Uusi etäjäsen laumaamme

Adoptiotyttöni Sogo Sogo elelee nyt vapaudessa. Toivon, että tytöllä on kaikki hyvin ja niin ainakin avustusjärjestöltä saamissani viesteissä ja kirjeissä on kerrottu. Nyt Sogoa ei enää täysipainoisesti seurata vaan sen on opittava pärjäämään luonnossa omin keinoin ja voimin.

Koska Sogon adoptiovanhemmuuteni on päättynyt, jatkan näiden ihanien ihmisapinoiden pelastamista sukupuuttoon kuolemiselta adoptoimalla Sen-pojan. Se asustelee samassa kuntoutuskeskuksessa, missä Sogokin asui ja on pelastettu sinne syyskuussa 2006. Odotan innolla, että saan lähiviikkoina lisätietoja Senin menneisyydestä ja siitä, miten pojan asiat tällä hetkellä ovat.

Seurapiirirakko

"Antakaa mun nukkua!"

Pimu on tunnetusti aamu-uninen. Sen saa käydä herättämässä aamulenkille ja usein neitiä joutuu pukkaamaan takamukseen, jotta se nousee pedistään ja lähtee liikkeelle. Valjaat (ja näillä kovilla pakkasilla myös takki) puetaan horroksessa olevan isokorvan päälle. Silmät ovat aivan puolitangossa ja välillä näyttää jopa siltä, että Pimu nukkuu pystyyn. Tällainen tämä meidän vanhus on ollut jo vuosia. Pentuna se oli innolla lähdössä aamulenkille jo klo 5, myös vapaapäivinä... Ikää kertyessä enemmän, on Pimuli kehittänyt itselleen sellaisen seurapiirirakon, että ainakaan pissihädän takia sillä ei ole kiire aamuisin ulos. Aamukeksin se toki edelleen hakee, kun nousen ylös.

Tiistai-aamuna vanhuksemme oli jostain syystä erityisen väsynyt. Perinteisten herätysrituaalien jälkeen sain koiran ylös pedistään ja isäntä iski tytölle nutun niskaan. Kun itse puin ulkovaatteet päälleni, huomasin Pimun hävinneen eteisestä. Ja minne oli mahtanut neitokainen kadota? Takaisin petiinsä jatkamaan kesken jääneitä unia! Siinä se makasi takki ja remmi päällä, haukotteli suu ammollaan ja käpertyi kääröksi. Uni sai siis tulla. Kehtasivatkin tulla herättämään...

Sanoin Pimulle heippa, nähdään iltapäivällä! Kerroin sille myös, miten kätevää onkaan, että vanhus on siinä pedissä odottamassa remmi ja takki päällä. Pääsemme ripeästi ulkoilemaan työpäivän päätteeksi, kun toinen koirimuksista on jo valmiina sotisovassaan. Riittää, kun laitan vain itseni ja Typyn "säänkestäväksi". 

Aamulenkille oli lähdettävä siis vain pikkuveijarin kanssa. Tartuin Typyä remmistä, avasin oven ja napsautin valot päälle rappukäytävään. Isäntä tajusi, ettei Pimua saa liikkeelle ilman apuvoimia ja komensi napakasti vanhusta nousemaan ylös, ulos ja lenkille. Ja sieltä hän saapui! Laahustaen väsynyt ilme naamallaan, joka alkoi kuitenkin kirkastua, kun pääsimme pihalle. Taisi Pimu itsekin tajuta, että tulee liian pitkä odotusaika iltapäivään asti. Liian pitkä jopa seurapiirirakkoiselle.

Ystävänpäivänä

Ystävyys on paras suoja elämän myrskyissä.

- Raija Maula -

 

Lämpimät ystävänpäiväterveiset

blogin lukijoille!

toivottaa

Pimu & Typy 

Kuvassa kaverukset ovat lähdössä ystävänpäivän aamulenkille paukkupakkaseen.

Lämpömittarimme näytti -21 astetta,

mikä on jo aika kova luku täällä pääkaupunkiseudulla!

Beaglekaupunki



Näkymää Pestin puolelle Budan linnavuorelta.

Minilomamme Budapestissä sisälsi historiallisia monumentteja, museoita ja leivoskahveja kaupungin lukuisissa kahviloissa. Tietysti kävimme myös eläintarhassa, jossa näimme mm. ihastuttavia orankeja. Itseäni ilahdutti erityisesti kaksi orankivauvaa, jotka lepäilivät emojensa sylissä. Kevätaurinko paistoi, joten mukaan ottamani kahdet talvisaappaat olivat aivan liian järeät varusteet kaupungilla tallailuun. Ostin sitten tennarit, joilla askel taittuikin huomattavasti mukavammin. Isäntä tutustui Széchenyin kylpylään ja minä kävin kauhistelemassa Terrorin taloa. Näkemistä olisi riittänyt vaikka kuinka mutta mukavan pintaraapaisun näimme sekä Budasta että Pestistä.

Ja se beaglein määrä! Kaupunkia voisi kutsua todelliseksi beaglekaupungiksi, sillä näimme reissun aikana lukuisia luppakorvia. Kaupungissa riitti koiria ylipäätään paljon ja niistä valtaosa sai tepsutella vapaana pitkin katuja omistajan tullessa perässä, remmi kädessä. Kuitenkin kaikki beaglet, joihin törmäsimme, olivat kiinni remmin päässä... Tätä ei tarvinne varmasti ihmetellä, ajatella jos Typynkin päästäisi irti keskellä Helsingin keskustaa. Huh...

Pimu ja Typy olivat pärjänneet hoitapaikoissaan vallan mainiosti. Pimulla oli kaiketi ollut hiukan ikävä Typyä, niin onnellisen näköisenä se haisteli pikkuneitiä haettuani sen kotiin Keravalta. Molemmat isokorvat olivat tehneet pitkiä lenkkejä ja yöt olikin kuulemma nukuttu varsin sikeästi. Typy taisi olla vieraskorea, sillä mitään tihutöitä sen päähän ei ollut pälkähtänyt ja ylikierrospissejäkään ei oltu lirauteltu kuin kerran. Olemme siis hyvillä mielin siitä, että hoitoreissut sujuivat kaikilta osin moitteettomasti. Lasten lelut säilyivät ehjinä, Pimu tyytyi nukkumaan olohuoneessa ja emännän ikävöinti ei mennyt överiksi.

Toki tuliaisiakin tuotiin koirimuksille, mukaan tarttui unkarilaista makkaraa ja Pedigreen koiranherkkuja, joita löytyy täältä Suomestakin. Paikallisia koirankeksejä tms. kun ei kauppojen hyllyillä ollut. Koska Pimu odotti meitä paluuiltana kotona, annoin sille yhden makkaran maistettavaksi. Hämmästelin, kun makkara ei maistunut Pimulle ja vanhus vain näykki sitä. Mutta eipä se ihme ollut, ettei makkara tehnyt kauppaansa. Se oli muovikuoressa! Joten nakkimakkarat piti kuoria tytöille, jotta ne voitiin syödä. Ja kun kuoret olivat pois, makkara maistui sekä Pimulle että Typylle paremmin kuin hyvin.

Multasormet (-tassut)

Isäntä pääsi maanantai-iltapäivänä siivoilemaan beagleneitien aikaansaannoksia. Oliko asialla ollut yksin Typy vai Pimu vai molemmat kimpassa, sitä emme tiedä. Mutta viimeinenkin viherkasvi oli tuhottu ja jatkossa aionkin ostaa tilalle tekokukkasia. Lisäksi jo toinen dvd-soittimen kaiutin oli saanut kyytiä (kuvassa etualalla), niitä on sentään vielä kolme jäljellä. Miten me ihmiset olemme sellaisia pahkapäitä, että emme vieläkään ole oppineet siirtämään kaikkea syötäväksi ja tuhottavaksi kelpaavaa piiloon kaappeihin ja komeroihin...

Kohta on aika pakata kapsäkit ja me kaksijalkaiset suuntaamme minilomalle Tonavan rannalle. Pimu nauttii tämän aikaa olostaan Haagan rusakoita ihmetellen ja Typy pistää leikit pystyyn Keravalla. Myönnän, että minulla tulee ikävä meidän luppakorvia mutta uskon, että tytöt nauttivat kovasti olostaan hoitapaikoissaan. Joten täältä tullaan Budapest!