keskiviikko 18. toukokuuta 2016

Tämä se on elämää!

Ei ollut riemulla rajoja, kun biigelit hyppäsivät mökin pihassa ulos autosta. Ollaanko me tosiaan taas täällä? Typy lähti ensitöikseen kiertämään mökkiä ympäri ja tarkisti, ovatko maisemat pysyneet ennallaan. Hippu seurasi perässä. Olemme isännän kanssa nimittäneet parivaljakon majakaksi ja perävaunuksi sekä myös symbioosikaksikoksi. Kovin rinta rinnan kun tytöt kulkevat.

Mökkivanhus oli selvinnyt talven tuiskuista ehjin nahoin. Aggregaatti temppuili mutta näppäränä miehenä isäntä sai sen pelaamaan. Masiina pitää kyllä kesän aikana huollattaa ammattilaisella. Puulan vesi oli normaalikorkeuksissa ja 14-asteisessa vedessä Typsykkä kävi pulahtamassa kerran jos toisenkin. Me muut ei. Pimun haudalle laskin kukkasen ja sytytin kynttilän. Muistelen edelleen suurella ikävällä sieniretkikaveriani.

Hippulin nuohotessa rantaa nauttivat isäntä ja Typpyrä
Puulan maisemista.

Kuten keväällä aina, ekalla mökkireissulla siivotaan torppa. Koska suuntaamme Kangasniemelle pian uudestaan, jätin aitan siivoamisen sekä kukkien istuttamisen ensi kertaan. Pressujen alta kaivoimme esiin pihakalusteita ja huussi pistettiin käyttökuntoon. Meidän poppoon lisäksi myös kuikat, sinisorsat sekä laulujoutsenpariskunta olivat saapuneet lahdelle. Käki kukkui ja isokorvat ottivat juoksukisoja. Kuten isäntä kaveruksille totesi; "Kyllä tämä on elämää!".

6 kommenttia:

  1. Párek ja Palvelijatar18. toukokuuta 2016 klo 17.03

    Elämä on siellä selvästi mallillaan ja porukka koiruuksineen tyytyväistä. Eikä mikään ihme! Hieno paikka teillä siellä Puulan rannalla on. Aurinkoisia ja onnellisia mökkipäiviä teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieno on paikka ja siitä saamme kiittää edesmennyttä pappaani. Metsäpläntti kun oli palkka kylän miehille maanraivaushommista. Ja äitini ja isäni saivat mahdollisuuden rakentaa rantaan mökin. Viisas veto!

      On ilo seurata koirien menoa mökillä, sillä kerrostaloasuminen saattaa joskus turhauttaa ja tylsistyttää. Vapaus on ihanaa, sanovat isokorvat.

      Mukavaa loppuviikkoa teille ja megaterkut Typyltä ja Hipulta!

      Typyn ja Hipun emäntä

      Poista
  2. Kyllä voes sannoo ihan sammoo tuommosessa paekassa! Teellä on sielä oma kesäparatiisi :) Ja tytöt suapi totteottoo vaestojjaan. Elikkä kulukee minnekkä nenä viepi ja naattija kesästä :) Aarinkoesija päevijä teelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onni on suuri, sillä naapureita ei ole lähellä ja ollaan melkoisen korvessa. Biigelit saavat kirmailla vapaasti, sillä lääniä riittää. Tuskin olisimme beagleen rotuna edes päätyneet, jos meillä ei olisi mahdollisuutta olla metsän keskellä edes aika ajoin.

      Isot muiskaukset Typsykältä ja Hippiläiseltä! Leppoisaa viikon jatkoa teille!

      Typyn ja Hipun emäntä

      Poista
  3. Aivan mahtava paikka toi teijän möksä, kyä tual kelpaa rentoutua ja retkeillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mökki on mainio paikka. Tykätään megakovasti!

      Muiskut teille meidän tytöiltä!

      Typyn ja Hipun emäntä

      Poista

Kiva, kun kommentoit!
Hippu, Myttö ja emäntä kiittävät.