Silmiini osui nettilehden juttu Virroilla susien suuhun joutuneesta Tiltu-ajokoirasta. Tämä jänistä ajamaan lähtenyt koiraparka joutui suden tai susilauman hyökkäyksen kohteeksi ja näin Tiltun elämä sai karmaisevan lopun.Kävimme Pimun kanssa äitini luona alkuviikosta ja hän varoitteli Kangasniemellä nähdyistä karhuista. Huolena hänellä oli, että otsoja on nähty mökkimme lähiseuduilla ja Pimu olisi näille mesikämmenille oiva suupala. Tyynnyttelin Pimun "mummoa" toteamalla, että tuskin karhut sentään mökin pihalle tulee. Ja Pimu ei enää yksin lähde kovin pitkälle tontilta eikä edes saa lähteä, pidämme siitä huolen. Takaraivossa kun on tuoreessa muistissa toissakesäinen katoamistemppu, jonka Pimu lomamme lopulla järjesti. Ja tuon kyseisen seikkailun aikana kävi kyllä meillä omistajille mielessä, että onko beaglevanhus joutunut supikoiran tai muun pedon suuhun. Onneksi ei mutta kyllähän metsässä elämää on...
En ota kantaa siihen, pitäisikö susien ym. elukoiden kaatolupia myöntää enemmän metsästäjille. Kannattaa kuitenkin jokaisen luonnossaliikkujan muistaa, että metsää ja sen asukkeja tulee kunnioittaa. Ja koska peto on aina peto ja myös käyttäytyy sen mukaisesti, pidämme Pimunkin illan hämärtyessä visusti mökissä sisällä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiva, kun kommentoit!
Hippu, Myttö ja emäntä kiittävät.