perjantai 1. heinäkuuta 2011

Ensin työ, sitten huvi

Työhuoneen lattia oli viileä
lepäilypaikka.
Koska isännän ja Pimun yhteinen kesäretki siirtyi, otin ikäneidon eilen työpaikalleni mukaan. Pimu sai nauttia ylhäisessä yksinäisyydessään emännän seurasta, makupaloista ja  lounastunnista, joka sisälsi mm. käynnin emännän vanhassa työpaikassa moikkaamassa siellä olevia ihailijoita. Ja herätti Pimuli ihastusta myös nykyisellä työmaalla, neitiä kehuttiin rauhalliseksi ja lempeäkatseiseksi luppakorvaksi. Sitähän Pimu onkin ja vanhus taisi nauttia olostaan viileässä toimistossa.


Mikäs täällä uidessa!
Iltapäivällä totesin, että päivän hommat on hoidettu. Isäntä tuli Typyn kanssa noukkimaan raskaan työn raatajat kyytiin ja auton nokka käännettiin kohti Herttoniemeä. Sieltä löytyy mm. Tuorinniemen koirapuisto, jossa on mukava hiekkaranta meren ääressä. Uimamaisteri syöksyi aaltoihin välittömästi ja Pimukin häntä heiluen kahlasi rantakaislikossa. Puisto on melko pieni verrattuna esim. Rajasaareen, mutta pääasia näillä helteillä on, että koirimukset saadaan uimaan. Siihen tarkoitukseen Tuorinniemi on oikein passeli paikka ja suuntaamme sinne varmasti uudestaan.

2 kommenttia:

  1. Kylläpä tuommoisella uimarannalla kelpaa polskia. Hyvä tytöt!

    VastaaPoista
  2. Juu, ahkerasti pulikoitiin ja Pimukin saatiin veteen kepin heiton avulla. On se vaan mukava viilennyskonsti kesähelteillä tuo uiminen, myös meille kaksijalkaisille.

    VastaaPoista

Kiva, kun kommentoit!
Hippu, Myttö ja emäntä kiittävät.