa. Nettiversioon oli päässyt myös ei niin edustava emäntä. Mutta rohkenen kuitenkin linkata jutun myös tänne blogiin, se kun tuolla sosiaalisessa mediassa joka tapauksessa jo on. Käykääpä siis lukemassa lukukoira Hipun haastattelu täältä.


Lunta on satanut ihan mahdottomasti. Kinoksia riittää ja Hilpuri on välillä suoranaisessa pulassa. Se kun loikkii hyvien hajujen perässä umpihankeen ja sieltä poispääsy teettääkin isomman homman. Ei ole meidän Hippu sellainen pitkäsääri kuin Typy oli. Mutta Hippu nauttii suunnattomasti lumesta ja ottaa siitä kaiken ilon irti. Kuten pitääkin. Edelleen jaksan ihmetellä koirien valtavan hyvää hajuaistia. Hippu haistaa hajut puolen metrin hangen alta. Uskomatonta.

Isännän työkiireet ovat helpottaneet ja arki soljuu tasaiseen tahtiin. Tammikuu hyvästellään ihan pian. Edessä on helmikuu. Silloin taas lukukoiraillaan ja isäntä pitää hiukan lomaa. Pari kyläreissuakin on näköpiirissä. Kevättä kohti mennään ja jännittävin mielin odotellaan, miten se etenee. Toukokuussa pääsemme varmasti Puulalle mutta joko jo vapuksi, se jää nähtäväksi. 

12 kommenttia:

  1. Oekeen hyvä juttu tuo lehtijuttu. Ja kyllä on kuvattii evustavija. Nii Hipun ku emännännii.
    Lunta kyllä on riittämmiin. Lisseehhii kuulu olovan luvassa. Vuoroon kova pakkanen ja vuoroon sittä sakkeeta lumj´saetta. Semmostahan se talavi on.
    Kyllä sieltä lumen alta haestaa helepolla kaekki mielenkiintoset jutut :) Mahtaskoon tuo olla immeesistäe mukavata jos oes yhtä hyvä hajuaesti...äet kyllä olj sitämieltä että ee :)
    Mukavija lumj´leekkijä Hipulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kovasti paljon kiitoksia Iivari kehuistasi.

      Minustakin tuntuu, että voisi olla aika raskasta, jos haistaisi kaiken yhtä hyvin kuin koira. Hipulla kyllä nenä vie ulkona niin, että joskus ei malttaisi edes tarpeilleen pysähtyä.

      Lunta on reilusti ja lisää kaiketi tulossa. Johan tuo riittäisi, ainakin minulle. No, riittääpähän Hipsulla myllättävää!

      Leppoisaa viikonloppua teille toivottelee Hippu ja emäntä

      Poista
  2. Oi oi kuinka mukava juttu! Oot, Hippunen, innostaja. Mitäs se sun emäntäs höpisee, hänhän on nätti ku mansikkamaito.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Isot kiitokset, tuulinen kolmikko. Hippu on se meidän perheen kaunotar. Ja hienosti hommansa hoitava lukukoira. Emäntä on niin itsekriittinen, että pisti kovasti hanttiin yhteisestä kuvasta Hilpun kanssa. Mutta myöntyi sitten toimittajan edessä ja onhan lukukoira-asiaa kiva mainostaa, vaikka sitten omalla punakalla naamallaan.

      Iloisen reipasta talvista viikonvaihdetta teille toivottele Hippuli ja emäntä

      Poista
  3. Párek ja Palvelijatar1. helmikuuta 2019 klo 10.01

    Wautsi, Hippu olet aito julkimo! Kyllä ansaitsetkin tulla esitellyksi medialle. Ja kaunis on emäntäsi, turhaan yrittää pysytellä ulkona kuvista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suuret kiitokset Pàrek ja Palvelijatar! Hienosti Hippu antoi haastattelun ja päästiin kertomaan lukukoiran työstä, Typyä unohtamatta. Itse en ollut kovin innokas kuvaussessiosta mutta Hilpuhan poseeraa jo ammattilaisen tavoin.

      Mukavaa ja leppoisaa viikonloppua teille toivotellen

      Hippu ja emäntä

      Poista
  4. Hieno haastattelu, Hippu ja emäntä!

    VastaaPoista
  5. Hieno lehtijuttu! Ja hyvät kuvat kummastakin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Isot kiitokset! Hipusta ainakin oli hienoja kuvia. Se on niin kuvauksellinen likka.

      Hipun emäntä

      Poista
  6. Vau, hieno juttu ja mukava nähdä teistä kuva! Kerrankin lehdessä kirjoitetaan asiaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Oli hauskaa, että haastettelu tehtiin Hipun näkökulmasta vaikka minä toiminkin siinä "tulkkina" toimittajan ja Hipsun välillä.

      Hipun emäntä

      Poista

Kiva, kun kommentoit!
Hippu, Myttö ja emäntä kiittävät.