Nenässä kevättä ja kinkkupiirakkaa

Pimulla oli (taas) vuorokauden kestävä ripuli, joka tokeni keitetyllä riisillä sekä vatsalääkkeellä. Sain pestä taas mattoja ja ulkoiluttaa vatsavaivaista ikiliikkujaa unesta pöperöisenä, sillä ripuli alkoi tuttuun tapaan yöllä. Matonpesun hoidin kyllä päiväsaikaan vaikka häiriköinkin naapureita pistämällä pyykkikoneen pyörimään jo aamuvarhain. Mutta puolustelen itseäni sen verran, että meillä on loistava äänieristys talossamme ja mahtavan kärsivälliset naapurit!

En malta olla kehumatta yhä uudelleen, miten hienoa on, että päivä on hurjasti pidentynyt. Aamulenkit alkavat vielä hämärässä mutta kun kotiin päästään, on valoisaa. Päivälenkitkin ehdimme tehdä valoisaan aikaan, kun vielä tammikuussa kello viiden tienoilla oli jo pimeää. Ehkä kaikkein parasta keväässä onkin valon lisääntyminen. Lintujen laulu ja leskenlehtien ilmestyminen ojanpenkoille nostattavat myös kevätfiilistä mutta niitä saadaan toistaiseksi vielä odottaa... Linnut kyllä laulelevat jo mutta toukokuussa konsertti soi täysillä.

Typyllä taitaa olla jollain tavoin kevättä rinnassa (tai nokassa), sillä sen nenä vie ihan mahdotonta vauhtia kohti kaikensorttisia hajuja. Melkeinpä joka lenkillä Typsykkä intoutuu ajohaukkuun eikä kuonoon ole tuolloin tarvinnut osua toisen koiran hajua kummempaa. Ja se vetäminen... siinä todella kysytään käsivoimia, jotta saan pidettyä pitkäkoiven aisoissa. Tiedän, että vedonestopanta auttaisi asiassa mutta jostain syystä en raaski laittaa sitä Typylle joka lenkin ajaksi. Kärsin siis käsissäni Typyn keväthuumasta, onneksi Pimu huumautuu enemmän esimerkiksi leipomastani kinkkupiirakasta.

Juhlahetkiä takatalven keskelle

Aurinkoista Naistenpäivää kaikille meille ihanille naisille, 

sekä kaksi- että nelijalkaisille! 

Mihinhän mahtoi jäädä se kevään eteneminen? Pakkasta on ollut mittarissa aamuisin 10-12 asteen hujakoilla ja siihen päälle kylmä viima on puhaltanut jäädyttäen posket ja nenänpään. Pistin Pimun talvitakin pari viikkoa sitten komeroon, kun ajattelin ettei sitä enää tarvita. No, kauaa ei nuttu ehtinyt kaapissa ummehtua.

Onneksi päivä on pidentynyt hurjasti ja aurinko on kuluneella viikolla tervehtinyt kiitettävän usein. Pimu ja Typy ovat iloinneet isännän lomaviikosta. Mukavaa on, kun joku on päivisinkin kotosalla antamassa keksin ja viemässä pitkälle lenkille. Ja olen minäkin iloinen, että isäntä on ollut kotona. Itselle on tylsä laittaa ruokaa ja mikro-ateriat aiheuttavat jo kuvotusta. Olemme yhdessä voineet ulkoiluttaa koiria mutta olen voinut myös heittäytyä sohvalle työpäivän jälkeen, jos on siltä tuntunut. Typy on saanut lötköttää isännän sylissä ja raapimalla vaatinut lisähuomiota. Minä olen voinut keskittyä Pimun rapsutteluun eikä vanhan ole tarvinnut paeta sohvalta meidän huomionkipeää pitkäsäärtä. Parasta on tietysti se, että olemme rötköttäneet sohvalla nelistään, koko perhe. 

Naistenpäivän lisäksi aihetta juhlaan on myös huomenna, sillä herkuttelemme täytekakulla siskoni syntymäpäivän sekä uuden tutkinnon suorittamisen kunniaksi. Lämpimät onnittelut päivänsankarille! Rajasaaren retket taitavat pakkaskeleistä huolimatta olla tämän talven osalta ohi, sillä merelle ei uskalla enää mennä. Emmekä pysty mitenkään pitämään Typsykkää aisoissa, jotta se pysyisi saarireissulla vain mantereen puolella. Joten nautimme aurinkoisesta viikonlopusta jossakin muussa maisemassa ja jäämme odottelemaan, että kevät saapuisi täydellä teholla. 

Hikiset hetket

Pimu suhtautui tuttuun tyyliinsä hiukan epäilevästi, kun eilen koitti toisen osteopatiahoitokerran. Isännän mukaan hikihän siinä oli tullut, kun ikäneidosta oli pitänyt pitää napakalla otteella hoidon aikana kiinni, jotta vanha pysyi hoitopöydällä. Sillä Pimu osaa olla yllättävän vikkelä, kun karkuun pitää päästä. Tästä kertoo myös maanantainen iltapäivälenkki, jonka aikana Pimuli päätti karata kotimme vieressä olevasta koirapuistosta.

Olimme päässeet puiston portista ulos ja isäntä avusti onnettoman heikkokätistä emäntää portin kiinnilaittamisessa, kun Pimu päätti lähteä jo kotiinpäin. Niinpä se fleksiä perässään vetäen juoksi puistosta talomme takana olevaan metsään (matkaa onneksi vain noin 200 metriä ylittäen kävelytien ja hiihtoladun) ja päättäväisesti suunnisti kohti kotia. Koska vanhus ei kuullut kieltoja ja pysähtymiskäskyjä, päätimme odottaa sitä metsän reunalla niin kauan, että se hoksaa tulla luoksemme. Pimu kun valitsi kotimatkan reitiksi umpihangen ja risuryteikön, me taas isännän ja Typyn kanssa halusimme mennä polkua pitkin. Aikansa meitä tarkkailtuaan Pimu käänsi sitten suuntansa ja tuli luoksemme. Isäntä sai napattua vanhuksen kiinni ja toruimme sitä moisesta hölmöilystä. Syynä älynväläykseen taisi olla nälkä; Pimu tietää hyvin tarkkaan, mihin aikaan päivän toinen ruoka-annos annetaan ja se tapahtuu iltapäivälenkin jälkeen. Pimun mielestä kippo on oltava kuonon edessä ehdottomasti klo 17 mennessä ja maanantaina pällistelimme vielä koirapuistossa vaikka kello läheni viittä.

Vanhuskin siis taitaa vielä erinäiset temput! Onneksi tuo karkumatka ei aiheuttanut kovin suurta sydämentykytystä, sillä puisto sijaitsee kotitalostamme noin 400 metrin päässä keskellä metsää. Ja Pimu on karkaillut puistosta ennenkin. Pentuna. Silloin se livahti aidan alta ja juoksi kotiovelle saakka odottamaan meitä huolestuneita omistajia. Siinä se istui portaalla ja katseli, kun emäntä juoksee metsän keskeltä ja huokaisee suuresti helpotuksesta nähdessään tutun karvanaaman portaalla istuksimassa. Hiki tuli silloinkin.

Auvoisia aamuja

Työpäivien paras lenkki on aamulenkki. Vaikka joudunkin heräämään (saan herätä) tuntia aikaisemmin verrattuna siihen, että en veisi isokorvia aamulla ulos, se ei haittaa. Aamulenkit ovat leppoisan rauhallisia. Alkumatka sujuu meiltä kaikilta kolmelta pienessä unitokkurassa mutta kun raitis ilma virkistää meidät, alkaa reissu edetä reippaammin. Törmäämme vakiokavereihin ja niiden omistajiin, ulkona on hiljaista, keväällä ja alkukesästä linnut laulavat... Saatamme havaita ketun, rusakon, oravan, sorsapariskunnan tai fasaanin. Niinä aamuina, kun isäntä vie tytöt ulos, tuntuu että oma heräämiseni kestää paljon kauemmin vaikka kävelen töihin tai sujautan toimistolle pyörällä. Työmatkalla saamani happihyppely ei vaan tunnu riittävän, että moottorini lähtisi vauhtiin heti työmaalle päästyäni.

Viikonloppujen ja vapaapäivien aamulenkit ovat yleensä lyhyempiä kuin arkisin, sillä päivälenkkejä tehdään useampi kappale. Kuten myös iltareissuja. Tavallisesti vapaapäivien aamulenkit päättyvätkin pieniin lisänokosiin sekä koirimusten että omistajien osalta. Kaikki neljä samassa pedissä maaten, pedin ollessa meidän kaksijalkaisten sänky. Ja mikäs sen parempaa kuin aloittaa viikonloppuaamu ilman turhaa hosumista ja kiirettä.

Rentouttavaa viikonloppua kaikille PSB:n lukijoille!

Hemmottelua ja valohoitoa

Kävimme lauantaina pitkästä aikaa kyläilemässä isännän vanhempien luona. Koiruleita hemmoteltiin herkuin ja niistä maistuvimmat taisivat olla nakit. Iso annos per kuono; sehän oli isokorvista mainio juttu! Eikä meidän kaksijalkaistenkaan tarvinnut nälkää nähdä sillä maistuvaa ruokaa ja juomaa oli tarjolla runsaasti. Kiitos vielä anopille ja appiukolle!

Tytöt kerjää.

Hyvää on!

Sinne meni! 

Aurinko paistoi täällä etelässä eilen koko päivän ja se takasi mitä hienoimmat ulkoilusäät. Vihdoinkin saimme valohoitoa talven keskelle ja kevään merkit alkavat hiipimään yhä vahvemmin esiin. Ja vaikka paiste paljastaa likaiset ikkunat ja huonekalujen pölykerrokset, nautin siitä huolimatta myös alkaneella viikolla auringosta yhdessä Pimun ja Typyn kanssa pitkien metsälenkkien muodossa. Pyyhin pölyt sitten loskapäivinä ja ikkunat pestään kesälomalla.