Syyskuu on kuin salaa hiipinyt esiin ja tästä se syksy alkaa. Palataan vielä hetkeksi lomatunnelmiin ja mikäs tässä mukavaa lomaa muistellessa.
Typy on erityisen kiinnostunut mökkirannassa uiskentelevista linnuista, kuten olen aiemminkin maininnut. Tänä kesänä saimme tutustua uuteen tuttavuuteen, jonka isäntä tunnisti riskiläksi. Tämä melko pieni, musta lintu oli hyvin ihastuttava sen uiskennellessa pitkin rantaa etsien syötävää. Yönsä se vietti ainakin muutamaan otteeseen rantakiven päällä, josta iltauinnillani sen havaitsin. Ensimmäiset tapaamiset Typsykän kanssa sujuivat huonosti, sillä pitkäkoipi räksytti lintuparalle oikein olan takaa. Mitäs tuli liian lähelle! Mutta kun Typy havaitsi, ettei tästä kaverista ollutkaan suurempaa uhkaa, se tyytyi katselemaan linnun uiskentelua laiturin nokasta. Olipa mukavaa, että saimme uuden kasvon rannallemme!
Mustikkasato oli tänä vuonna valtaisa ja tuttuun tapaansa Typy poimi itse omat mustikkansa. Vadelmatkin tekivät kauppansa ja ne ovat erityisesti Pimun herkkua. Ja herkullisiahan ne ovatkin, joten kyllä vanha neiti ymmärtää hyvän päälle. Hiukan pettyneenä jouduin toteamaan, että isäntä paistaa paremmat muurikkamuikut kuin emäntä. Tämä tuli selväksi, kun tarjosin eräänä iltana ikäneidolle paistamiani kaloja ja Pimu jätti osan niistä syömättä! Ja kun tuli isännän kokkausvuoro, muikut hävisivät Pimulin ruokakiposta sekunneissa. Ok, myönnän että isäntä taisi laittaa pannulle enemmän voita...
Ensi viikolla isäntä pakkaa kapsäkkinsä ja suuntaa kohti Tamperetta. Sen jälkeen koko poppoo on koossa vain viikonloput. Mutta ennen sitä juhlistamme tulevana viikonloppuna hiukan jälkijunassa isännän kesällä ollutta synttäripäivää. Toivottavasti kemut eivät saisi yhtä dramaattista alkua kuin vuosi sitten. Muuten kekkerit viedään läpi samalla kaavalla kuin kaikki aiemmatkin; kuohuvaa, kakkua ja mukavaa seuraa. Näistä kahta jälkimmäistä myös isokorville!
Oli kiva lukea teidän kesälomamuistoja :) Ja oikein riskilä, se kruunaa kaiken, kun voi koirien kanssa tarkkailla luonnon ihmeitä.
VastaaPoistaMukavaa syksyä, koittakaahan malttaa palata mökkitunnelmista arkisiin asioihin :)
Hei Mai!
VastaaPoistaPaljon on tosiaan luonnon ihmeellisyyksiä nähty vuosien varrella, kun olemme kulkeneet koirien kanssa pitkin metsiä. Ilman nelijalkaisia ystäviä olisi mm. peurat ja ketut jääneet todennäköisesti näkemättä puhumattakaan sieniretkiltä hankituista saaliista. Mukavaa syksyä myös teidän konkkaronkalle!
Pimun ja Typyn emäntä