keskiviikko 18. elokuuta 2021

Kaupungin kaduilla taas

Hyvät blogiystävät! Reilun viikon verran olemme olleet taas kotimaisemissa. Paluu Kangasniemeltä oli haikea mutta mökkikausihan ei toki vielä ole ohi. Täällä kotona on riittänyt pyykinpesua, erilaisten asioiden hoitamista ja järjestelyjä sekä sopeutumista takaisin kaupunkioloihin 😅. 

Meidän viimeiset mökkilomapäivät sujuivat mukavissa merkeissä. Mitään erikoisempaa ei touhuttu mutta kävimme kyllä moikkaamassa Keravan poppoon uutta perheenjäsentä, Patua. Poikakolmikko lomaili Hirvensalmella vanhempiensa sekä serkkujensa kanssa. Patu saapui perheeseen juhannuksen jälkeen. Pikkuherra on mäyräkoiran ja saksanmetsästysterrierin sekoitus ja siitä on tarkoitus tulla metsäkoira. Ja aivan ihastuttava pieni mies Patu on 💗. Hippu ja Myttö ottivat kaverin ilolla vastaan ja kolmikko sai heti aikaiseksi reippaat juoksukisat sekä leikit. Laitan syksyn aikana Patusta tänne blogiin kuvia (omistajien luvalla), kunhan seuraavan kerran taas tavataan.

Myttö saunoo.

Kuikat ilahduttivat meitä mökkiloman viimeisinä iltoina lipumalla hyvin likeellä rantaa. Eräänä iltana kohtasimme mökkitiellä mäyrän. Myttö ihmetteli iltahämärissä mökin pihalla mönkiviä sammakoita 🐸. Yhdessä likat yrittivät pysytellä päästäisen perässä, joka kipitteli pihalla ristiin rastiin. Arvatkaapa, kuka oli nopein... Sain kuin sainkin aloitettua kirjan lukemista ja nyt on Alexi Laihon elämäntarina tuttu. Sen jälkeen tartuin brittidekkariin, joten kyllä se lukuinto on taas löytynyt 😀.

Hippu haisteli mökin kuistilla
metsän tuoksuja.

Isäntä vietti lomanrippeensä Naantalissa ja me isokorvien kanssa upeiden ystävieni seurassa Puulan rannalla 🍹. Uskon, että meille molemmille ystävien kanssa vietetyt päivät olivat antoisia ja säilyvät muistoissa ikiaikoihin. Hippu ja Myttö olivat riemuissaan naisjoukon tapaamisesta ja saimme Mytön myös saunakaveriksi! 

Hilpunen ja Myttönen nuuskuttelivat
rantaravintolan terassilla minun ja
ystävieni herkkuruokien
tuoksuja.

Eilen kävimme Hipun kanssa eläinlääkärissä. Varasin ajan jo viime viikolle mutta se valitettavasti peruuntui tohtorin sairastuttua. Saimme hyviä uutisia käynniltä 😊. Tulehdusarvo on laskenut nyt normaaliin tasoon. Myös muutama muu veriarvo oli kohentunut sitten Kuopion keikan. Eläintohtori totesi, että Hipulla on ollut tulehdustilan johdosta anemiaa, jonka vuoksi pari veriarvoa olivat alhaisia. Tämä tieto oli uusi, Kuopiossa ja Jyväskylässä ei tästä ollut puhetta. 

Erikoislääkärikään ei valitettavasti pystynyt antamaan diagnoosia, mistä tämä mystinen tulehdus johtuu ja miksi Hippu meni heinäkuussa niin huonoon kuntoon 😔. Eikä selitystä ole sillekään, miksi tulehdusarvon lasku on kestänyt näin tuhottoman kauan. Heitti hän ilmoille arvauksen, mikä Hilpusta hänen mielestään mahdollisesti vaivaa mutta sekin on vain arvaus. Saattaa olla, että diagnoosia ei ikinä saada.

Eilen Hippu taas ultrattiin ja sisuskalut tutkittiin. Otettiin laaja verenkuva, haimatesti ja vielä kerran punkkitestikin. Kaikki on kunnossa ja ok. Hippu oli valtavan reipas koko käynnin ajan ja ultraäänikuvauksen ajan se melkein nukkui. Lääkäri totesikin, että jos kaikki potilaat olisivat ultrassa kuten Hippu, hänen työnsä olisi paljon helpompaa 😄. Olin valtavan ylpeä Hipusta ja minua harmittaa kovasti, miten paljon se on kesän aikana joutunut kaikenlaisiiin toimenpiteisiin ja ronkittavaksi.


Kotipuolessa on käyty morjestamassa
lampaita. Ne ovat kasvaneet
jo isoiksi sitten alkukesän.

Antibioottikuurit päätettiin lopettaa. Ensi viikolla meillä on edessä vielä yksi kontrollikäynti. Sillä varmistetaan se, ettei tulehdusarvo ole alkanut uudelleen nousemaan. Eläinlääkäri totesi, että hän ei usko siihen mahdollisuuteen mutta on hyvä varmistaa. Ja olemme isännän kanssa samaa mieltä. Valitettavasti en siis pysty vielä täysin iloitsemaan ja riemuitsemaan siitä, että Hipulla olisi nyt terveen paperit. Odotetaan ensi viikkoon... 

Tässä tiivistetysti meidän viimeaikaiset kuulumiset ja meiningit. Arki on alkanut hiljakseen rullaamaan isännän palattua töihin. Minä pidän huushollia pystyssä ja ulkoilen tyttösten kanssa. Elokuun aion ottaa vielä rennosti. Syyskuun puolella ryhdyn sitten miettimään omaa tulevaisuuttani, työhommia, mitä seuraavaksi. Ja ennen sitä tietysti mökkeilemme Puulalla 🏡. 


4 kommenttia:

  1. Patu kuulostaa metsään luodulta koiralta! :D Mahtaa kaverissa olla virtaa ja sisua, kun on tuollaisten rotujen yhteen sulautuma! :)

    Mukava kuulla, että Hippu voi paremmin, vaikka kontrollikäyntiä vielä odottelettekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Patusta tulee varmasti oiva metsästyskaveri. Ja sitä tarkoitusta varten se on kuulemma hankittukin. Hieno kaveri ja vauhdikas tapaus!

      Kontrollit jatkuvat Hipun kohdalla edelleen. Toivottavasti saamme kuitenkin nämä lääkärikäynnit pian historiaan.

      Hipun ja Mytön emäntä

      Poista
  2. Todella kiva kuulla, että Hippu on toipunut hyvin. Kaikkein parasta kaunokaiselle jatkossa. Ja, tosi hienoa, että osaatte antaa Iivari Määräkoeralle vertaistukea ja hyviä vihjeitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pàrek ja Palvelijatar! Toivottavasti Hippu toipuisi täysin, sillä ihan niin ei valitettavasti vielä ole.

      Suolistosairaudet on ikäviä ja Hipulla on tosiaan sama "tauti" kuin Iivarilla. Mutta sen kanssa pystyy ja oppii kyllä elämään. Tärkeintä on oikeanlainen ruokavalio. Toivottavasti pystymme tarvittaessa tsemppaamaan Iivaria ja sen kotiväkeä.

      Hipun ja Mytön emäntä

      Poista

Kiva, kun kommentoit!
Hippu, Myttö ja emäntä kiittävät.