Perjantaina se koittaa; haemme uuden perheenjäsenemme kotiin. Aika on kiitänyt kuin siivillä, vasta äskenhän minä laitoin kenneliin kyselyä loppuvuonna mahdollisesti syntyvistä pennuista. Ruokakuppeja on hankittu, sukulaiset ovat ystävällisesti lahjoittaneet pyyhkeitä ja täkkejä, penturuokaa on varattu iso säkki ja Pimun vanhat pentupannat ja -remmit on kaivettu esiin. Joululahjatkin on hankittu molemmille neideille. Pahvilaatikot toimittavat vessan virkaa ja torstai-iltana on aika kääriä matot kasaan ja piilottaa sähköjohdot.
Kun talossa on jo entuudestaan koira, ei uuden tulo kovin paljon maailmaamme mullista. Tämähän menee jo rutiinilla! Isäntää kyllä jännittää kuulemma kovasti mutta itse en osaa edes jännittää. Odotan innolla pennun tuloa ja sitä, miten Pimu ottaa pienen beaglen vastaan. Vähemmän innolla odotan lattialla nukkumista. Olen luvannut uhrautua, koska tätä uutta koirimusta ei sängyssänukkujaksi opeteta. Isännän mielestä Pimunkin pitää jatkossa nukkua omassa pedissään, mutta tuohon en kyllä jaksa uskoa. Miten saisin sen opetettua siihen, kun vanhus on 11 vuotta nukkunut peiton sisällä pää tyynyllä... Olen luvannut kuitenkin yrittää.
Pikkubeagleä ollaan jo sankoin joukoin tulossa katsomaan. Lauantaina tulee siskoni miehensä kanssa, he saavat kunnian olla ensimmäiset, jotka tapaavat uuden perheenjäsenemme. Muutamissa fiksuissa koirakirjoissa neuvottiin olla kutsumatta/päästämättä ensimmäiseen viikkoon ketään ulkopuolisia kotiin, jotta pentu samaistuisi omaan laumaansa. Höpö höpö, sanon minä! Pimua tultiin ekan kerran katsomaan samana iltana, kun se kotiin tuotiin. Eikä tuosta traumoja näyttänyt jäävän, ainakaan meidän mielestä. Toki ihan joka päivälle ei koirankatsojia ole buukattu, joten omaakin rauhaa on. Ja jos pentu yhtään tulee kaukaiseen sukulaiseensa Pimuun, se viis veisaa kaksijalkaisista. Enemmän kiinnostaa ne piilotetut sähköjohdot ja sängynjalat...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiva, kun kommentoit!
Hippu, Myttö ja emäntä kiittävät.