Talvi on taitettu ja kauan odotettu kevät on saapunut. Meidän likat rakastavat lunta ja erityisesti kantohankea, jonka päällä käppäillä. Mutta itse en talvesta erityisemmin välitä ja siksi on upeaa, että se on takanapäin.
Meidän laumalle kuuluu hyvää. Olemme pysyneet terveinä, ainakin pääosin. Myttöä käytimme eläintohtorin pakeilla ennen loppiaista, koska sille tuli äkillisiä vatsavaivoja. Ei siinä auttanut muu kuin ajella päivystykseen, jotta Myttönen sai tarvitsemansa hoidon. Vatsa ultrattiin ja otettiin myös röntgenkuva sekä verikoe. Mahan temppuiluksi eläinlääkäri epäili jotakin epäsopivaa, mitä Myttö oli pistellyt suuhunsa. Peräruiske, kipulääke ja pahoinvointilääke auttoivat nopeasti. Myttö oli melko pian taas iloinen oma itsensä.
 |
| Ystävät 💗 |
Huhti- ja toukokuulle meillä on edessä vielä pari eläinlääkärikäyntiä, yksi molemmille biigleille. Mytöllä on kilpirauhasen vajaatoiminnan kontrollikäynti ja Hipulla virtsavaivoihin liittyvän estrogeenilääkityksen kontrollikäynti. Mutta nämä ovat rutiinijuttuja, jotka ovat edessä vuosittain. Itselläni marraskuun alussa saamani jalkavaiva on poikinut sen päälle vielä lisäkremppaa. Mutta nyt alkaa kaikki näyttämään senkin suhteen hyvältä. Hilpaa ja Myttöstä olen kyllä lenkittänyt täysin normaalisti jo koko tämän alkuvuoden.
 |
Kevään on saapunut koirapuistoonkin. Lumesta ei ole enää kuin rippeet. |
Koska kevät on edennyt vauhdikkaasti, on meillä isot odotukset siitä, että vappuna voisimme avata mökkikauden Kangasniemellä. Ennen sitä juhlimme 11-vuotiasta Hippua ja vietämme pääsiäistä. Tyttösten isäntä teki tammikuussa reissun Espanjan auringon alle. Minä taas heitän huhtikuussa parikin minimatkaa yhdessä rakkaiden ystävieni kanssa. Tuo mökkireissu tulee olemaan Hipulle ja Mytölle sitä parhaina aikaa tälle keväälle. Mökki on ehdottomasti niiden lempipaikka. Reilun puolen vuoden tauon jälkeen sinne pääsy on ihanaa. Vapaana viilettäminen ilman remmejä, hihnoja ja tarkkoja aikatauluja on parhautta.
Näin siis täällä meillä. Minulla on tapahtunut töissä iso muutos ja se saa jatkoa loppusyksystä. Mutta muutos on ainakin ekan erän osalta mieluisa. Toivottavasti myös sitten syksylläkin. Pääasia on, että jatkossakin voimme taata Hipulle ja Mytölle parhaista parhaimman arjen mm. sillä, että pystyn joustamaan työajoissa ja tekemään etätöitä. Tyttösten isännällä tämä ei ole mahdollista. Uskon lujasti, että asiat lutviutuu hyvälle tolalle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiva, kun kommentoit!
Hippu, Myttö ja emäntä kiittävät.